Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kurpitsalyhdyn lumoissa

Keväällä kylvin kurpitsansiemeniä, jotka nousivat taimelle verstashuoneen ikkunalla. Laatikkopuutarhan valmistuttua siirsin taimet rehevään multaan, jossa arvelin kurpitsan kasvavan ja kukoistavan. Tulihan sieltä lehteä, kukkaa ja vartta, joka kiemurteli pitkin laatikkopuutarhan käytäviä. Emikukat vain kuitenkin kukkivat ja lakastuivat pois ja pienet hedelmäpampulat mätänivät kasvamatta ollenkaan. Ajattelin heinäkuussa, että jään kokonaan ilman kurpitsoita, mutta niin ei käynytkään. Kesän lopulla kuusi kukkaa alkoi kehittyä kurpitsaksi ja ennen syksyn kylmiä hallaöitä nostin vihreät kurpitsanmöllykät kellastumaan verstashuoneeseen.


Verstashuoneen lämmössä kurpitsat kypsyivätkin ja pian tuli aika ruveta teroittelemaan veistä kurpitsan kaivertamista varten.


Kurpitsalyhdyn kaivertaminen on mukavaa puuhaa. Ideoita erilaisiin kurpitsoihin löytyy vaikka pinterestistä hakusanalla jack o latern. 

Aluksi kurpitsasta leikataan kanta pois. Kaksi omaa kurpitsaani oli kuitenkin alkanut jo mädäntyä kannan vierestä, niin jouduin leikkaamaan paljon pois. Alla oleva kurpitsa olikin hyväkuntoinen, ja siitä voin käyttää myös kannan.


Kaivertamiseen ei tarvita mitään erityisiä työkaluja, tavallisilla keittiön juuresveitsillä selviytyy hyvin. Tämän kannan leikkaamisessa käytin kyllä leikkuuveistäkin. Kaivertamisessa myös lusikka on verraton väline, sillä raastetaan siemenmössö pois kurpitsan sisältä.



Hups, tässä olikin reikä pohjassakin. Mikä lie kasvuhäiriö ollutkin. 

Kolme kaivertamaani kurpitsaa ovat erilaisia kokeiluja. 







Illalla portaalla kurpitsat saivat kynttilät sisäänsä. Kuva ei ole kovin kehuttava, mutta paras, minkä sain otettua.pimeässä.


En ole erityisesti Halloweenin hehkuttaja, mutta kurpitsalyhtyjen kaivertaminen on hauskaa puuhaa. Otetaan rennosti turhia nipotamatta ja poimitaan kivat ideat käyttöön, jos niitä on tarjolla.

Hauskaa ja vähän jännittävää Halloweeniä!





torstai 23. lokakuuta 2014

Sokerihuurrettua

Rapsakka pakkanen aamulla, auringonnousu pilvien takaa ja kylmä, kylmä itätuuli. siinäpä resepti tämän päivän valokuviin. Kylmässä tuulessa sormeni kangistuivat ja kuvaaminen oli hankalaa, kun tuuli heilutti kasveja, eivätkä ne pysyneet ollenkaan paikoillaan= kuvista tuli tietenkin epätarkkoja.

Koululaisena keräsin kiiltokuvia muistivihkoihin ja kaverit kirjoittivat niihin pieniä värssyjä. Tähän päivään sopikin hyvin eräs vanha värssy kiiltokuvavihkostani:

Mä ruusuja sulle antaisin, mut mistä mä niitä saan,
kun halla mursi kukkaset ja lumi peitti maan.

Viimeinen ruusu on jo antautunut kauan sitten syksylle, mutta vieläkin sen terälehdet ovat punaisina vaikka, sen ihana hehku on enää vain muisto menneestä kesästä.


Kesällä heinänteon aikaan niitetyt pietaryrtit ovat kasvattaneet uudet kukkavanat. Sen lisääntymisen voima on niin valtava. Pakkasta ja tuulta uhmaten myöhäinen kukkija joutuu toteamaan häviönsä:Tämän kesän siemenet jäävät kylväytymättä.



Lähipellolta löytyy myös pakkasen nöyrryttämä saunakukka



Puutarhan viimeinen kehäkukka taipuu jäisen tuulen voimasta. Vielä olisi nuppujakin jäljellä, mutta vain liian myöhään.


Tien pientareella kasvavat puolukanlehdet olivat vielä iltapäivälläkin sokerikuorrutettuja



Kelmeässä syysvalossa syysmaitiaisten hahtuvapallot pitävät vielä tiukasti kiinni siemenistään, vaikka tuuli niitä puistelisikin.


Vaikka lumi ei ole vielä peittänyt maata, aamulla tilanne saattaa olla toinen. Ennusteiden mukaan vain väliaikaisesti, sillä kylmä väistyy lämpimämpien säitten tieltä.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Lomaolo

Syysloma on mukava keksintö. Sen keksijälle pitäisi antaa jonkinlainen noopelin palkinto.Viikon tauko päivätyöstä piristää ja puutarhurin kiireinen syksy päättyy ja on hetki aikaa hengähtää. Pihatyöt on tehty siltä osin, kun ne voi tehdä. Tänään vielä järjestelin varastoon sadevesiastioita ja viimeisiä kukkaruukkuja.Vaikka sää on ollut ihanan aurinkoinen, tuuli on kyllä puhaltanut suoraan Siperiasta, niin ettei päivälämpötila noussut ollenkaan plussan puolelle. Viimeisten vaahteranlehtien haravointi olikin jo haasteellista, kun ne eivät menneet sinne, minne harava olisi niitä kuljettanut, vaan ne tahtoivat mennä tuulen mukana. Harava kuitenkin voitti ja kuljetti lehdet mustaherukkapensaiden juurelle katteeksi.


Kylmänä päivänä voi hieman palkita itseään ja herkutella. Suklaacappucino eilen leivotun marianne-tiikerikakun kera maistui mainiolta. Luksusta arjen keskellä ja hetki aikaa itselle.

Olen myös taas pitkästä aikaa aloittanut käsitöitten tekemisen.Viime talvena en tehnyt yhtäkään silmukkaa puikoilla. Vaikka olen tehnyt paljonkin erilaisia neuleita, sukkia en ole tehnyt kuin yhdet: ne pakolliset ala-asteella. Olen pitänyt sitä mummojen touhuna. Ehkä sukan kutominen on myönnytys ikääntymiselle: mummoksi kai tässä muututaan halusin tai en. Saa nähdä, kuinka neulomisen käy. Ainakin lanka on juuri oikean väristä meikäläisen jalkoihin.

Takka loimottaa ihanasti ja kissa nauttii myös takan lämmöstä jalkojen juuressa. Ehkä jatkan kantapään neulomisen opettelua.


lauantai 18. lokakuuta 2014

Rastaskatras lennossa ja minulleko ne nauraa

Tänään olen viettänyt rauhallista ja hiljaista päivää. Hyvin nukutun yön jälkeen join aamukahvia pitkään ja odottelin kissaa kotiin. Ensimmäinen ovenavaus sai puiden latvat humahtamaan. Sadat rastaat pyrähtivät pihlajien latvustoista pelästyen oven avaajaa. Mutta saman tien ne palasivat ahmimaan marjoja nokkiinsa. Puissa soi tuttu räkättirastaan räksätys, kuin keväällä.



Onhan noita pihlajanmarjojakin vielä, mutta silti haluaisin, että niitä jäisi tilhillekin. Rastaat näyttävät pyörivän vain meidän pihallamme, vaikka pihlajia olisi muuallakin. 

Vielä ei ole lintujen ruokinnan aika, mutta pelastin hieman pihlajanmarjoja ja somistelin niillä lintulautapylvään. Auringonkukkien siemenpohjat laitoin vielä paremmin tarjolle. Kelpaakohan ne muille, kuin harakoille.




 Viime syksynä harakat ehtivät nokkia auringonkukkien siemenet korkeista kukkavarsista. Lintulaudalla harakat öykkäröivät ja nokkivat puihin ripustetut talipallot ja läskipalat.
Jos jotain poistaisin pihastani, se olisi nuo röyhkeät harakat. Nokkivat ja nauravat milloin missäkin. Siilejäkään en voi ruokkia kesäisin, kun niille tarkoitettu ruoka katoaisi noiden pitkäpyrstöjen kupuihin. Kissasta ei harakoitten torjunnassa ole mitään hyötyä. Suurikokoisina ja kovanokkaisina ne ovat onnistuneet pelästyttämään vanhan kissan, niin, ettei se enää halua niitä enää väijyäkään. 
Vaikka olenkin lintujen suuri ystävä, harakoita en oikein tahdo sietää. Kumpa voisin siirtää ne muualle pihaltamme. Saisi pikkulinnut pesimärauhan ja pihalla liikkujalle ei enää niin naurettaisi. Pääsisi puutarhurinkin itsetunto kohoamaan, kun ei tarvitsisi miettiä, että minulleko ne nauraa.

Sää on ollut todella kylmä ja ulkona puuhaillessani tuli hieman lumista sadetta. Kaino kuohu on saanut reunoilleen ohuen riitekerroksen. Vasta kunnon talvi saa sen jäätymään kokonaan, sen verran siinä kiuitenkin on virtausta. Viime talvena se ei tainnut jäätyä juuri ollenkaan. 


Toivottavasti tuleva talvi on oikea kunnon talvi, vaikka pakkasta ei niin tarvitsisi ollakaan. Lunta saisi sataa niin, että maa olisi valkoinen talven ajan. Vielä en kuitenkaan toivo talven alkavan. Antaa syksyn ensin kulkea tiensä loppuun.

tiistai 14. lokakuuta 2014

Vaahteran lehdellä

Vaahtera on ollut minulle aina rakas puu. Siinä on jotain hienompaa, kuin koivussa, lepässä, pajussa tai pihlajassa. Vaikka vaahteraa kasvaakin jossakin päin Suomea metsässä yleisesti, niin minulle se on  jalopuu, pihan kruunu.



Lapsuuteni kotipihalla kasvoi pieni vaahterantaimi. Varmaan kasvupaikassa oli jokin vika, sillä se pysyi aina muistini mukaan polvenkorkuisena, vaikka muuten olosuhteet olivat kasvulle suosiolliset.
Ehkä himoitsimme kauniin ja erikoisen muotoisia lehtiä leikkiimme, sillä muistan, kun äiti vannotti meitä ettemme vain ottaisi taimesta yhtään lehteä, ettei se  kuolisi. Se vaahtera on kyllä myöhemmnin kasvanut, mutta myös kovissa talvipakkaisissa paleltunut ja haarautunut melko alhaalta.


Ensimmäiseen omaan puutarhaani istutin myös vaahteran. Ostin taimen syksyllä ja kaivoimme n. 1,5 metrin mittaiselle taimelle kuopan hiekkaiseen pihamaahan. Vaahterantaimella ei ollut onnea. Ensimmäisenä talvena se paleltui puoleen väliin saakka. Keväällä lehdet puhkesivat vain rungon alaosan silmuihin. Mutta se jatkoi kasvuaan paleltumasta huolimatta. Samana kesänä huomasin sen lehdellä perhosen toukan. Suurena luonnonystävänä jätin tietenkin toukan rauhaan. Muutaman päivän kuluttua koko vaahtera oli lehdetön, sillä toukka oli rouskutellut kaikki lehdet kitaansa. Sen jälkeen olin vähemmän luontoystävällinen...(toukkaparka, olisi ollut mukava nähdä millainen perhonen siitä olisikaan tullut.) Vaahtera kuitenkin sinnitteli ja seuraavana keväänä se teki uusia vesoja juuresta. Kuivassa hiekkamaassa se kasvoi kituliaasti. Muutaman vuoden kuluttua siirsimme sen rehevämmälle paikalle, jossa se kasvoikin joutuisasti.



Nykyisellä pihallamme on viisi vaahteraa. Kaikki ovat vielä kasvunsa alkuvaiheessa. Näin syksyllä vaahteroista on kovasti puuhaa. Lehdet karisevat myöhään. Haravointia riittää lumentuloon asti. Keltaiset lehdet ovat kuin kultaisia tähtiä, jotka loistavat vielä illan hämärtyessä.Tänään keräilin noita tähtiä muiden haravoitavien lehtien joukkoon. Ilta olikin aivan ihana. Pakkanen hiipi jo varhain puutarhaan ja auringon laskiessa kuura alkoi tiivistyä ruohikkoon. Kuuraiset heinät ja lehdet kahisivat saappaita vasten, kun kuljetin lehtiä marjapensaiden juurille kottikärryillä. Pimenevässä illassa kuului myös lintujen yöääniä. Sellaisia, joita ei valoisaan aikaan kuulekaan. Lintujen tunnistaminen ei hämärässä onnistunut vaan äänien lähde jäi arvoitukseksi. Auringon viimeiset säteet kultasivat keltaiset vaahteranlehdet. Ihana hetki kultaisessa lehtisateessa.


Vaahteran lehdellä voi olla ihan pieni ja lentää tuulissa, mutta myös laskeutua maahan,  muuttua osaksi sitä raviten  ja antaen kasvulle uutta voimaa.


torstai 9. lokakuuta 2014

Lokakuun aamu ruudun takana

Sateinen, hämärä aamu. Eilen lämmitetty takka säteilee ihanaa lämpöään sangystä nousevalle. Kahvikupillinen aamuteeveen ääressä herättelee uuteen huomeneen. Työtkin kutsuvat, mutta hetki on aikaa ennen lähtöä. Silmäni osuvat ruokapöydän takana olevaan ikkunaan. Sen takana on ihana keltainen valo. Syksyiset vaahterat loistavat hetken ennen riisuuntumistaan. Tänä vuonna vaahteroiden kauneus jäi aikaisempia syksyjä vaatimattomammaksi, vaikka kuiva ja lämmin syyskuu olisi voinut ennustaa toisin. Tänään sain kuitenkin ihailla syksyn värejä ruudun läpi. Hämärässä aamussa kuvistakin tuli hieman hämäriä.


Olohuoneen ikkunan takana laatikkopuutarha odottelee loppusiivousta. Lehtikaali vielä kukoistaa. Jos ottaisinkin sen vaikka sinkkiämpäriin portaalle koristeeksi, niin sitä tulisi ehkä käytettyä ruokiinkin. Nyt se on aivan unohtunut oman onnensa nojaan.


Makuuhuoneen ikkunasta voi myös kurkistella laatikkopuutarhaan, mutta omenapuun oksien lomasta.
Taaksen jäänyt kesä tuntuu niin lyhyeltä, paljon suunnitelmia jäi toteuttamatta ja odottamaan seuraavaa kevättä. Kasvihuoneen vieressä oleva vaahtera ei ole edelleenkään  saanut kaivattua syysasua. Lehdet putoilevat ruskehtavina jä käpristyneinä pois.


Toinen omenapuu rapistelee makuuhuoneen toisen seinän ikkunaa. Pensaisto omenapuun alla on myös syysvärissä, vaikka se ei harmaassa aamussa juuri erotukaan. Peltojen takana alkaa kaupungin vilinä. Sateesta kiiltävillä kaduilla heräävän kaupungin kiire.


Kesän kauneus on jo kaikonnut pihalta. Koko kesän kukkinut ihana perennapenkki odottaa lumikuormaa suojakseen. Viimeiset kukkijat, leimut ja asterit ovat jo antautuneet, ehkä penkin reunoilta saattaisi hyvällä onnella löytää kukkivan belliksen. Perennojen varret olen aina leikannut vasta keväällä, vaikka kai ne voisi leikata syksylläkin kasvuston sen kummemmin kärsimättä. Perennapenkkiä voi katsella ruokailutilan ikkunasta.  

Pihlajanmarjat katoavat pikkuhiljaa latvustoissa kiertelevien rastaitten nokkiin. Toivottavasti ne jättävät jotain myös tilhille, jotka pian saapuvat suurin parvin.

Sademittari täyttyy verkalleen. Sen täyttymistä on helppo seurata perennapenkin ohi kuljettaessa. Iltojen pimetessä sen tyhjentäminen vain tahtoo unohtua. Yritän merkitä muistiin päivittäisen sademäärän. Pakkasöinä muovinen sademittari saattaa haljeta, siksi se pitäisikin pian nostaa varastoon. Eilisillan, yön ja tämän päivän sademäärä on ollut 23mm. Pian taas kaino kuohu nostaa korkeuttaan.


Keittiössä on kaksi ikkunaa. Kaukana pellolla näkyvä haapa on pukeutunut keltaiseen syysasuun. Toivottavasti sade ei vielä riisu sitä, vaan se saisi näyttäytyä keltaisessa asussaan myös auringon paisteessa.


Vielä ennen töihin lähtöä kurkistan keittiön toisestakin ikkunasta. Siellä sateinen tie kutsuukin kulkemaan pihasta tielle. Pyörä odottaa polkijaa. Lumen tultua pyöräkin nostetaan varastoon odottamaan kevättä. Tänään sade ei haittaa, sillä sää on vain pukeutumiskysymys. 


Lokakuu on ikkunoitten takana. Rauha ja levollisuus on laskeutunut vaahteran lehdelle. Kesän kiireet ovat takana. Loput syksyn pihatyöt tehdään kun ehditään, siellä ne pysyvät eivätkä karkaa minnekään. Jos lumi ne peittää, niin peittäköön. Kesä on ohi.

sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Akat kuoppaan ja nauriit pirttiin...eiku

Syksy on siinä mallissa, että kasvimaalta ja laatikkopuutarhasta sato on korjattu. Viimeisenä otimme maasta porkkanat. Toisaalta ne olisi vielä voinut ollakin maassa, mutta lokakuussa voi talvi tulla hetkellä minä hyvänsä ja lumen keskeltä porkkanoitten pelastaminen ei välttämättä ole niin kovin mukavaa. Siitäkin minulla on kokemusta edelliseltä kasvimaalta. Nyt siis porkkanamme ovat jo päässeet kuoppaan, joka sijaitsee talomme lattian alla. Toivottavasti ne siellä säilyvät. Panimme porkkanat suuriin elitarvikepusseihin, joissa myös kosteus säilyy, eivätkä ne pahasti nahistu.  Viime talvena söimme tällä tavalla säilöttyjä omia porkkanoita vielä kevätpuolella. Tosin pussissa myös mädäntyminen alkaa helpommin. Yksi viime talvinen pussi piti selvitellä joulukuussa ja pelastaa se, mitä oli pelastettavissa, mutta muissa pusseissa porkkanat pysyivät suhteellisen hyvänä.



Porkkanasatoon voinkin olla tyytyväinen. Suurin osa kasvoi kasvimaalla, mutta laatikkopuutarhassakin porkkana menestyi. Perunasato sitä vastoin jäi erittäin vaatimattomaksi. Kaupasta ostettuihin siemeniin iski rutto heinäkuun puolessa välissä ja niinpä varret kuolivat jo ennen elokuuta. Mukuloiden kasvu tyrehtyi sitten siihen. Kun varret kuolivat, rikkaruohot, valvatit ja ohdakkeet saivat vallan pottumaalla. Kiihkeimpään marja-aikaan kitkemistä ei voinut kuvitellakaan. Onneksi perunapussi ei kovin paljon kaupassa maksakaan, mutta olisihan se kiva, kun kellarista löytyisi aina omia perunoita.

Akka ei kuitenkaan vielä jouda jäämään pirttiin. Puuhaa pihalla riittää. Illat töitten jälkeen ovat niin lyhyitä, että silloin ehtii vain pari tuntia puuhastella pihalla, kun pimeä jo tuleekin. Pian on haravoinnin aika, ja sitä onkin jo hieman aloitettu. Tammi on tosin vielä aivan vihreä. Sen lehdet kellastuvat vasta lokakuun lopulla. Usein lehdet karisevatkin lumen päälle. Vaahteroissa lehdet alkavat pikkuhiljaa punastua. Lehtien valokuvaamisen sijaan innostuin minäkin syksyn ruusuvillityksestä ja olen saanut muutaman ruusun väännettyä vaahteran lehdistä.





Tuoreet, vasta pyöräytetyt ruusut ovat kauniita ja värikkäitä, mutta sisällä ainakin nämä ruusut käpertyivät ja kirkkaat väritkin kaikkosivat.  Kirpparilta löydetyssä korissa hieman käpertyneetkin ruusut näyttävät kuitenkin kauniilta.


Ehtisinköhän vielä kokeilla ovikranssin tekoa noista lehdistä.