Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

perjantai 3. huhtikuuta 2015

Sipulikukkia pääsiäiseksi

Kevään tulo ja pääsiäinen innostaa koristelemaan kotia sipulikukkasin. Kukat ovatkin kotini ainoita pääsiäiskoristeita yrttiviljelmän lisäksi. Sipulikukat pääsevät jatkamaan eloansa kukkapenkkeihin. Istutan ne sinne, kun maa on sulanut. Seuraavana keväänä sitten pääsen nauttimaan uudesta kukinnasta.





Ulko-oveen ehdin kuitenkin tekemään jouluksi haetuista mustikanvarvuista keväisen kranssin. Siitä ei tullut kovinkaan onnistunut, koska varvut loppuivat kesken. Kranssi saa palvella ovessa muutaman viikon. Sitten kevätaurinko on kuivattanut sen ruskeaksi jolloin sen saa heittää pois.

Kevät saapuu pienin askelin. Tänään löysin ensimmäiset kukkivan sipulikukan myös kukkapenkistä. Lumikellot nostavat päätään ruskeiden lehtien alta. Vielähän ne näyttävät melko viluisilta räntäsateessa, mutta ensimmäinen on aina ensimmäinen. 


Kasvihuonekin sai ensimmäiset asukkaat tälle keväälle. Kellarista esiin nostetut runkoruusu, terassiruusu ja laventeli pääsivät heräilemään kevääseen kasvihuoneeseen. Sääennuste lupaa aurinkoisia päiviä, yöpakkasia vielä on, mutta ei enää kovin kylmää kuitenkaan. Jospa kukat eivät pahastuisi muutosta. Runkoruusu pääsee varsinaiseen ruukkuunsa hieman myöhemmin, nyt vain leikkelin vanhat oksat lyhyemmiksi. Kasvihuoneessa lämmittelevät myös myöhäiset sipulikukkaistutukset, jospa ne joskus ehtisivät kukkimaan.


Kasvihuoneessa onkin melkoinen sammalviljelmä. Pitäisiköhän se harjata pois, vai annakon olla? 

Tänä pääsiäisenä saan nauttia perheen läsnäolosta ja lämmöstä. Olen onnellinen, että kaikki lapset ovat kotona käymässä. Toivottavasti sinunkin pääsiäinen on onnellinen ja saat olla rakkaittesi seurassa. 





8 kommenttia:

  1. Kauniilla pääsiäiskukkasilla oletkin koristellut kotiasi.
    Minäkin kannoin puutarhalta pääsiäiskukkia, mutta jätin kaikki tuonne lasikuistille. Puutahalla oli joululta jääneitä hyasintteja kukassa, niin otinpa niitäkin muutaman, ihan kivaa vaihtelua!
    Oi, minäkin haaveilen tuosta, että saan viedä ensimmäiset kasvit heräilemään kasvihuoneeseen, mutta tuo lumen paljous (30-40 cm) estää vielä, hankalaa olisi kuljettaminen lumessa kahlaten ;-P
    Varmaan tuo sammal lähtee harjaamalla pois, kunhan aurinko lämmittää ja sammal kuivahtaa.
    Ihanaa pääsiäisen aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kylläpä siellä riittää lunta, huh huh. Pitääpä koittaa harjata tuo sammal pois, kun vain saisin harjan varsineen mahtumaan pikkukasvariin.

      Poista
  2. Kauniita kukkasia! Mukavaa pääsiäisen jatkoa, Leena!

    VastaaPoista
  3. Mukavaa pääsiäisen aikaa sinne :)

    VastaaPoista
  4. Ihanan keväisiä kukkasia! Blogissani on sinulle haaste....

    VastaaPoista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.