Öttimönkiäisiä

Elokuu vie mennessään. Ihana energinen elokuu. Iltaisin riittää puuhaa: on marjojen poimintaa, sadonkorjuuta ja näin ihanina aurinkoisina päivinä kastelukin vie oman aikansa. Tänne blogimaailmaankaan ei oikein kerkeä mitään kirjoittelemaan, kun on niin paljon kaikkea muuta, joka pitää elää, nähdä ja kokea. Metsät ovat vielä pullollaan poimimattomia mustikoita. Ne pitäisi saada sieltä ehdottomasti pois. Sitten pitäisi vielä istua auringossa ja imeä se kaikki sieltä tuleva energia talven varalle. Illoista pitää myös ehtiä nauttia, vaikka viileä tuleekin jo ennen auringon laskua. Ja illan hämärässä pitää odottaa, että lepakko saapuu lentelemään pihan ylle. Siiliäkin pitää odottaa saapuvaksi. Se taitaa poikasineen asustella meidän ulkoportaitten alla. Nyt olemme ruvenneet ruokkimaan sitä kissanruualla. Sen ruokailua on suloista seurata; miten tarkasti se nuolikaan lautasen pienellä kielellään. Kiirettä riittää meikäläisellä.

Taannoin kiipesin talomme katolle johtaville tikapuille, että saisin kuvattua laatikkopuutarhaa uudesta näkökulmasta, hieman ylempää. Ehkä kiipeily kameran kanssa pitäisi jättää nuoremmille, sen verran huteraa kiipeäminen ja kuvaaminen kuitenkin oli. Muutaman kuvan sain räpsittyä, mutta samalla tein huomion, että savupiipussa pörräsi aivan mahdottomasti ampiaisia. Seuraavana päivänä pidimme takassa tulta, mutta ampiaiset olivat pesiytyneet ilmanvaihtohormiin, joten savu vain hieman häiritsi niiden lentelyä. Toivottavasti nuohooja sitten käynnillään saa pesän tuhottua.

Omenapuu peittää osan näkymästä laatikkopuutarhaan. Kiveys odottaa edelleen työn jatkamista, mutta ensin on tärkeämpien hommien vuoro.

Kevään ja kesän aikana pölyttäjät ovat olleet kadoksissa. Kylmä sää ei ole houkutellut kimalaisia eikä ampiaisia. Nyt kun lämpöä riittää, pörriäisetkin ovat runsastuneet ilahduttavasti. Jospa puheet pölyttäjäkadosta ovatkin olleet vain pelottelua. Nyt ainakin laatikkopuutarhassa pörrää todella ilahduttavasti ja olen iloinen runsaasta kukinnasta, sillä pölyttäjille riittää mettä talven varalle.

Kimalaisten elämä on jäänyt minulle melko vieraaksi, mutta näissä unikoissa pörräsi kolmea eri kokoa olevia kimalaisia. Kukkaan ei oikein mahtunut, kuin yksi ahertaja kerrallaan. Isot kimalaiset hätistivät pienet tiehensä.

Unikkojen aika on pian ohi, Ihmeen kauan kukintaa on kuitenkin riittänyt. Uusia nuppuja puhkeaa päivittäin kukkaansa.

Perhosia pihallamme on tänä kesänä ollut todella vähän. Ainoastaan kaaliperhosia lentelee silloin tällöin. Isännän alkukesästä tekemä hyönteishotelli odottelee edelleen asukkaitaan.

Toivottavasti edes joku perhonen löytää tiensä tuonne, ja asustelee ja vaikka talvehtisikin siellä. 

Laatikkopuutarha antaa antejaan. Kukka- ja parsakaalit on jo kerätty. Peräti kaksi kesäkurpitsaa olen jo ottanut käyttöön. Porkkanat kasvavat ja kyssäkaalit alkavat olla syötävillä. Salaatti on jo puolestaan aikansa elänyttä ja maistuu väkevälle. Kukista saan kuitenkin edelleen nauttia. Jos olisin laatikkopuutarhojen kauneuskilpailujen tuomari, antaisin omalleni täydet pisteet. Kyllä olen onnellinen kaikesta kukkarunsaudesta ja sadosta. 

Edessä on touhuntäyteinen viikko. Ihana kesä kuitenkin jatkuu vielä. Nautitaan sen ihanista hetkistä.

Syötäviä värejä

Loppukesällä eletään runsauden aikaa. Laatikkopuutarhasta, kasvimaalta sekä kasvihuoneesta löytyy monenlaista syötävää. Tämä on ihan parasta aikaa. Hykertelen innossani, kun huomaan jonkin kasvin joutuneen korjattavaksi.

Laatikkopuutarhasta löytyy eri värisiä porkkanoita, kasvimaalla taasen kasvaa raidallista punajuurta. Ihania juureksia ja miten kauniin värisiä ne ovatkaan. Sipulikin on kasvimaalta ja timjami laatikosta.

Paloitellut juurekset paistoin voissa miedossa lämmössä panulla. Päälle loraus hunajaa. hieman pippuria ja suolaa. Ihanaa herkkua omasta maasta.

Loppuräjähdys

Kotimme etupihalla on perennapenkki, joka muuttaa muotoaan kesän edetessä. Perennapenkki on kokonaan entisen emännän kädenjälkeä. Itse olen vain siirtänyt siihen muutaman kukan takapihalta evakkoon. Tuo perennapenkki ilahduttaa kesän jokaisena kuukautena erilaisuudellaan. Kukinta alkaa toukokuussa, jolloin narsissit aloittavat esiinmarssin.

Toukokuussa olen ollut aivan ihastunut noihin narsisseihin sekä vuohenjuureen. Tänään katseeni osuu valtaisaan määrään edellisen kesän korsia, vaikka olen ennen kuvan ottamista muka putsannut tuon penkin.

'

Toukokuussa siirsin kukkapenkin reunalle myös kellarissa talvehtineen runkoruusun. Kevään se vietti kasvihuoneessa, jossa se oli lähtenyt jo reippaaseen kasvuun.

Kesäkuussa kultatyräkit valloittivat kukkapenkin. Viileät säät pidensivät myös kaikkien sipulikukkien kukintaa.

Kesän edetessä perennapenkki kohoaa ja  täyttyy.  Kesäkuun puolessa välissä multa on jo peittynyt kasvustoon.

Kesäkuussa kukkivat myös bellikset, särkynytsydän sekä sinikeltainen akileija. Pionin kukintaa odottelin kovasti, mutta kesän kylmyys siirsi ensimmäisten pionin kukkien avautumisen aivan kesäkuun loppuun ja vasta heinäkuussa se oli komeimmillaan. 

Runkoruusun versot kärsivät alkukesän kylmistä tuulista ja myrskyistä ja sen versot katkesivat. Vain yksi ainoa nuppu selviyi ja puhkesi kukkaan töyhtöangervon kukkiessa. 

Onneksi kesä on korjannut tilannetta ja ruusu on kasvattanut uudet versot katkenneiden tilalle ja nyt ruusussa on useampi kukka avautumassa. 

Loppukesä räjäyttää kukkapenkin. Tänä kesänä liljojen kukintaa sai odotella, mutta nyt odotus on päättynyt ja on loisteliaan lopun aika.

Liljojen takana aukeavat myös leimukukkien nuput. Valkoista leimukukkaa on todella paljon. Vaaleaa lilaa on yksi ainoa juurakko. Jalo töyhtöangervo kukkii perennapenkin kulmassa vaalean punaisena ja valkoisena. 

Liljat ovat pääosin keltaista, mutta muutama oranssi ja vaaleanpunainen kasvaa keltaisten joukossa. Viime kesänä oli myös valkoinen lilja, mutta sitä en tänä kesänä olen nähnytkään.

Keltaiset liljat loistavat pilvisenäkin päivänä ja antavat etupihalle auringonpaisteisen vaikutelman. 

Tähän upeaan loppuräjähdykseen päättyy perennapenkin kesän kukinta. Kylläpä se oli kaunista.

Vanha holvikirkko

Viime syksynä tein elämäni ensimmäisen fairy gardenin, keijukaispuutarhan. Tosin siihen puutarhaan ei kuitenkaan tullut asukkaiksi keijukaisia, vaan lehteä lukeva hiiri. Tuota puutarhaa vaalin vielä joulun aikaan, mutta sitten sen aika tuli täyteen. Keijukaispuutarha on ollut unholassa koko kesän ja odottanut kesäkiireiden helpottavan. Kesäkiireet eivät ole todellakaan helpottuneet, mutta jossain välissä oli tuokin projekti saatettava loppuun.

Viime syksyn fairy garden-projektista voit lukea täältä (klik). Tuon pienoispuutarhan ongelmana oli, että se kuivui todella nopeasti. Avonaisessa ruukussa kosteus haihtui pian ja kasteleminenkin oli hieman haasteellista, kun vesi valui pitkin fairy gardenin portaita. Tänä kesänä oli siis muutettava suunnitelmaa.

Saksalaista alkuperää olevassa ruokakaupassa oli taannoin tarjouksessa mehikasvilajitelma. Satunnaisella käynnillä tuossa kaupassa tarjouskasvit löysivät tiensä minunkin ostoskoriin ja siitä se idea sitten lähti.

Viime vuotinen ruukku oli aivan kelpo ja käyttövalmis. Siihen vain lisäsin pikkuhiljaa erilaisia mehikasveja. Samat portaat sopivat edelleen hyvin paikoilleen.

Mehikasvien väliin en tällä kertaa laittanut mitään. Ne kävivät ihan sellaisenaan. Kirpputorilta löysin jo keväällä miniatyyripuutarhaan sopivan kynttilälyhdyn. Tuo kirkkoa muistuttava lyhty on todennäköisesti tuliainen Tallinnasta, Ostin sen kirpparilta neljällä eurolla. Asukasta en tähän puutarhaani laittanut. 

Toivottavasti keijukaispuutarhani kestää koristeena loppukesän ja toivottavasti se selviää vähemmällä kastelulla, kuin edeltäjänsä.

Vanha holvikirkko on loytänyt paikkansa keijukaispuutarhassa, 

Sekaisin kukista

Keväällä laatikkopuutarhan kylvöjä suunnitellessani ja toteuttaessani en ilmeisesti ole ollut ihan järjissäni, sillä olen kylvänyt sinne ihan tolkuttomasti kukkia. Voiko kukkia kuitenkaan olla liikaa? Eikös laatikkopuutarha ole hyötykasveja varten? Nyt tuolla ei kyllä oikein mahdu kasvamaan mitään hyötykasvia, kun kukat peittävät kaiken alleen. Olkoon nyt sitten niin. Täytyy tunnustaa, että kyllä minä nautin tästä näkymästä. Nyt siitä pitää iloita, sillä hetken päästä tuota ihanuutta ei enää ole. Huomiseksi on luvattu runsaita sateita, jotka voivat taittaa ja pilata kukkia. Tässäpä teille hieman tämän viikon räpsyjä takapihalta. Koittakaa kestää ;)

Keväällä kylvin ruiskukan ja silkkiunikon samaan kylvövakoon, ajattelin niiden olevan täydellinen väriyhdistelmä. Sitähän se onkin, mutta olisihan ne voineet vaikka vierekkäisissä vaoissa kasvaa.
Ahdasta näyttää olevan. Olen liian hentomielinen harventaja.

Pioniunikoitten värivalikoima on melko mielenkiintoinen. En kyllä muista kylväneeni liloja unikoita, mutta siemensekoituspussista tulee mitä sattuu. 

Krassit hehkuvat oransseina ja keltaisina.  Miten ne voivatkaan kasvaa noin pitkiksi. Viime vuotisissa kuvissa krassit eivät ole nousseet edes tuon pajukartion puoleen väliin. Nyt latvasta roikkuu yli puolimetrinen köynnös.

 Kehäkukat vasta aloittelevat kukintaansa, joten värien ilotulitusta riittää vielä pitkäksi aikaa.

Pak choi näemmä kukkii taas. Onnistunkohan sen kasvatuksessa ikinä. Hetken luulin, että se alkaisi tehdä pieniä keriä, mutta ei sittenkään. Se pitää varmaan kylvää vasta heinäkuun puolessa välissä. Sitten yöt alkavat olla sen verran pimeitä, että pak choin kasvatus voisi onnistua.

Sokeriherneet alkavat pullistua. Pian päästään napsimaan.

Tänä vuonna laatikkopuutarha on erityisen kaunis, juuri kukkarunsauden vuoksi. Toivottavasti ensi vuonna kukkarunsaus on kasvulaatikoita ympäröivissä perennapenkeissä. Pitääkin laatia kevääksi muistilista, niin en toistaisi tämän kesän ihania erehdyksiä.

Elokuun illan ihanuutta

Kesä kallistuu loppuaan kohti, mutta ensin on kesän ihanimman ajan vuoro. Elokuu on ihanaa aikaa. Kaikki vielä on niin runsasta ja rehevää. Piha kukkii valtoimenaan, Viileä kesä on viivästyttänyt kaikkea kukintaa, vasta nyt siemenistä suoraan maalle kylvetyt kesäkukat aloittavat kukkimistaan. Oi mitä ihanuutta. Tänään elokuu tuntuu jotenkin erityisen sykähdyttävältä, ehkä se johtuu auringosta, joka on paistanut koko iltapäivän aamun sateiden jälkeen.

Korianteri kukkii kasvimaalla. Olen yrittänyt opetella sen syöntiå, mutta sen lehdet maistuvat tosi pahalle. Kesällä satuin lukemaan jostakin, että korianteria onkin kahta lajia. Toisesta mausteeksi käytetään lehtiä ja toisesta siemenä. Olisikohan minulla sitten sitä, jonka siemenillä maustetaan ruokaa? Kaunis se on joka tapauksessa. 

Kasvimaa on ihanimmillaan. Vielä en ole ottanut sieltä mitään kasvia käyttöön muutamaa sipulia lukuun ottamatta. Auringonkukat venyvät ja venyvät. Toivottavasti ne ehtivät kukkia ennen pakkasia. 

Illan aurinko valaisee laatikkopuutarhaa. Sitä ei vain voi olla kuvaamatta. Tällä kertaa jälleen krasseja. 

Ilta-aurinko valaisee myös avautuneita pioniunikkoja. Olikohan ne niitä, en enää muista mitä tulin kylväneeksi, mutta voiko olla ihanampaa, kuin valkoinen unikko aurinkoa vasten. Kuin enkeli puutarhassa!

Ihana aurinkoinen ilta. Ihana elokuu.

Karkaavat krassit

Tämä kesä on ollut todella suosiollinen köynnöskrasseille. Ne venyvät ja venyvät pituutta ja kukkiakin riittää. Usein krassini ovat surkeita luikuroita, ilmeisesti en kastele, enkä lannoita niitä tarpeeksi. Tänä kesänä krassien kasvu on ollut komeaa sekä laatikkopuutarhassa, että keväällä liiteristä löytämässäni vanhassa sementinsekoituslaatikossa. Krassien köynnökset eivät enää pysy pajukartoissaan, vaan karkailevat pitkin nurmikkoa sekä laatikkopuutarhan käytäville.

Tuohon sementinsekoituslaatikkoon kylvämäni auringonkukat ovat hautautuneet aivan krassien alle, ne eivät taida kukkia ollenkaan.

Laatikkopuutarhassa krassit ovat peittäneet kesäkurpitsat sekä kukkakaalit. En ole raaskinut kitkeä noita krassejakaan, vaan annan niiden olla. Ehkä saan ensi vuonna kesäkurpitsoja ja nyt syksyllä pari pientä kukkakaalia. Saahan niitä kaupastakin, mutta krassinköynnöksiä ei myydä missään. Siispä nautin nyt silmilläni.

Kukkakauneuden lisäksi laatikkopuutarha on saanut myös yöllistä kauneutta. Raudoitusverkkokaarta koristaa nyt aurinkokennovaloketju. ( Joku voisi luulla meikäläistä hieman höpsöksi, kun olen jo jouluvalotkin ripustanut, mutta kyllä ne ovat ihan oikeat puutarhavalot.) Aurinkokennovalot ovat kivat, mutta täällä pohjoisemmassa ne syttyvät tähän aikaan vuodesta palamaan vasta ennen yhtätoista. Kesäyöt ovat edelleen valoisia. 

Laatikkoon tökätty pieni aurinkopaneeli ottaa talteen päivän valon ja luovuttaa sitä yöllä iloksemme. Paneelin vieressä oleva pak choi alkaa olla jo varmaan syöntikunnossa, mutta tänäkin vuonna se alkaa tehdä kukkanuppuja. Voisikohan pak choita pakastaa? Onkohan joku kokeillut sitä?

Raudoitusverkkoon  kiipeämään istutetut kesäkurpitsat ovat edelleen naurettavan kokoisia, mutta onneksi ruusupapu on tarttunut köynnöskaareen. Ehkä sittenkin voin kulkea kukkaisportista laatikkopuutarhaan. Vielä on hieman toivoa. 

Illat pimenevät hiljalleen. Elokuu hiipii maisemaan, Ilmassa leijuu ohrantähkien viljava tuoksu. Viileinä, kosteina iltoina Kainon Kuohun uumenista kohoaa tiheä usva. Pian on syksy, mutta sitä ennen ihania, lämpimiä päiviä.