Talvi-iltojen puuhaa

Maanantai-illat on perheessämme varattu harrastuksille. Meille molemmille löytyi sopivaa tekemistä kansalaisopiston piireistä. Itse olen zumbannut jo muutaman vuoden kyseisessä piirissä, mutta nyt rohkenin lähteä mukaan myös ohjatulle kuntosalitunnille, joka on ennen zumbatuntia. Kuntosali on mielestäni muistuttanut keskiaikaista kidutuskammiota (ja muutamien kokeilujen jälkeen tuntunutkin siltä). Enkä ole koskaan kokenut sitä omaksi liikuntamuodokseni. Mieluiten välttelisin liikuntaa ja loikoisin sujuvasti sohvalla. Hiki ei tietenkään missään tapauksessa saisi tulla. Kuntosalille läksin aivan sen takia, että saisin pidettyä lihaskuntoa yllä. Käsivoimani ovat todella olemattomat ja toivottavasti kuntosalilla huhkiminen tuottaa tulosta. Koska olen melkoisen huono liikkumaan itsekseni, tarvitsen jonkun, joka motivoi ja ohjaa tekemistä.


Sillä aikaa, kun minä huhkin ja hikoilen, saman katon alla isäntä käyttää aikaansa vallan toisenlaisten aktiviteettien parissa. Musiikin ystävänä ja harrastajana sekä puutöiden värkkääjänä hän rakentaa jo toista kitaraansa kitaranrakennuspiirissä. Kitaran teossa onneksi ihan alusta ei tarvitse kuitenkaan aloittaa, sillä kitaran aihiot tilataan muokattavaksi toivotun malliseksi. Nyt työn alla on stratocaster, jonka isäntä on jo työstänyt ja  hionut muotoonsa. Kitaran "body" on amerikan leppää.

Kitaran kaula tehdään kahdesta erilaisesta puusta. Ruskea päällisosa on ruusupuuta ja vaaleampi alusta on vaahteraa. Kaulan hiominen on tarkkaa puuhaa. Sitä tehdään hyvin varoen, kunnes haluttu paksuus on saavutettu.

Kitarassa riittää vielä puuhaa. Maalaaminen ja maalipinnan hiominen sekä kiillottaminen on aikaa vievää, sillä maalikerroksia tarvitaan useampi. Punainen kitara on valmistunut 3 vuotta sitten ja onkin sitten ollut jo kovassa käytössä. 

Kitaran tekeminen on hienoa puuhaa. Oman kädenjäljen näkeminen ja työn edistyminen palkitsee ja suurin palkinto on päästä soittamaan omatekoisella kitaralla, jollaista ei ole kenelläkään muulla.