Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Meille myös kevätkin keijunsa toi

Täälläkin vihertää! Päivällä kylmä tuuli viilensi, niin, että piti olla paksut vaatteet päällä, mutta kun iltaa kohden tuuli tyyntyi, sääkin lämpeni ja alkoi tulla kesän tuntua. Hiirenkorvat ovat hiljalleen kaikesta kylmästä huolimatta hiipineet koivuihin ja taivaan pojan vihreä verkko on laskeutunut puihin ja pensaisiin.


Ensimmäiset pihakukat alkavat aukoa nuppujaan. Bellikset, jotka pari viikkoa sitten, kukkapenkin kanttauksen yhteydessä laitoin ruukkuun kasvamaan ja vahvistumaan, ovat nyt kukassa.



Kirpputorilta löytynyt 15 euron ruosteinen maitotonkka on päässyt uudenlaiseen käyttöön. Maidon tilalla tonkasta pursuaa kukkia. Tosin eilinen myrsky runteli myös noitakin kellokukkia ja tällä hetkellä ne ovat hieman ränsistyneen näköisiä.


Sinisen emalikattilan esikot ovat auenneet. Ne ovat kuin pieniä aurinkoja.



Tänään otin kasvihuoneessa kasvaneesta salaattiruukusta rukolaa ja lehtisalaattia. Ruohosipulikin on jo käytettävillä.  Mukaan rohkenin napata pari hentoa valkosipulin alkua kasvimaalta. Ensimmäiset viljelykset ovat siis jo syötävillä.


Tämän päivän postauksen otsikko on poimittu Nälkämaan laulusta ja taivaan pojan verkko on viittaus Hannele Huovin saman nimiseen vihreään värisatuun.

Toukokuun viimeinen viikko alkaa, kevät muuttuu hiljalleen kesäksi. Mukavia viimeisiä keväisiä päiviä sinulle!


2 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Belliksiä on kiva laittaa ruukkuun, hetken ne siinä kukkivat, myöhemmin ne voi sitten siirtää penkkiin, jos tyhjää koloa löytyy. Kivaa viikkoa sinullekin!

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.