Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Kiviä naputtelemassa

Kesän säät ovat olleet meikäläisen mieleen. Uskokaa tai älkää, mutta niin se on. Toki joskus olen haikaillut lämpimiä iltoja. jolloin voisi istuskella pihalla tai käydä uimassa. Rantaelämä on ainakin loman aikana saanut jäädä. Ne kerrat, kun kävimme meren rannassa, olivat kyllä aurinkoisia, mutta kummallakin kerralla tuuli oli todella kylmää. Ilman takkia ei voinut siellä viettää aikaa, saatikka sitten makoilla dyynien välissä.


Loma onkin kulunut työn merkeissä. Perennapenkin teosta kerroinkin aiemmin, mutta nyt myös laatikkopuutarha on tullut askelta valmiimmaksi. Laatikkopuutarhaa suunnitellessamme päätimme myös kivetä käytävät ja alueen ympäristön. Pikkuhiljaa olemme saaneet koottua kiveykseen tarvittavia kiviä. Osa kivistä on kierrätettyä pihakiveä. osan kävimme hakemassa luvan kanssa maansiirtoyrityksen sorakuopalta. Pienen budjetin pihalla on ihan mukava, kun on yhteyksiä erilaisiin ihmisiin.


Laatikkopuutarhan alle laitoimme suodatinkankaan ja sen päälle rakennettiin laatikot ja niiden väleihin ajettiin hiekkaa jo viime kesänä. Viime kesän alussa laatikkopuutarha oli perustamisvaiheessa ja näytti tältä (klik)  Mutta nyt näkymät ovat jo paljon valmiimmat.

Laatikoiden välissä oleva hiekka piti tiivistää. Niinpä kastelun jälkeen tamppasin sitä isännän tekemällä tampparilla. Tuollaisen tamppari käyttäminen saa sykkeen nopeasti kohoamaan, jo parin kymmenen minuutin huhkinta tuntui kyllä käsivarsissa.


Tamppauksen jälkeen oli kivien ladonnan aika.


Betonikiviä ei ollut aivan koko alueelle, niinpä laitoimme kivet käytävän keskivaiheille, sillä siinä kottikärry kulkee sitten vaivatta. Kottikärryillä pääsee myös laatikoitten väliin. Se on hyvä asia, niin kompostia, hevosen lantaa ja täydennysmultasäkkejä pääsee kuljettamaan helposti laatikkoon. Satoa ei ehkä tarvitse kottikärryllä kuljettaa, ainakaan vielä.


Laatikoitten ja betonikivien väliin laitoimme luonnonkiveä. Koko homma sujuin paljon nopeammin, kuin olin kuvitellut. Olin ajatellut naputtelevani kiviä viikkotolkulla, mutta keskikäytävän ja laatikoiden välit naputtelin parissa päivässä taukoja pitäen. Betonikivien välit täytettiin vielä hiekalla, joka veden ja harjan avulla saatiin paikoilleen.


Nyt laatikkopuutarha näyttää jo melko valmiilta, mutta työ jatkuu. Seuraavana työvaiheena on alueen reunustaminen luonnonkivillä. Niitä pitää vain hakea lisää. Tärkein on nyt kuitenkin tehty ja aluetta on jo mukava katsella. Ehkä pesun ja harjaamisen jälkeen katseleminen olisi vielä mukavampaa. 



Perennapenkin välikäytävä odottaa vielä päällystystä, siihen laitetaan pihalta löytyneitä liuskekiviä ja se kapenee hieman.


Krassit meinaavat jo karata laatikostaan, Lehtikaali ja unikot sekä halloweenkurpitsa taitavat jäädä kokonaan sen alle.


Tämän kesän pihatöissä ei ole juuri tarvinnut huokailla kuumuutta. Viileämmillä säillä puutarhatyöt ovat sujuneet ja välillä ropsahtaneet sadekuurot ovat tuoneet ansaitun pikkutauon.  Lomalla olen saanut tehtyä sen mitä olin suunnitellutkin ja työt voi sitten taas aloittaa hyvillä mielin, kun asiat on reilassa. Loma jatkuu vielä hetken, mutta ihan lomailun merkeissä.

4 kommenttia:

  1. Hauska yhdistelmä tuo betonikivet ja luonnonkivet. Kovaa työtä kivihomma on mutta kun sen tekee hyvin niin kestää vuosia hyvänä ja siistinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivihomma ei kuitenkaan ollut niin kovaa, kuin kuvittelin. Yhteen kyytiin ei vain voi paljon tehdä, kun paikat olisivat kipeytyneet. Toivottavasti kivet pysyvät hyvin paikoillaan.

      Poista
  2. Kaunista ja siistiä! Kyllä kelpaa viljellä :)

    VastaaPoista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.