Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

sunnuntai 10. toukokuuta 2015

Kylvöpäiväkirja

Tänään on ollut oikein ihana sää. Täydellinen äitienpäiväsää ja juuri sopiva kylvötöihin. Tietenkin aina puuhailun välissä juotiin kakkukahveja pitkin päivää. Huvimaja on juuri oivallinen paikka pieneen taukoon pihatöitten lomassa. Aamulla se lämpenee auringossa nopeasti ja taas päivällä siellä on mukavan viileää, kun oven jättää auki.

Laatikkopuutarhaan olen ehtinyt jo laittaa valkosipulit kasvamaan, mutta en vielä muuta. Valkosipulit olivat siis viimekeväisiä ja ne siirsin kasvimaalta laatikkoon. Ne ovat jo päässeet hyvän kasvun alkuun.


Tänään laitoin sinne ensimmäiset siemenet valkosipulien seuraksi. Ensimmäiseen laatikkoon laitoin porkkanaa ja retiisiä. Ne kylvin melko lähekkääin vierekkäisiin riveihin. Kun retiisit on syöty, porkkanoille jää sitten mukavasti kasvutilaa. Reunoille laitoin kehäkukkaa.


Toiseen laatikon kukkariviin tuli punaista silkkiunikkoa ja ruiskukkaa samaan vakoon. Toivottavasti ne kukkivat yhtä aikaa, sillä ajattelin niiden näyttävän kauniilta yhdessä.


Mangoldi on minulle uusi tuttavuus ja halusin laittaa sitä lähinnä kauniin väristen varsien takia. Katsotaan osaanko käyttää sitä mihinkään. Viime vuosina olen oikein ihastunut roomansalattiin ja sitä laitoin melkein koko pussillisen. Kyssäkaalit jätin kuitenkin laittamatta, sillä kuvien oton jälkeen muistin, että juuri siinä laatikossa kasvatin viime kesänä kaaleja. Laatikkopuutarhassa pyrin noudattamaan viljelykiertoa ja silloin peräkkäisinä vuosina ei samassa laatikossa kasvateta samaa lajia. Viime kesänä kaaleissa oli aivan tuhottomasti kaalikoin toukkia. Säilyyköhän niiden munat mullassa, vai talvehtiiko se kotelossa?  Kyssäkaaleille kyllä löytyy paikka jostain toisesta laatikosta. Lisäksi kakkoslaatikkoon laitoin persiljaa ja tilliä. Nyt laatikot on peitetty harsolla. Toivottavasti sadetta ja lämöpä riittää.


Muut laatikot jäivät vielä odottamaan siemeniä ja taimia, mutta pian on niiden vuoro. Kasvihuone näyttää tällä hetkellä kaaokselta. Siellä on sekaisin niin kukat, kuin hyötykasvitkin. Muovipöntössä odottava runkoruusu pitäisi kiireesti saada omaan ruukkuunsa oikeaan multaan. Aika ei vaan riitä kaikkeen, mihin haluaisi.


Päivän kukka on tänään nupussaan odottava vaahterankukka.


Ensi viikolle on luvassa sateita ja viileitä päiviä. Kevään vihreys laskeutuu viivytellen, mutta sitäkin ihanampana. 

4 kommenttia:

  1. Oi miten ihanaa on seurata kevätpuuhia ja juttuja =) Laatikkovillitys on iskenyt meillekin tänä vuonna, mutta emme ole ehtineet noin pitkälle. Mangoldia olisikin kiva kokeilla =) Toivotaan, että säät lämpeisivät hitusen niin olisi mukavampaa puuhailla ulkosalla

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laatikot on kyllä mukavan helppoja. Sen huomaa, kun ensin pikkuisen puuhailee laatikolla rikkaruohottomassa mullassa ja sitten menee kasvimaalle kaivelemaan ohdakkeen loputtoman syvälle ulottuvia juuria.( huoh) Mutta eihän mun kaikki kasvit laatikoihin mahdu, niin pitää vielä kaivella juuria. Mukavaa viikkoa sinulle Jori!

      Poista
  2. Kivoja kylvöksiä, tuo ruiskukka-silkkiunikko-yhdistelmä on pirteä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti unikot ja ruiskukat kukkivat yhtä aikaa, että idea toteutuu.

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.