Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

maanantai 25. elokuuta 2014

Syksyillan kaihoa

Pihallamme on toista kymmentä erikokoista pihlajaa. Suurimmalla osalla oksat notkuvat marjojen painosta. Marjat ovat punastuneet elokuun aikana, mutta vielä rastasparvet eivät ole ahmineet niitä nokkiinsa, vaikkakin suurena laumana lentelevät kierrellen pihaamme ja viivähtävät koivujen latvustoissa. Iltaisin rastaat kerääntyvät peltojen yli kulkeville sähkölangoille nukkumaan.

Punaiset pihlajanmarjat ovat kuin pihlajan toinen kukinta. Siinä on jotain erityistä tenhoa. Punaiset marjat vielä vihreää lehvistöä vasten ovat todella kauniita.


Harmi, että pihlajanmarjoja ei voi oikein hyödyntää. Hyytelötkin jäisivät syömättä, niin en siihenkään hommaan halua ruveta. Pihlajanmarjoista täytyy nauttia vain silmillään ja toivoa, että nautintoa riittäisi pitkään ja rastaat jättäisivät jotain myös tilhillekin, jotka saapuvat maisemiin vasta, kun lehdet ovat varisseet.





Pihlajanmarjat ovat myös merkki talvesta. Toisten mielestä runsas phlajanmarjasato kertoo paljosta lumesta, kun taas toisten mielestä pihlaja ei kanna kahta taakkaa, jolloin runsaan marjasyksyn jälkeen tulisi vähäluminen talvi. Saapa nähdä, kumpi ennuste pitää paikkaansa. Varma merkki talvesta punaiset pihlajanmarjat kuitenkin ovat. Kaihoisin mielin jätän kesälle hyvästit ja alan valmistautua syksyyn ja tuulessa lentäviin lehtiin sekä ikkunaan ropisevaan sateeseen ja pimeisiin iltoihin.

Syysillan kaihoa voi lisätä kuuntelemalla haikeaa venäläistä laulua Uralin pihlajista 







lauantai 23. elokuuta 2014

Lehteä lukeva hiiri puutarhassaan

Amerikan maasta tulee ajoittain hauskoja ideoita, jotka jäävät kutkuttamaan mielen sopukoihin ja osa niistä päätyy toteutukseen tavalla tai toisella. Tämän päiväinen idea on poimittu pinterestistä. Suomen kielellä ei kannata sieltä etsiä amerikan herkkuja vaan englanninkieliset hakusanat ovat paikallaan. Amerikan muorit ehtivät värkkäämään niin monenlaista turhaa ja niin ihanaa, että ihan kateeksi käy. Jotta en aivan katkeraksi kuitenkaan muuttuisi, jotain on minunki kokeiltava. Siispä puutarhaosastolle paikalliseen rautakauppaan. Sieltä tuliaisina iso saviruukku ja syksyn vihreitä pikkukasveja.


Mutta mitä ihmettä, pilallehan tuossa hyvä ruukku menee. Taitaa kuitenkin kuulua suunnitelmaan, että ruukusta rälläköidään iso pala pois.


Rälläkällä tulikin kaunis tasainen reuna. Loppu vielä viimeisteltiin Dremellin työkalulla ja saatiin pala irti ruukusta.


Seuraavaksi laitoin ruukun pohjalle isoja kiviä peittämään reikää, sekä salaojaksi.


Nyt päästään varsinaiseen hommaan: Ruukkuun multaa ja iso ruukunpalanen seinämäksi. Pienistä palasista portaat ja sammalta vihreäksi. Tietenkin väliväiheet jäivät kuvaamatta, kun kädet olivat multaiset. Seuraavaksi istutin kasvit paikoilleen. 


Sammalta vielä myös kasvien juurelle ja vielä iso pala toisesta ruukusta tukemaan kasveja, niin jopa näyttää mukavalta.


Mutta eihän tämä ole vielä valmis ollenkaan. Puuttuu talo ja asukas. Taloksi tuli Tallinnasta varmaan 15 vuotta sitten hankittu kynttilätalo ja asukkaaksi suunnilleen saman ikäinen hiiri, joka on koko ikänsä etsinyt kotia itselleen. Tänään koti viimein  löytyikin.


Hiiren puutarha löysi paikkansa huvimajan ikkunalaudalta, josta koko kesän kukkineet orvokit saivat siirtyä muistojen joukkoon. Iltaisin hiiri sytyttää kotiinsa kynttilän ja näin se valaisee tuikkeellaan myös hiiren pihamaata.



Tätäkään projektia en yksin olisi saanut tehtyä, mutta onneksi meitä on kaksi ja toinen osakas on innokas auttamaan koneillaan. Minulla on niin paljon onnen aiheita.

Jos haluat katsella lisää ideoita pikkupuutarhoihin, niin pinterestistä niitä löytyy hakusanalla `fairy garden`. 






torstai 21. elokuuta 2014

Suukko auringolle ja muita myöhäisiä

Sadekuurot pyyhkivät vaahteran lehteä. Onneksi hurjilta rankkasateilta, joita näyttää olevan jossakin päin Suomea, olemme säästyneet. Välillä ukkonenkin jyrähtelee. Töihin lähtiessä pitäisi aina muistaa ottaa töpselit pois pistorasioista, mutta enhän sitä tänäänkään muistanut. Onneksi ei salamat ihan lähelle iskeneet. Sadepilvien välissä joskus pilkahtaa myös aurinko ja joskus sataa ja paistaa yhtä aikaa.


Loppukesän ihanimmat kukat ovat yleensä keltaisia. Tänä syksynä en voi ihastella kultapalloja, sillä ne kaivettiin vuosi sitten huvimajan vierestä pois. Ainoastaan muutama juurakko odottaa reservaatissa uudelleen istutusta ja uusia syksyjä. Kultapallo on ollut ihana syyskukka jo lapsuudesta asti, ehkä silloin juuri nimensä vuoksi.

Laatikkopuutarhassa kukkii kehäkukat. Oranssit kehäkukat ovat mielestäni kauniinpia kuin keltaiset.
Makuasia sekin. Kehäkukukatkin tulin kylväneeksi liian tiheään, niiden hennot varret kaatuilevat sateessa.



Perennapenkin loppukesän valtiatar on valkoinen syysleimu. Sekin alkaa jo kärsiä sateista. Näissä sunnuntaina otetuissa kuvissa sateen merkkejä ei onneksi vielä näy. Valkoista leimukukkaa on mielestäni liikaa, siitä olenkin jo juurakoita luvannut tuttaville. Punaistakin olisi kiva saada joukkoon.

Lamppuun ei saa kiinnittää huomiota, se on kamala ja pääsee vaihtoon, kun perennapenkin uudistaminen tulee työn alle.


Perennapenkkiin väriä tuo mummin antamat asterit sadepisarat terälehdillään.



Auringonkukkien kanssa olin vähän huolimaton. Ostin vahingossa korkeiden auringonkukkien siemeniä, vaikka tarkoitus oli hankkia matalien siemeniä. No, ostokset jäivät odottamaan kylvöä ensi keväänä, joten en laittanut yhtään auringonkukkaa kasvamaan, vaikka rakastan niitä. Kuitenkaan en jäänyt ilman näitä ihanuuksia, sillä keväällä myllätystä mullasta alkoi nousta muutama auringonkukan taimi. Olisiko linnunsiemenistä, tai vanhasta kukasta. Nyt nuo auringonkukat ovat kukassa ja ilahduttavat keltaisella ilollaan, mutta maljakkoon en noin vähistä raaski ottaa yhtään.




Pienin nuppu lähettää iltasuukon auringolle, kuin toivoen huomiselle aurinkoista, jotta jaksaisi avautua täyteen kukkaan.


Nyt jälleen paistaa aurinko ja tummentaa taivaan peittämää pilveä, ehkä pian taas sataa. 




maanantai 18. elokuuta 2014

Ei kai vielä ole syksy

Säät ovat muuttuneet syksyisiksi. Yölläkin on ollut todella kylmää, yhtenä yönä valvoin tunnin hypäten katsomaan lämpömittarista tuleeko halla. Niinkuin minun valvomiseni olisi sitä jotenkin estänyt. No, onneksi halla ei tullut, mutta ei se kaukanakaan ollut.

Puimurit ovat saapuneet lähipelloille ja iltaisin kuuluu kuivaamon tasainen hurina. Nämä loppukesän äänet ovat tuttuja jo lapsuudesta.



Koska asumme aivan kaupungin keskustassa, tämä näkymä on melko harvinainen. Koskaan ei tiedä, milloin on viimeinen syksy, että viljaa puidaan näillä pelloilla. Siksi haluan laittaa nämä omalta pihaltamme otetut kuvat muistojen joukkoon. 


Lähin ohrapelto on parinkymmenen metrin päästä pihastamme, kävin siellä ottamassa muutaman valokuvan.



Syksyn saapumiseen liittyy rauhoittuminen. Enää ei tarvitse elää kesän jokaista hetkeä täysillä ahmien. Kuumien säiden loputtua ulkona jaksaa myös puuhailla jotain muutakin, kuin ruohonleikkuuta ja kastelua.
Mieli muuttuu levolliseksi, kun syksy saapuu. Nyt on lupa vain olla, kuunnella sateen ropinaa, istua takkatulen ääressä villasukat jalassa. Kuitenkin jokainen lämpimämpi päivä ilahduttaa ja muistuttaa kesästä kutsuen ulos nauttimaan kalpenevan auringon säteistä.
Vaikka mieli kuinka jo tietää, että syksy on pian käsillä, ajatukset haikailevat kuitenkin kesään. Onneksi takana on pitkä ja aurinkoinen heinäkuu ja elokuun alku, jolloin lämpöä ja aurinkoa riitti. Kesästä jää sellainen tunne, että on ollut oikea kesä. Sateisina kesinä sellainen tunne jää kokonaan puuttumaan. 


Pihlajanmarjoja on tänä syksynä tosi paljon. Rastaat näyttävät jo tietävän, että marjat ovat pian syötävillä, koska pyrähtävät suurina parvina oksistosta pihalla liikuttaessa. 


Tulevat päivät näyttävät sateisilta. Ehkä seuraavan postauksen aihe löytyykin sisältä talosta.
Saapa nähdä. Kuunnellaan kuitenkin sateen ropinaa ja rauhoitutaan.







sunnuntai 17. elokuuta 2014

Dolce far niente

Koko kesän olen suunnitellut kirjoittavani postauksen huvimajasta. Se on aina siirtynyt ja siirtynyt, milloin on ollut muuta ajankohtaista kirjoitettavaa, tai en ole ehtinyt ottaa mielestäni sopivia kuvia.

Suuren tammen alla takapihalla, laatikkopuutarhan ja pihasaunan välissä sijatsee huvimajamme. Se on edellisten asukkaiden rakentama ja muuttaessamme kaksi vuotta sitten tänne, se oli sisältä kovin eri näköinen.


Huvimajan sispäuoli oli käsittelemätöntä paneelia, Hyvinhän se varmaan on asiansa ajanut edellisten asukkaiden tarpeisiin nähden, mutta itse halusin huvimajallta hieman enemmän. 

Viime kesänä ryhdyin tuumasta toimeen ja maalasin seinät ja katon valkoiseksi. Vanha keltainen mäntypaneeli vaati usean maalikerroksen, ennenkuin olin tyytyväinen lopputulokseen. Isäntä maalasi lattian perinteisen ruskealla. 


Huvimajan ilme muuttui kertaheitolla. 

Kattoon hankimme kynttiläkruunun, jonka tuunasin köyhän kristalleilla, eli pihlajamarjoilla. Jouluksi tein vielä kranssin mustikanvarvuista koristamaan kynttiäkruunua.


Verhot ikkunassa ja sekalaiset kalusteet järjestettynä huvimaja on oikein kiva rentoutumispaikka. Siellä juodaan viikonloppuisin aamukahveja ja päiväkahveja. Viileämpinä iltoina, kun ulkona ei tarkene istua, huvimaja on oiva paikka myös ruokailuun, etenkin, jos ruoka laitetaan ulkona. Mutta huvimajassa voi vain istuskella. Siellä ei häiritse keittiön sekamelska, tai lehdet olohuoneen pöydällä. Siellä vaan ollaan ja jutellaan mukavia. istutaan iltaa ja nautitaan elämästä. Ihana suloinen joutenolo!




Huvimajassa tämäkin mustikka-juustokakku vadelmilla maistui aivan erinomaiselta.

Dolce far niente- suloinen joutenolo. 

tiistai 12. elokuuta 2014

Kasvimaa laatikossa

Pari postausta sitten lupailin kertoa laatikkopuutarhan kuulumisista, mutta vasta nyt ennätän palata siihen aiheeseen. Hommaa riittää näin loppukesällä kotitarpeiksi. Metsistä pitäisi hakea poimimattomat mustikat pois, herukkapensaat vielä odottavat poimijaa, kesäkurpitsat saisi laittaa pakastimeen, vadelmia kypsyy päivittäin. Pian karviaiset ovat poimintakunnossa ja sipulit korjattavilla. Jotenkin meikäläisen jalat suuntaavat aina mustikkametsään. Mustikoiden poiminta ja tietoisuus siitä, että pakastimesta löytyy marjoja talvellakin antaa minulle suurta iloa ja tyydytystä. Samaa en tunne muiden marjojen kohdalla. Ehkä vadelmissa on kuitenkin jotain samaa, mutta niiden poiminta rajoittuu tätä nykyä omaan vattupuskaan. Savokarjalainen marjatutka ja poimintageenit vahvistuvat vain iän myötä.

Laatikkopuutarha on nyt runsaimmillaan. Toki härkäpävut, rukola sekä pak choi ovat jo antaneet antinsa, samoin tilli.


Salaatti kasvaa rehevästi ja enempää ei tarvitse jatkossa kylvääkään. Ehkä näin päin kylvettynä salaatin määrä pysyy kohtuullisena.

Persilja sekä lehtipersilja eivät ole viihtyneet ollenkaan laatikkopuutarhan mullassa. 


Ainoastaan n 10 cm verran reunasta on kohtuullista kasvua, muuten koko kylvös on pientä ja kitukasvuista. 

Härkäpavut keräsinkin, mutta muutama palko jäi vielä kasvamaan. Olen jättänyt kaikki varret vielä paikoilleen, että kasvavien papujen varret pysyisivät pystyssä. Tietenkin laatikko myös näyttää kivemmalta, kun varret ovat vielä paikoillaan.


Kaalilaatikosta pinaatti on jo antanut satoaan, mutta sitä saadaan vielä pitkälle syksyyn. Köynnostukea pitkin kiipeävä krassi on pian kukintansa kukkinut, mutta vielä se kaunistaa laatikkoa. Kaalit ovat toipumassa kaalimatojen tuhoista, mutta satoa saa odotella. Luulin jo menettäneeni kukkakaalit, mutta ihan ne hengissä ovat, vielä vain kovin pieniä. Liekö niidenkin kohdalla sama ongelma, kuin persiljoilla.


Taitepavut kasvavat hyvin kituliaasti. Aluksi luulin niiden kärsivän kylmästä kesäkuusta, mutta koska kasvu on edelleen hyvin epätasaista, syyttävä katse kohdistuu jälleen mullan laatuun. Osa pavun taimista on jäänyt aivan kehityksen alkuvaiheeseen.


Kuvassa on vierekkäin kehittymätön pavun alku ja vieressä hieman aneeminen, isompi taitepapu, joitakin palkojakin on tulollaan.

Porkkanalaatikossa kasvu näyttää ulkoisesti olevan kaikkein tasaisinta. Ylikasvaneet retiisit jouduin nyhtämään pois muutama viikko sitten. Tosin sitä ei kyllä mitenkään huomaa. Punajuuria ja porkkanoita en ole vielä ollenkaan uskaltanut ottaa käyttöön. Toivottavasti juuretkin ovat kasvaneet hyvin.


Kesäkurpitsa ja halloweenkurpitsa ovat hyvin rehevät. Kuitenkaan itse hedelmien (voiko kurpitsasta niin sanoa?) tuotto ole ollut kovinkaan kehuttavaa. Kesäkurpitsaa olemme kyllä jo syöneet, mutta ne ovat olleet melko pieniä. Nyt näyttää satoa olevan jo hieman runsaammasti otettavilla. Lehdet ovat kyllä melko valtavat.


Halloweenkurpitsa luikertelee laatikosta pois monen metrin päähän. Taannoin ihmettelin kuihtuvia kurpitsan alkuja, mutta nyt muutama alku on ruvennut kasvamaan isommaksi. Ehkä sittenkin saan kurpitsalyhdyn. Toivottavasti se vielä ehtii. Samassa laatikossa kasvava maissi alkaa olla korjuukypsää. Pitäisi raottaa hieman verholehtiä ja kurkistaa tähkää.


Kuvasin innoissani laatikkoja yksitellen, mutta unohdin ottaa kokonaiskuvan laatikkopuutarhastani, joten se tulee joskus myöhemmin, kuten myös kokonaiskatsaus kokemuksiin laatikkopuutarhasta. 







maanantai 11. elokuuta 2014

Sateinen ilta punaisella tuvalla

Ei kesää ilman kesähäitä! Lauantaina saimme osallistua hääjuhlaan, joka järjestettiin Pökkylän punaisella tuvalla. Se on ihana, tunnelmallinen maatilaravintola Siikajoella. Paikka on minulle tuttu jo pitkältä ajalta, sillä ravintolan yhteydessä on myös pieni sisustusputiikki, jollaisiin olen vähän heikkona. (Onneksi lauantaina myymälä oli suljettuna) Viimeisestä käynnistäni Pökkylässä oli kuitenkin jo vierähtänyt useampi vuosi, joten oli mahtava nähdä kaikki siellä tapahtuneet uudistukset.

Sisäänkäynti ravintolaan on kaunis ja kutsuva.


Pihan puolelta on käynti sisustusmyymälään.

Rakennukset sijaitsevat aivan päärakennuksen kanssa samassa pihapiirissä, joka on todellä hyvin hoidettu.

Ravintolaa kiertää terassi, joka on pihan puolelta lasitettu.

Pihassa on vanhoista hirsistä koottu paviljonki, jossa voi myös tanssia.

Paviljongin takana oli lehmiä laitumella, joten aito maalaistunnelma on taattu.

Pihapiiristä voi löytää talon emännän kädenjälkiä. Siellä täällä oli erilaisia pihakoristeita, joko vanhoja esineitä tai muuta somistetta.








Pökkylän punainen tupa on tutustumisen arvoinen paikka. Ruoka oli erinomaista ja kaikki paikat on järjestelty silmää hivelevän kauniiksi pienemmillä sekä isommilla sisustusratkaisuilla. Sisäkuvia en ehtinyt ottaa, sillä pitihän minun nauttia myös häätunelmasta.

Pökkylän punaiseen tupaan voit myös tutustua täältä .