Puutarhasta iloa talveen

Puuhailua kesät ja talvet. Kitkemistä, haravointia, lumen kolausta, kukkapenkkien kanttausta, ruohon leikkuuta jne. Tekemistä riittää eikä vapaa ajan ongelmia ole. Aina on jotain, joka odottaa tekemistä, jos vain intoa riittää. Onkohan tämä ihan tervettä elämää? Helpommalla pääsisin, jos asustelismme vaikka kerrostalokaksiossa tämän vapaaehtoisen työleirin sijaan. Mikä ihme on se puutarhatöitten vetovoima, joka ei jätä rauhaan, vaan innostaa aina uudelleen ja uudelleen?

Oikeastaan koko tämä blogi on vastausta tuohon kysymykseen. Postauksia lukemalla voi ehkä huomata, kuinka mukavaa puuhailu omassa puutarhassa onkaan. Oman kädenjälken näkeminen ja kasvun seuraaminen antaa suurta tyydytystä. Suunnitelmat muuttuvat todeksi tai saattaavat muuttua aivan toisenlaisiksi. Kaikkea ei ole tarkoituskaan toteuttaa, vaan  ne jäävät suloisiksi unelmiksi. Vuodenajat vaihtuvat, talven lepotauko vaihtuu kevään kiihkeisiin kasvun hetkiin, jollon puuhaillaan aamusta iltamyöhään ulkona, aistien samalla uhkeaa mullan tuoksua, joka sekoittuu puhkeavien lehtien hentoon meden tuoksuun. Kesällä saadaan jo nauttia kasvun tuloksista ja puutarhan kukkeudesta. Syksy on puolestaan sadonkorjuun, riisumisen ja luopumisen aikaa. Haikeita hetkiä, mutta ehkä talven lepokautta jo hieman odottaen.

Pidän kaikenlaisen syötävän kasvattamisesta. Laatikkopuutarha perustettiin takapihalle, josta poistimme koristepensaita ja kukkapenkkejä. Ne olivat istutettu sinne tänne ja kasvoivat juolavehnää ja nokkosia, joten ne joutivatkin lähteä ja tilalle saatiin kaunis hyötytarha (joka on vielä kesken). Pidän kukista ja kauniista puista ja pensaista, mutta puutarha on minulle ennen kaikkea ruuan kasvattamista varten. Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole kasvattaa kaikkea talven syötävää, vaan jotain perusjuttuja ja jotain erikoisuutta. Näin talvisaikaan on oikein mukavaa käyttää ruokaan jotain itse kasvatettua.

Syksyllä tuli aivan valtavasti omenoita. Kahden puumme oksat notkuivat hedelmien painosta.

Tuommoista määrää omenia emme olisi millään ehtinyt syödä, mutta onneksi löysin kirpputorilta melkein käyttämättömän mehulingon. sillä myllytimme suurimman osan omenoista tuoremehuksi.

Nyt on tullut aika tyhjentää viimeinen pullollinen. Pakastimesta otettu mehu on raikasta ja niin hyvän makuista.

Miten hyvä alku päivälle tulikaan: Omista omenoista itse tehdyä mehua. jonka maku on aivan erilainen, kuin kaupan mehuissa. Itse tehdystä juomasta saan iloa talviseen päivään.

Kippis! Mukavaa helmikuun loppua sinullekin. Kohta päästään pikkuhiljaa vauhtiin ja kuukauden kuluttua pihapuuhat on jo täydessä käynnissä. Sitä odotellessa!