Syysillan kuulumiset

Syksyä kohden puutarhainnostus hiipuu. Kasvit saavat olla omissa oloissaan. Kitkemiset jäävät tekemättä ja kukkapenkistä pilkistävä pelto-ohdake saa joka päivä odottaa huomista, jolloin otan puutarhakäsineet ja nyhdän sen pois. Kastelu unohtuu. Vaikka porraspielen kukat selvästi kaipaavat vettä, ne saavat selviytyä itsekseen. Kasvihuoneessa vain pyörähdetään hakemassa punastuneet tomaatit käyttöön. Keväällä innolla suunnitellut projektit hyllytetään odottamaan ensi kevään kiihkeää puutarhahuumaa. Arki kuljettaa ja pimenevät illat houkuttelevat sisälle.

Puutarhatapahtumien kirjaaminen blogiin tuntuu nykyään hieman typerältä. Ketähän mahtaa kiinnostaa, jos tomaatit ovat kypsyneet tai omenat poimitaan talteen. Niin taitaa olla kaikissa muissakin  pihoissa ja puutarhoissa. Kiireisinä iltoina ei ole aikaa kuljeskella kameran kanssa ja napsia kuvia. Tai jos niitä tulee otettua, suurin osa on jotenkin epäonnistuneita. Ainakaan mitään lavastuksia ja puutarhan sisustuksia ei tätä nykyä ehdi tekemään millään. Olisihan se tosi hienoa tuunata puutarhaa lyhdyin ja kukkasin ja kuvata taiteelliset otokset. Niinpä, mutta töitten jälkeen ehtii ja jaksaa vain ne pakolliset kotihommat, jos niitäkään.

Säitä ei kuitenkaan kannata moittia. Tällaiset syyskuun päivät ovat ihania. Lämpimät illat houkuttelevat käpsethimään pihalla odottelemassa lepakon näyttäytymistä kuistin edustalla. Useina iltoina se on kiertänyt lipputangon ja sen vieressä olevan männyn ympäri, vaihtanut välillä suuntaansa ja sitten kadonnut. Ilta illan jälkeen se lentää lentonsa aikaisemmin ja aikaisemmin, juuri illan pimetessä. Lepakko on mainio otus. Sen lento on aivan äänetöntä. ja hieman holtitonta. En tiedä missä lepakko asustaa. Toivottavasti ei ainakaan talon vuorilaudoituksen sisäpuolella.

Päivien lämpö on saanut tomaatit kypsymään kasvihuoneessa. Se onkin hyvä, niin sisälle kypsymään tuotavia vihreitä raakileita ei näytä jäävän paljoakaan.

Tämä kuva on otettu alkuviikolla, ja nyt suurin osa näistä oli jo kokonaan punastunut. Illan tomaattisaalis näyttikin tällaiselta.

Laatikkopuutarhan kaalit ovat vielä reheviä. Oikean puoleinen kaali ei ole vielä osoittanut olevansa parsa- eikä kukkakaali. Ehtiiköhän näyttääkään todellista luonnettaan.

Kasvihuoneesta otin pois viimeisen kurkun. Kasvusto onkin jo surkeaa ja rupsahtanutta.

Loppukesällä joutuneet kurkut olivat tosi piikkisiä. En oikein ymmärrä, miten onnistun kasvattamaan noin piikkisiä kurkkuja. Onneksi ne voi kuoria ja maku on kuitenkin hyvä.

Omenatkin olemme jo keränneet suurimmaksi osaksi talteen. Niitä on täälläkin ihan riittävästi. Harakatkin ovat nauttineet omenasadosta ja nokkineet maahan pudonneita sekä vielä puussa olevia omenoita. Mutta onneksi jättäneet suurimman osan rauhaan. Viime syksynä, kun sato oli pienempi, harakat ehtivät hakata melkein kaikki omenat.

Punakaneli on lempiomenoitani.

Toivottavasti saamme ne säilymään syöntiä varten,.

Maahan pudonneitten ja nokittujen omenoiden näky on surkea. Kaikkea ei voi millään ehtiä poimia ajoissa. 

Harakat saavat nyt keskittyä pudokkaisiin ja jättää puussa olevat omenat rauhaan. Kunhan hyvät omenat on poimittu, haravoin maassa olevat nokitut omenat lannoitteeksi kasvimaalle. 

Kylmä yö on tulossa, jokohan revontulet ovat ilmestyneet taivaalle. Pian lähden tarkistamaan, näkyykö niitä. Kynttilät valaisevat kasvihuonetta ja kurpitsat nukkuvat harson alla, muista ei ole enää niin väliä.