Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Vähäluminen tammikuu

Pidän kovasti talvesta ja lumesta ja siksi minua nämä nykyiset ilmastonmuutostalvet kovasti harmittavat. Tosin on näitä kuulemma ollut ennenkin. Äitini juuri kertoi tammikuusta -71, jolloin kotitalomme piha oli ollut lumeton ja aivan kierällä jäällä. Itselläni ei ole tuosta talvesta juuri muistikuvia, vaikka olenkin ollut jo 6-vuotias. Omissa muistoissani talvet ovat aina olleet runsaslumisia.

Meidän pihallemme osuvat etelä-ja länsituulet erityisen hyvin. Ne ottavat vauhita peltoaukeilta ja pääsevät esteettä syömään vähäisenkin lumen pihalta. Lisäksi vanhat koivut ainakin hieman hidastavat lumen kerääntymistä. Tänään otetuissa kuvissa näkyy hyvin tämän hetkinen lumitilanne. Lämpötila oli tänään nollan tuntumissa ja tuuli puhalsi etelästä. Iltapäivällä aurinkokin pilkisteli pilvien lomasta. Ihan keväiset tunnelmat, vaikka pitäisi olla sydäntalvi.


Pihan kaikki kulkureitit ovat todella liukkaat. Isäntä on niitä hiekoitellut, mutta itse liikun aina nastat kengissä. Saunaankin kuljen nastat jalkojen alla. En halua rikkoa luitani jäätiköllä.


Onneksi lunta on sen verran, että se hieman valaisee maisemaa. Perennapenkissäkin on pieni jäätynyt lumikerros. Toivottavasti se suojaa edes hieman monivuotisia- ja sipulikasveja. Viime talvena esikot, sormustinkukat ja monet muut katosivat tuosta kukkapenkistä kokonaan. Omenapuun alle istutettu kärhö taitaa olla jo mennyttä, mutta onneksi se ei niin kallis ollutkaan.


Jotain vihreää lumen alla pilkistelee. Olisikohan se sormustinkukan lehtiruusuke tai voihan se olla bellkisenkin lehti.


Viime kesänä perkkaamani toinen perennapenkki on ihan paljas. Istutin siihen kuunliljoja, jospa ne selviytyisivät. Jos eivät selviydy, niin sitten ensi kesänä uusi yritys. Semmoista se on tämä puutarhanhoito.


En osaa yhtään aavistella, onko talvi jo tehnyt tuhojaan, vai olisiko lumesta vielä hyötyä. Niin tai näin odotan vielä kovasti lumikinoksia. Haluaisin vielä hiihdellä pellolla ja sitten huhtikuussa lumet saisivat lähteä yhdessä hujauksessa.

Näissä mietteissä uuteen viikkoon.

P.S. Tekaisin Vaahteran lehdelle Facebookiin omat sivut. Käykääpä tykkäämässä :)

14 kommenttia:

  1. Täällä on samanlaiset näkymät pihalla - lunta pieninä läikkyinä ja lämpötila nollan tuntumassa. Mutta en valita, sillä eipä ole liian kylmä;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmä ei tosiaan ole. Paitsi silloin, kun tuulee ja myrskyää, hirsitalossa on vähän holotna. Lämpimästä talvesta on se etu, että sähkölasku pysyy kohtuullisena.

      Poista
  2. Asutaanko me samassa kaupungissa????Teillä on ihan kevät, meillä piha pääosin lumen peitossa! Jotain kohtia alkaa olla paljaana, mutta aika talvinen maisema silti. Nyt kyllä oikeasti pelottaa nuo talvituhot, miten laajat ne tänä vuonna ovatkaan. Mutta kevät tulee, se on ihanaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän pihalla on jokin aikainen kevättuulahdus puhallellut. Naapureillakin on paljon lumisemmat pihat. Ehkä tämmösten talvien jälkeen osaa arvostaa kestäviä kasveja,jotka selviävät vaikka mistä.
      Kevään tuntua on kovasti jo ilmassa <3

      Poista
  3. Samoin tykkään talvesta ja lumesta. En tykkää ollenkaan nykytalvesta, jolloin vuoroin sataa vetta ja seuraavan päivänä on -20 ja pääkallokeli. Hiihtokausikin on huvennut olemattomiin. Täällä on kyllä vielä lunta ihan mukavasti, jäätynyttä sellaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisella vuodenajalla on omat hyvät puolensa. Talvi on lepoaikaa
      ja itse koen sen normaalieloksi. Kesäaika on puolestaan kiivastahtista puuhailuaikaa.
      Hiihtokelejä minäkin kovasti odotan, mahtaakohan tullakaan.

      Poista
  4. Meillä on hitusen enemmän lunta, valkoinen maa ja joitain paljaita kohti. Mutta pihatie on luistelukenttä, eilisen hiekoittelin mutta enpä tiedä paljonko auttoi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä onneksi tänään satoi muutaman millin lunta ja liukkaus hävisi hetkeksi. Koska kävelen paljon, niin minulla on irtonastat kengissäni. Niillä kylllä pärjään. Toivottavasti sielläkin liukkaus vähän jo hellittäisi.

      Poista
  5. Voi harmitus tuota lumen vähäisyyttä, kasveille se on suuri koettelemus. Täällä kolmosvyöhykkeellä on vielä toistaiseksi ihan kunnolla lunta, mutta ei sitä koskaan tiedä vaikka kevät alkaisi tulla jo helmikuussa, kun kuuntelee noita sääennusteita. Tuossa Gitta jo mainitsikin hiihtämisestä, täällä ladut ovat jo jäisiä eikä niillä ole kiva hiihtää, järvellä tosin voisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me eletään vitosvyöhykkeellä ja ilmeisesti lumisadepilvet kiertävät tämän tienoon jatkuvasti. Lauhaa on luvassa, sen huomasin minäkin. Suihkuvirtaus kuulemma ohjaa lämpimän ilman Suomeen. Yhden kerran minä olen tänä talvena hiihtänyt, mutta elän vielä toiveissa.

      Poista
  6. Meillä on vain himpun verran enemmän, mutta nyt sataa lunta taivaan täydeltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä kasvit taitavat talvehtia paremmin, kun saavat olla lumen suojissa.

      Poista
  7. En ole talvi-ihminen, mutta mieluummin kunnon lumitalvi, kuin tällainen nollan molemmin puolin sahaava alituinen harmaus. Tänä talvena ei ole ollut oikeastaan laisinkaan sellaisia aurinkoisia pakkaspäiviä, jolloin hanki kimaltaa ja tuntuu, että on ihan oikea talvi.

    Meidän pihalla lunta on enemmän, kuin teillä. Jotenkin kaikki lumi tuntuu aina kasaantuvan erityisesti meidän alapihalle. Sen sijaan viereisessä metsikössä lunta on vain nimeksi. Yön aikana lunta tuli lisää ja nytkin sataa vielä vähän räntää. Eilen kävimme lenkillä, joka ei olisi ollut laisinkaan mahdollista ilman nastakenkiä. Kaikki tiet olivat pelkkää jäätikköä. Samanlaisia on meidän pihakäytävät, joita illalla hiekoitin.

    Aina leutoja talvia on ollut kovien talvien välissä, mutta kyllä ihan selvästi talvet ovat lämmenneet ja lyhentyneet. Täällä etelärannikolla lumisista talvista on tullut harvinaisuus. Syksyinen harmaa ja vetinen aika jatkuu usein jouluun ja siitä ylikin. Pöydälläni on Helsingin kaupunginmuseosta ostamani postikortti, jonka kuvassa ihmiset kävelevät jäätietä pitkin Suomenlinnaan talvella 1978. Enpä muista, koska se viimeksi olisi ollut mahdollista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska lukea näistä kommenteista, miten lumen määrä vaihtelee eri puolella Suomea. Saman kaupunginkin sisällä lunta on pihoilla eri määrät. Talvi alkoi täällä jo marraskuussa, mutta vähälumista oli silloinkin. Onneksi sentään aurinko on täällä näyttäytynyt, vaikka välillä on lauhaa ollutkin.

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.