Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

torstai 26. helmikuuta 2015

Puutarhasta iloa talveen

Puuhailua kesät ja talvet. Kitkemistä, haravointia, lumen kolausta, kukkapenkkien kanttausta, ruohon leikkuuta jne. Tekemistä riittää eikä vapaa ajan ongelmia ole. Aina on jotain, joka odottaa tekemistä, jos vain intoa riittää. Onkohan tämä ihan tervettä elämää? Helpommalla pääsisin, jos asustelismme vaikka kerrostalokaksiossa tämän vapaaehtoisen työleirin sijaan. Mikä ihme on se puutarhatöitten vetovoima, joka ei jätä rauhaan, vaan innostaa aina uudelleen ja uudelleen?

Oikeastaan koko tämä blogi on vastausta tuohon kysymykseen. Postauksia lukemalla voi ehkä huomata, kuinka mukavaa puuhailu omassa puutarhassa onkaan. Oman kädenjälken näkeminen ja kasvun seuraaminen antaa suurta tyydytystä. Suunnitelmat muuttuvat todeksi tai saattaavat muuttua aivan toisenlaisiksi. Kaikkea ei ole tarkoituskaan toteuttaa, vaan  ne jäävät suloisiksi unelmiksi. Vuodenajat vaihtuvat, talven lepotauko vaihtuu kevään kiihkeisiin kasvun hetkiin, jollon puuhaillaan aamusta iltamyöhään ulkona, aistien samalla uhkeaa mullan tuoksua, joka sekoittuu puhkeavien lehtien hentoon meden tuoksuun. Kesällä saadaan jo nauttia kasvun tuloksista ja puutarhan kukkeudesta. Syksy on puolestaan sadonkorjuun, riisumisen ja luopumisen aikaa. Haikeita hetkiä, mutta ehkä talven lepokautta jo hieman odottaen.

Pidän kaikenlaisen syötävän kasvattamisesta. Laatikkopuutarha perustettiin takapihalle, josta poistimme koristepensaita ja kukkapenkkejä. Ne olivat istutettu sinne tänne ja kasvoivat juolavehnää ja nokkosia, joten ne joutivatkin lähteä ja tilalle saatiin kaunis hyötytarha (joka on vielä kesken). Pidän kukista ja kauniista puista ja pensaista, mutta puutarha on minulle ennen kaikkea ruuan kasvattamista varten. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole kasvattaa kaikkea talven syötävää, vaan jotain perusjuttuja ja jotain erikoisuutta. Näin talvisaikaan on oikein mukavaa käyttää ruokaan jotain itse kasvatettua.

Syksyllä tuli aivan valtavasti omenoita. Kahden puumme oksat notkuivat hedelmien painosta.



Tuommoista määrää omenia emme olisi millään ehtinyt syödä, mutta onneksi löysin kirpputorilta melkein käyttämättömän mehulingon. sillä myllytimme suurimman osan omenoista tuoremehuksi.


Nyt on tullut aika tyhjentää viimeinen pullollinen. Pakastimesta otettu mehu on raikasta ja niin hyvän makuista.


Miten hyvä alku päivälle tulikaan: Omista omenoista itse tehdyä mehua. jonka maku on aivan erilainen, kuin kaupan mehuissa. Itse tehdystä juomasta saan iloa talviseen päivään.



Kippis! Mukavaa helmikuun loppua sinullekin. Kohta päästään pikkuhiljaa vauhtiin ja kuukauden kuluttua pihapuuhat on jo täydessä käynnissä. Sitä odotellessa!

sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Kevään enteitä

Lumi sulaa pihalta kovaa vauhtia. Osa liukkaasta jäästäkin on jo sulanut pois. Liukastumista estämään ripoteltu nastamurske piti eilen siivota pois pihanurmelta, joten pääsisn jo haravan varteen ensimmäistä kertaa tälle keväälle.. Harava ei oikein toiminut, mutta katuharjalla sain suurimman osan pois. Jos murske jää nurmikkoon, se tuntuu ikävältä kesällä paljaan jalan alla. Murskeen keräsin talteen, jos sitä vielä sattuisi tarvitsemaan. Kenkien alla olevia nastoja en vielä heitä nurkkaan, vaan niille on vielä käyttöä. Yhtään kupsausta en halua jäätiköllä tehdä.


Ensimmäiset kylvökset ovat jo sirkkalehdellä. Kaupasta ostetusta makeasta suippopaprikasta laitoin siemenet itämään ja johan sieltä kasvua näkyykin.


Taimien kylttejä mietin ja luulinkin tehneeni ainutlaatuisen keksinnön, mutta sitten luin fb:n puutarharyhmässä muidenkin käyttävän samaa keinoa. Oivariinirasian kannesta leikkasin suikaleet ja siihen kirjoitin vedenkestävällä tussilla, mitä siemeniä tulikaan kylvettyä. Kylvöastianahan on tietenkin vanhat kunnon jauheliharasiat.


Kevään enteet saivat minutkin suunnittelemaan laatikkopuutarhan jatkopuuhia. Leikin hieman tuon viime keväänä otetun kuvan kanssa ja taisin vähän riehaantuakin.


 En tiedä saako piirroksistani mitään selvää. mutta kolme laatikkoa tehdään vielä lisää. Kastelulammikko tulee puron ja laatikkopuutarhan väliin. Talon kulmalla olevasta rännistä sadevesi virtaa kastelulammikkoon kivipuroa pitkin (kastelulammikko jäi kuvassa hieman kapeaksi, sen on kuitenkin tarkoitus olla pyöreä). Jos vettä sataa paljon, kastelulammikosta on myös ylivuotopuro Kainoon kuohuun. Kivipuron yli tietenkin kulkee silta kottikärryjä varten, sillan toiselle puolelle piirsin isännän tekemän aurinkoportin, joka odottelee paikkaansa. Aurinkoportti voisi olla myös koko alueen toisessa reunassa. Se löytää kyllä paikkansa. Huvimajan ja kastelulammen väliin tulee kukkaistutuksia, kuten myös laatikkopuutarhan ylä-ja takasivulle. Kasvihuoneen oikealla puolella olevan vaahteran ja Kainon kuohun väliin tulee varjoisa kahvittelupaikka, joten siihen laitetaan myös kiveys, kuten laatikoittenkin väliin. 


Haaveita riittää ja tällä hetkellä olisi jo kova into päästä jatkamaan hommia. Kaikkia ei ole tarkoitus saada kerralla valmiiksi. Luonnonkivien hankkiminen on melkoinen urakka. Siihen en haluaisi käyttää senttiäkään rahaa. Onneksi jo viime keväänä sovittiin jo luvallinen paikka, mistä niitä saa hakea. 

Auringonkin piirsin paistamaan taivaalle. Sitä toivon tällekin päivälle, mutta nyt sataa lunta, kuten helmikuussa kuuluukin. 

torstai 19. helmikuuta 2015

Talvi-iltojen puuhaa

Maanantai-illat on perheessämme varattu harrastuksille. Meille molemmille löytyi sopivaa tekemistä kansalaisopiston piireistä. Itse olen zumbannut jo muutaman vuoden kyseisessä piirissä, mutta nyt rohkenin lähteä mukaan myös ohjatulle kuntosalitunnille, joka on ennen zumbatuntia. Kuntosali on mielestäni muistuttanut keskiaikaista kidutuskammiota (ja muutamien kokeilujen jälkeen tuntunutkin siltä). Enkä ole koskaan kokenut sitä omaksi liikuntamuodokseni. Mieluiten välttelisin liikuntaa ja loikoisin sujuvasti sohvalla. Hiki ei tietenkään missään tapauksessa saisi tulla. Kuntosalille läksin aivan sen takia, että saisin pidettyä lihaskuntoa yllä. Käsivoimani ovat todella olemattomat ja toivottavasti kuntosalilla huhkiminen tuottaa tulosta. Koska olen melkoisen huono liikkumaan itsekseni, tarvitsen jonkun, joka motivoi ja ohjaa tekemistä.


Sillä aikaa, kun minä huhkin ja hikoilen, saman katon alla isäntä käyttää aikaansa vallan toisenlaisten aktiviteettien parissa. Musiikin ystävänä ja harrastajana sekä puutöiden värkkääjänä hän rakentaa jo toista kitaraansa kitaranrakennuspiirissä. Kitaran teossa onneksi ihan alusta ei tarvitse kuitenkaan aloittaa, sillä kitaran aihiot tilataan muokattavaksi toivotun malliseksi. Nyt työn alla on stratocaster, jonka isäntä on jo työstänyt ja  hionut muotoonsa. Kitaran "body" on amerikan leppää.


Kitaran kaula tehdään kahdesta erilaisesta puusta. Ruskea päällisosa on ruusupuuta ja vaaleampi alusta on vaahteraa. Kaulan hiominen on tarkkaa puuhaa. Sitä tehdään hyvin varoen, kunnes haluttu paksuus on saavutettu.



Kitarassa riittää vielä puuhaa. Maalaaminen ja maalipinnan hiominen sekä kiillottaminen on aikaa vievää, sillä maalikerroksia tarvitaan useampi. Punainen kitara on valmistunut 3 vuotta sitten ja onkin sitten ollut jo kovassa käytössä. 


Kitaran tekeminen on hienoa puuhaa. Oman kädenjäljen näkeminen ja työn edistyminen palkitsee ja suurin palkinto on päästä soittamaan omatekoisella kitaralla, jollaista ei ole kenelläkään muulla. 



sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Talviaamun terveyspommi

Aamu aamulta aurinko nousee aikaisemmin ja aikaisemmin. Pelkästään tieto pitemmistä päivistä antaa energiaa ja iloa talvisiin päiviin. Tänäkin aamuna herätessäni taivas oli vaalentunut ja oli vain hetki auringon nousuun. Hyvin nukutun yön jälkeen tarvitsen heti kunnon aamupalaa. (Tarvitsen aamupalan tietenkin myös huonosti nukutun yön jälkeen.) Jo vuosia olen syönyt joka aamu A-jugurttia erilaisilla höysteillä, milloin hilloa, marjoja ja erilaisia siemeniä, lisäksi leipää ja tietenkin mustaa kahvia.

Puutarhassa kasvaa myös muutama mustaherukkapensas. Mehuja meillä ei enää kulu juuri ollenkaan, joten
survoin marjat ja pakastin ne pienimpiin minigrip-pusseihin. Nyt keskitalvella olen kaivanut marjani pakastimesta ja syön niitä aamujugurttini seassa. Pussiin mahtuu reilu desi marjoja, jotka puristan pussista kippoon, loraus jugurttia päälle ja kaiken huipuksi itse tehtyä granolaa.

Astioina on tietenkin ikivanhat Arabian Airisto astiat, joita näyttää jo olevan myynnissä antiikkimessuilla ja kirpputoreilla ihan hyvään hintaan, mutta omani olen saanut lahjaksi. Ensimmäiset jo yli 30 vuotta sitten.





Oi, granola onkin ihan lopussa, onneksi se vielä riittää tälle aamulle. Granolaa on helppo tehdä itse ja etenkin uunissa paahtuneet mantelit ovat herkkuani. Alkuperäinen ohje on Anna Bergströmin ja Fanny Bergströmin kirjasta Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla, mutta vähän olen muokannut sitä.

n. 1 l isoja kaurahiutaleita
2 dl auringonkukansiemeniä
80 g kuorimattomia manteleita pilkottuna
n. 2 rkl juoksevaa hunajaa
3 rkl rypsiöljyä
1,5 dl vettä

Kuivat ainekset sekoitetaan ja lisätään hunaja ja öljy. Lopuksi vesi sekoitetaan joukkoon ja seos laitetaan uunipellille 200 asteiseen uuniin. Seosta pitää vahtia tarkasti ja sekoitella vähän väliä, ettei se paahdu liikaa. Kun granola on paahtunut kauniin ruskeaksi ( n, 20 min) otetaan se uunista ja annetaan jäähtyä. Rapea herkku on valmis.

Tälle aamulle oli myös toisenlaisia pommeja tarjolla! Laskiaissunnuntain kunniaksi laskiaispullia. Nam!



Aamupalan aikana aurinko kohosi korkeammalle. Taitaa tulla kaunis, mutta kylmä päivä. Liukasta laskiaista, toivottavasti pulkkamäessä tarkenee!



lauantai 14. helmikuuta 2015

Aurinkoinen tervehdys

Hyvää ystävänpäivää! Keltainen rentukka tuo aurinkoista lämpöä pilviseen päivään. Kohta näitä saadaankin katsella ihan oikeasti.


torstai 12. helmikuuta 2015

Inventaariota ja tuumauksia

Siemenpussien ilmaantuminen kauppoihin saa minussa aikaan ostovillityksen. Pitäisi kokeilla kaikenlaista ja ostaa uutuuksia ja vanhoja tuttavuuksia. Pitäisi esikasvattaa ja kylvää avomaalle. Pitäisi olla syötävää ja katseltavaa. Kaikkea ihanaa. Onneksi iän tuoman viisauden myötä olen oppinut välttämään suurimpia typeriä höyräyksiä. Tiedän kyllä suurin piirtein, mitä haluan kylvää kasvimaalle ja kukkapenkkeihin, mutta se kauppojen valikoima huumaa kummasti.

Muutaman takuuvarman siemenpussin olen jo hankkinut, mutta tänään pengoin varastoja ja selvittelin, mitä löytyy ennestään ja mitä vielä pitää hankkia, jotta en taas kerran ostaisi liikaa tai ihan hölmöjä ostoksia.
Kasvihuoneeseen laitan tomaattia, jota vielä on viime keväästä jäljellä ja ostinkin jo alesta oranssin kirsikkatomaatin siemeniä. Tomaatin siemeniä en taida tarvita enempää. Puutarhalta sitten voin vielä ostaa täydennystä kasvihuoneeseen. Tomaatin siemenet pitääkin piakkoin laittaa multaan.


Aikoinaan halusin kokeilla makean suippopaprikan kasvatusta. Hyvin kasvoi, mutta sadonkorjuu toi yllätyksen. Makea paprika osottautui polttavaksi. Olen käyttänyt sitä chilinä sen jälkeen. Siitäkin vielä riittää siemeniä. Tosin olen ottanut myös käyttämistäni paloista siemeniä talteen.


Kesäkurpitsaan siemeniäkin riittää tälle kesälle. Samoin halloween-kurpitsan siemeniä, niitä en montaa tarvitsekaan. Myskikurpitsan siemeniä olen jo etsiskellyt kaupoista, mutta niitä en ole vielä nähnyt. Sitä haluaisin kovasti kokeilla ensi kesänä. Onnistuisikohan sen kasvatus laatikkopuutarhassa? Jossakin kuvassa, näin köynnöstävän kesäkurpitsan, Voisikohan sellaista kylvää kahteen laatikkoon ja tehdä kaariportin laatikoiden väliin ja siihen kurpitsat köynnöstämään?


Laatikkopuutarhaan laitetaan myös papua ja hernettä. Silpohernettä pitääkin ostaa. Sitä laitan myös kasvimaalle. Härkäpapuakin haluan taas kasvattaa, niidenkin siemenet täytyy hankkia. 


Laatikohin kylvän myös salaattia, yrttejä ja juurikasveja. Roomansalaattiin ihastuin pari vuotta sitten. Sen siemeniä ainakin pitää ostaa. Salaattien siemenet säilyvät huonosti, joten ne pitäisi saada käytettyä tänä kesänä pois. Näistäkään siemenistä ei kaikki välttämättä idä. Viime kesänä yritin kasvattaa pak choita. Se ei onnistunut ollenkaan. Kannattaisikohan sitä vielä yrittää? Pitää varmaan vielä opiskella jostakin sen kasvatusta. Pitäisiköhän se kylvää vasta loppukesästä? Rukolaakin ostin jo uuden pussin. Kasvihuoneessa se joutuu nopeasti ja siellä se kasvaa ilman tuholaisia.


Retiisin siemeniä riittää uusintakylvöönkin. Sitä aina suunnittelen, mutta joka kesä se jää tekemättä.


Perusyrtit riittävät meikäläiselle. Lehtipersiljan siemeniä pitää kuitenkin vielä ostaa, siitä on tullut viime vuosina suosikkini.  Timjaminkin siemenetkin on hankittuna ja ehkä sitten ostan puutarhalta valmiita taimia vielä lisäksi.


Auringonkukkiakin yleensä olen esikasvattanut muutaman viikon. En tiedä onko se järkevää, mutta haluan kuitenkin niiden ehtivän kukkimaan täällä pohjoisemmassa. Matalaa auringonkukkaa pitää ostaa hieman lisää.
Mihinkähän saisin nuo korkeat auringonkukat laitettua? Olisikohan kasvimaalla tilaa niille?


Unikot ovat ihania, Niiden siemeniä onkin jo hankittuna. Voisin kyllä vielä ostaa joitakin muita kesäkukkien siemeniä. Ehkä ruiskukkaa ja tuoksuhernettä  ja mitähän ihania sieltä siemenpussitelineistä löytyisikään. Kehäkukkaa ja krassia pitää aina olla. 


Inventaarion lopuksi tulee vielä siemenvaraston häpeäpilkku. Läjä hankittuja siemeniä, mutta suurimmassa osassa päiväys on jo kauan sitten mennyt. Huoh! Miksikähän olen nämäkin ostanut. Sen ainakin olen jo oppinut, että kukkien esikasvatus ei kannata. Saan aikaan vain pitkiä, huonosti kukkivia ruikuloita. Eikä meikäläisen ikkunatkaan riitä  Vesimelonia kerran kasvatin ja sain aikaan muutaman nappulan, jotka mätänivät ennen kuin kasvoivat tennispalloa isommaksi. 


Voisihan noita yrittää kasvattaa, mutta mahtavatkohan kasvaa ollenkaan. Tuota pikkusamettikukkaa voisin laittaa laatikkopuutarhaan ötökkäkarkoitteeksi. 

Ehkä nyt inventaarion jälkeen osaan maltillisemmin tutkailla kauppojen siementarjontaa, enkä toivottavasti haksahda typeriin virheostoksiin, jotka jäävät vuosiksi pyörimään siemenvaraston perukoille.

Ensimmäiset kylvöt olen jo tehnyt. Kaupasta ostetusta suippopaprikasta ropistelin siemeniä multaan. Mitään ei vielä näy mullan pinnalla. Katsotaanpa onnistuuko yritykseni.



lauantai 7. helmikuuta 2015

Ihanaa talvea

Nyt kaikki te armaat lukijat, jotka ette pidä talvesta, siirtykää johonkin  kesäiseen postaukseen katselemaan kukkia tuolta (klik) tai tuolta (klik), sillä nyt tulee talven hehkutusta.

Eihän talvi minun lempivuodenaikani ole ollenkaan. Mieluummin pitäisin ikuisen kesän, lämmön ja auringon, mutta minkäs teet, kun asutaan täällä pohjan perukoilla, niin vuodenajat vaihtuvat ja etenkin talvi tuntuu aina niin toivottaman pitkältä. Esi-isät ovat löytäneet täältä itselleen oivalliset olosuhteet ja asettuneet kylmään pohjolaan, mutta kun me nykyihmiset emme metsästä turkiksia, niin talvesta on tullut meille harmillinen ja ikävä vuodenaika, jonka läpi kahlaamme  ilottomina ja aina parempaa aikaa odottaen.

Onneksi talven kylmin ja pimein aika on takana. Sen huomaa yhä aikaisemmin vaalenevista aamuista ja siitä, että töistäkin saa lähteä kotiin jo lähes valoisalla. Ainakin minulle valo antaa niin paljon energiaa. Keväälläkin, jos on pilvinen päivä, saatan olla todella väsynyt. Nyt takana on jo muutama aurinkoinen talvipäivä. Rakastan niiden ihanaa valoa, lumi hohtaa omaa valoaan ja yhä korkeammalle kipuava aurinko ja sinisenä hohtava taivas piristää mieltä uskomattomasti. Vuosi sitten helmikuu oli todella pilvinen ja lumet sulivat pois. Se oli kamalaa aikaa. Kaamosmasennuksen oireet ja väsymys olivat kuin marraskuussa.

Eilen ja tänään olen siis saanut nauttia ihanasta talvesta johon kuuluu paljon valkoista lunta, kirkas aurinko, sininen taivas. Onneksi pakkastakaan ei nyt ole, joten kylmässä ei ole tarvinnut kärvistellä. Vielä en missään nimessä toivo kevään alkavan. Nautitaan nyt talvesta, kirpeästä pakkasesta, vaalenevista illoista, auringossa lämpenevän ja illan viileydessä pakastuvan lumen tuoksusta, joka tuo aina mieleeni sinivuokot.Sitten maaliskuussa aletaan hehkuttaa ja ikävöidä kevättä.

Talven iloa tuoviin asioihin kuuluu hiihtely lähipellolla. Nyt se toivottavasti onnistuu joka päivä, sillä valoa riittää illallakin. Umpihangessa kahlailu ei kuulu suosikkeihini, mutta jos haluan hiihtää ladullani, se pitää myös itse aukaista. Hiihtäessä voin seurata lähiluonnon tapahtumia. Jokin eläin, luulen, että saukko on loikkinut Kainoa Kuohua pitkin ja poikennut siitä pellolle. Naakkaparvi hakeutuu yöpuulle lähivitikkoon  ja peltopyyt pyrähtävät lentoon pajukosta.Rusakot ja jänikset loikkivat ihan missä tahtovat, vaikka syömässä vaapukoiden uudet versot. Kaupungin talviluonto on ihmeellistä!




Tänään lämpötila on ollut plussan puolella. Hetken vesi lorisi  ränneistä kuin keväällä.




Hiihtolenkki illansuussa. Hetki ennen pimeän tuloa voi vielä ihastella punertavia iltapilviä.


Pikku tupanen töröttää yksin peltojen keskellä. 



Viimeinen kierros hiihdetään pimeän laskeutuessa peltoaukioille.


Yöllä on tulossa myrsky. Toivottavasti pihan koivut eivät katkea tuiverruksessa, eikä katto lennä tiehensä. Aamulla nähdään, kuinka Laina on viilettänyt peltoaukioilla. 


tiistai 3. helmikuuta 2015

Vaaleanpunainen herkku

Helmikuun alku. Talvi jatkuu puutarhassa, iltaisin on pimeää ja viikonloppuisin tuiskuaa. Nyt on siis aika etsiä iloa pimeistä ja kylmistä päivistä. Usein minun iloni liittyy perheeni ilahduttamiseen herkuilla ja hyvällä ruualla. Pidän ruuanlaitosta ja etenkin leipomisesta. Arkisin tietenkin yritän selvitä keittiöhommista helpolla, mutta kun on aikaa ja useampi syöjä pöydän ääressä, kokeilen mielelläni uusia reseptejä ja vinkkejä. Viikonloppuna testasin uudenlaista Runebergin tortun ohjetta, jonka löysin uusimmasta Kodin Kuvalehdestä.


Tavallisia Runebergin torttuja teenkin aina muutaman kerran tammi-helmikuussa, mutta tämä uusi ohje poikkeaa hieman perinteisistä ja on ihan mukava kokeilu.











Perinteisen vadelmahillon sijasta ohjeessa käytettiin pakastevadelmia sekä tuoreita vadelmia. Omat vadelmapuskani olivat nyt ihan tyhjät, joten kurkistin pakastimeen ja sieltä löytyy edelleen syksyllä omasta puutarhasta keräämiäni vadelmia. Siinäpä on talvipäivään iloa, kun voi käyttää pihan antimia vielä talvellakin.
Eiväthän nämä muffinssit säilyneet Runebergin päivään asti, nyt ne ovat muisto vain.