Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Pioniretkellä

Kivenheiton päässä kodistamme on yksi kotikaupunkimme puistoista. Se on oikeastaan arboretum, sillä sinne on istutettu erilaisia puita ja pensaita sekä kukkaistutuksia ja kaikilla niillä on nimikyltit suomalaisella sekä tieteellisellä nimellä. Kaino Kuohu virtaa arboretumin halki ja puistoon onkin rakennettu kauniita kaarisiltoja kiemurtelevan joen yli. Kaupungin rahanpuute näkyy harmittavasti puiston kunnossa. Rikkaruohoja tursuaa vähän joka puolelta, mutta onneksi sentään puistosta huolehditaan jollakin lailla.

Arboretumissa on kiva käydä kävelyllä. Heinäkuussa olen jo kaksi kertaa käynyt siellä kameran kanssa aikomuksenani kuvata puiston pioneja, mutta varjoisassa puistossa pionit kukkivat myöhemmin, kuin muualla. Tänään puiston pionit olivat suurimmalta osaltaan kukassa, mutta nuppujakin oli vielä paljon.

Festiva Maxima


Sarah Berhardt

Felix Grousse


Pionien nimet kopioin opastetauluista, Itse en vielä tunne pioneita nimeltä, joten jos nimissä on virheitä, korjatkaa viisaammat. Osa nupuista oli harmittavasti homehtunut. Liekö syynä sateinen kesä vai varjoinen puisto?


Puistossa riittää muutakin katseltavaa. Kuunliljat rehottavat polun laidalla.


Kainon Kuohun partaalla kukkivat keltaiset kurjenmiekat. Seilaisipa veden mukana muutama juurakko tuota meidänkin kohdalle.


                                              Puron yli kulkee useampi kaarisilta.


Ketoneilikat aloittelevat kukintaansa muurikiven päällä.



 Arboretumista saa myös vinkkejä, mitä voisi omalle pihalle istuttaa. Tässäpä olisi oiva laji uuteen perennapenkkiini.


Puistossa kasvaa myös yleisimpiä pensasruusuja. Punalehtiruusu on lopettelemassa kukintaansa, mutta kukkia on vielä vähän jäljellä.


Löytyihän puistosta isännällekin tuttua kasvia. Harmi, että nokkosia ei ole käyty kitkemässä istutusten seasta.


Pioniretki onnistui tänään ja sain kuvattua pioneita kukassaan. Omat pionini ovat karistaneet terälehtensä jo aikaa sitten, mutta onneksi niitä kukkii vielä muualla. Ehkä joskus voin istuttaa jonkun tänään näkemistäni myös omaan kukkapenkkiini.

Kiitos, kun kävit kanssani pioniretkellä.

Edit 20.7.2015 Pioneja paremmin tunteva Between Rikkaruohoelämää- blogista kertoi, että postauksessa olevat pionien nimet eivät ole kohdallaan. Puistossa ne kuitenkin olivat juuri noin. En siis ota sieltä opastusta pihani pionien hankintaan,  Ja muutkin lukijat huomioikaa, että tästä postauksesta ei kannata ottaa pionivinkkejä ostoksia ajatellen.  Kiitos Between!

8 kommenttia:

  1. Ensimmäisen kuvan pioni ei ole Festiva Maxima, mutta mikä se on, sitä en osaa sanoa. Myös tuo vaaleanpunainen näyttää liian pinkiltä Sarah Bernhardtiksi, mutta ehkä valaistus tekee tepposet. Itselläni on sekä Festiva maximaa että Sarahia, joten siksi tässä viisastelen. Ihania ovat joka tapauksessa ja kaunis on koko puistokin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olipa hyvä kun korjasit asian. Itseasiassa tuo Sarah Bernhartin pinnkey sai minut epäilemään, että olivatko kyltit sittenkään oikein, olin kuvitellut sen paljon vasleammanpunaiseksi, kuin tuossa. Kuvasin ensin kukan, sitten nimikyltin ja taas saman kukan eri kuvakulmasta, sillä en luottanut omaan muistiini.

      Poista
    2. Oi voi. En tykkää yhtään tästä kännykkänäpyttelystä. Aina tulee kirotusvihreitä😕

      Poista
  2. Nyt näyttää niin tutulta tuo puisto, että taidetaan Leena asua samassa pikkukaupungissa :) Vai olenkohan ihan väärässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hauskaa :) jos käyt Mauno Koiviston puistossa, niin samassa kaupungissa ollaan. Kiva juttu!

      Poista
    2. Sielläpä hyvinkin! Onpa kyllä hauska juttu :)

      Poista
    3. Sielläpä hyvinkin! Onpa kyllä hauska juttu :)

      Poista
    4. Mukavia yhteensattumia näin blogimaailmassa :)

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.