Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

tiistai 9. elokuuta 2016

Avoimet puutarhat Satupuutarhassa

Ihanaa, kun paikkakunnaltamme löytyy niitä rohkeita ihmisiä, jotka tohtivat avata puutarhansa portit ja kutsua ihmiset vierailemaan pihassaan. Avoimet puutarhat-tapahtuma on aivan huippuidea: silloin voi käydä luvan kanssa kurkistamassa erilaisiin pihoihin ja saada itsekin uusia ideoita.  Sunnuntaina saimme vierailla Sadun ja Veli-Matin upeassa ja hyvin hoidetussa puutarhassa.

Vaikka asumme Sadun kanssa samassa kaupungissa, emme ole tavanneet missään aikaisemmin. Olemme tutustuneet täällä blogimaailmassa ja luemme toistemme blogeja. Olikin todella mukavaa mennä katsomaan puutarhaa, josta on vain nähnyt kuvia ja mielikuva pihasta on muodostunut näiden kuvien perusteella.

Sadun ja Veli.Matin piha oli rakennettu vuosien aikana ja työn tulokset ovat selvästi nähtävillä. Satu oli koonnut pienen valokuva-albumin, jonne oli kivasti koottu kuvia pihan vaiheista vuosien mittaan.
Tämä on kiva vinkki seuraavien Avoimien puutarhojen järjestäjille. Upea piha ei rakennu hetkessä. Se vaatii pitkäjänteistä työtä ja ahkeruutta.

Tässäpä hieman kuvia sunnuntailta Satupuutarhasta. Satupuutarhaan voi tutustua myös Sadun omassa blogissa täältä (klik), jos et vielä ole ehtinyt tutustumaan.


Satupuutarhassa sadevedet on johdettu pieneen kastelulampeen.


Pihassa oleva huvimaja on keväällä muutettu pihasaunaksi.


Istutusalueet on erotettu nurmikosta kivirajauksella. 

Istutusalueet ja hedelmäpuut on sijoitettu pihan reunamille ja keskelle jää laaja nurmikkoalue.
 
Perennapenkkien kukat olivat jo suurimmaksi osaksi ehtineet kukkia, mutta kukkarunsauden voi kyllä kuvitella ja kyllähän kukkiviakin vielä löytyi.  




Satu hääri iloisena puutarhassaan ja kertoili pihastaan kyselijöille. Vieraita näytti riittävän ja sääkin suosi tapahtumaa.

Itse ihastelin Satupuutarhan istutusalueiden sijoittelua pihan reunamille sekä keskelle jäävää laajaa nurmialuetta.Piha vaikutti hyvin selkeältä ja rauhalliselta. Pihan kruunasi kaunis, pieni lampi pikku puroineen. Pihasauna vaikutti olevan perheen suosikki ja ahkerassa käytössä.

Olipa mukava käydä Satupuutarhassa ja tutustua ihanaan Satuun. Kiitos, kun osallistuitte Avoimet puutarhat-tapahtumaan ja saimme mahdollisuuden käydä vierailulla.

6 kommenttia:

  1. Olisi ollut mukava käydä Satupuutarhassa, mutta reittimme suuntauti rannikolle. Toivon mukaan puutarha on auki seuraavinakin vuosina, niin pääsen käymään. Kaunista on ja hyvät rajaukset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä vierailemaan Satupuutarhassa, mikäli siihen on mahdollisuus. Ihana piha!

      Poista
  2. Tuntuupa hämmentävältä katsella oman pihan kuvia toisen blogista:) Kovin montaa kuvaa en itse ehtinyt ottaa, oli sitä vilskettä sen verran paljon! Oli aivan ihana nähdä livenä ja olin todella mielissäni kasveista joita toit tullessasi ♥ Nyt yritän vaalia niitä ja saada ne menemään talven yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella kiva tavata :) ja käydä upealla pihallanne. Toivottavasti löydät paikan kasveille, mutta älä ota stressiä niistä :)

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.