Tammikuun lukemia

Lunta tupruttaa aina vain lisää ja lisää. Nyt tuntuu, että saisi jo riittää. Pihan kolaaminen on melkoinen urakka, mutta se pitää ottaa kuntoilun kannalta. Lauhat päivät laskevat kuitenkin lumen pintaa, joten eihän sitä lunta ole vielä normaalitalvea enempää. Nyt tammikuun lopussa lumen paksuus on n. 30 cm paikasta riippuen. Pihalla kolatut lumikasat kasvavat ja kasvavat ja lumen työntäminen kasan huipulle alkaa jo vaatia lihaksiakin. Saunankin ympärille on kolattu talviturkkia estämään kylmän tunkeutumista sisälle.

Tänään lämpötila on ollut juuri ja juuri pakkasen puolella. Toisaalta kirkkaat ja aurinkoiset päivät olisivat piristävämpiä ja luonto näyttäisi kauniimmalta, mutta leudolla säällä vanhaa taloa ei tarvitse lämmittää niin paljon. Lämpöasteita kuitenkin löytyy verstashuoneen nurkalta. Kompostori on kokenut herätyksen ja alkanut lämpenemään. Ennen joulua kompostorin lämpötila laski lähelle nollaa, mutta tällä hetkellä lämpötila näyttääkin jo ihan mukavalta. Toivottavasti onnistun pitämään kompostorin toiminnassa läpi talven.

Tammikuussa meikäläinenkin on siirtynyt uusille lukemille. Ei siitä sen enempää. Ikä on vain asennekysymys. Uusien lukemien johdosta saan kuitenkin nauttia ihanista kukista, joita en harmikseni onnistu ollenkaan kuvaamaan pikkukamerallani. 

Huomenna alkaa helmikuu. Vielä ei ole kevään aika, vaikka sitä kovasti odotankin. Toivottavasti löydän iloa talvisistakin päivistä. Samaa toivon myös sinulle!

Asevarustelua

Nokkosia, pelto-ohdaketta, valvattia: Siinäpä hieman vihollisiani, jotka häiritsevät puutarhanautintoani ja jossain vaiheessa kesää annankin niille periksi. Nokkosia kasvaa eniten pihasaunan ja Kainon Kuohun välissä. Edelliset asukkaat ovat yrittäneet istutella sinne pensaita ja perennoja, mutta nokkoset kasvavat ja valloittavat kaikki. Ilmeisesti maaperä tuolla kohtaa on hyvin ravinteikas ja kosteutta puron rannalla riittää.

Pelto-ohdaketta myös riittää. Eniten sitä kasvaa puron toisella puolella ja niihin ei pääse mitenkään käsiksi. Syksyllä, kun tuuli puhaltaa lännestä, pienet laskuvarjohyökkääjät leijailevat Kainon Kuohun yli tontillemme.
Pelto-ohdakkeessa on tosi vahva juuri ja piikikkäät lehdet. Sitä ei voi kitkeä ilman kunnon nahkakäsineitä ja kun lehdistä kiskaisee, juuret jäävät maahan. Kun kasvi pääsee takaisin kasvun alkuun yhdestä juuresta kasvaa kolme uutta vartta. Huh. Ei siis mitenkään miellyttävä kaveri puutarhassa.

Valvattikin ilmaantui kasvimaalle, kun se keväällä käännettiin kunnolla. Ilmeisesti se oli hävitetty myrkyillä pois, ennen, kun muutimme tänne. Juuret olivat jääneet mullan alla henkiin ja kääntämisen yhteydessä tulivat pintaan. Kesällä kyllä riitti kaikenlaista kitkemistä, Myrkkyjä en halua käyttää puutarhassa, eikä niitä kasvimaalla saisikaan, koska Kaino Kuohu virtaa vieressä.

Tänään otin uuden askeleen kamppailussa noita vihollisiani vastaan. Törmäsin alennusmyynnissä liekinheittimeen kaasupolttimeen, joka on tarkoitettu rikkaruohojen hävittämiseen. Saapa sitten keväällä nähdä, miten laite toimii ja onko hankinta ollut kannattava. Butaanikaasusäiliö vain paikoilleen ja sitten vain hyökkäykseen.

Kevään ensimmäiset siemenpussit on myös hankittu. Tästä se hullunmylly alkaa. Multaa ei tosin minulla vielä ole, joten täytyy vielä malttaa.

Päivän pidentymisen huomaa jo. Helmikuulle kun päästään, niin valon määrä lisääntyy ihan huikeasti. Sitä odotellessa!

Talviunilla

Puutarha nukkuu nyt talviuntaan. Hangen alla suojassa talvehtivat monivuotiset kasvit; mutta syksyllä nostin muutamia kukkia pakkaselta suojaan sisätiloihin. Pelargoniat sinnittelevät pyykkituvan sekä verstaan ikkunolla. Siellä ne saavat joskus tilkkasen vettäkin, kun vain muistan pyykkihommien välissä kokeilla multaa. Roskaa pelakuista tulee melkoisesti, mutta en raaskinut kukkivia kasveja leikellä syksyllä. Täytyy vaan noukkia välillä nuo ruskeat, kuivettuneet lehdet ja kukat pois. Toistaiseksi pelakuuni ovat kaikki säilyneet hengissä.

Pelargoniat saavat vielä uinua pari kuukautta, sitten otan niistä uusia pistokkaita ja leikkelen vanhan kasvuston pois. Tietenkin samalla on myös mullanvaihdon aika. Maaliskuussa valoakin on paljon enemmän, niin uudet versot kasvavat nopeasti.

Pelargonioita on kolmea eri lajia. Yritin etsiä kuva-arkistostani kesäisiä kuvia niistä, mutta olin kuvannut kaikkea muuta enemmän. Muutaman kuvan niistä sentään löysin. Korallinpunaisen pelargonian ristin Irjaksi, talon entisen emännän mukaan. Ne odottivat meitä muuttopäivänä kuistin ikkunoiden ruukuissa. 

 Kerrottu vaaleanpunainen, vanhan ajan pelargonia on suosikkini. Sen ostin viime kesänä ja siitä haluan laittaa monta pistokasta kasvamaan, niin että saan kuistille monta komeaa kukkaa.

Kellarissa talvehtivat runkoruusu ( siitä kerroinkin kesällä klik) sekä viime kesänä ostetut patioruusut. Ne panin kellariin ihan vain siksi, kun ne mahtuivat. Kellarissa on myös tähkälaventeli ruukussaan. Toivottavasti se selviää siellä pimeässä.

Talviunilla taitaa olla myöskin meikäläinen. Kun olen päivän töissä ja kävellyt työmatkaa yhteensä viisi kilometriä, niin iltaisin on kiva vain olla ja katsoa vaikka telkkaria. Onneksi Australian MasterChef piristää arki-iltoja. Siinä ei ole mitään työhöni liittyvää, vaan hyväntuuliset, kannustavat tuomarit ja iloista kokkausta. Katson televisiota aika vähän, mutta tuohon ohjelmaan alan jo olla koukussa. 

Nyt on oikea talvi. Pakkasta on n. 15 astetta. ja luntakin on parikymmentä senttiä. Kylmä tuuli puhaltaa ja taloa saa lämmittää ihan tosissaan. Onneksi pikku tupasessa on oikein mukavan lämmintä. Nautitaan nyt oikeasta talvesta.

Vieraita puutarhassa

Pikku kotimme sijaitsee oikeastaan kaupungin keskustassa. Lehdettömänä aikana ydinkeskustassa olevan kirkon torni näkyy keittiön ikkunasta. Asumme kuitenkin peltojen keskellä lähellä luontoa ja saamme seurata sen ihmeitä pihallamme.

Edellisessä postauksessa kerroinkin jäniksen vierailusta puutarhassa. Niiden käynnit pihalla ovat kuitenkin ihan tuttu juttu. Tänään saimme hieman harvinaisempia vieraita. Peltopyyt tulivat yllättäen pihaamme. Kaksi vuotta sitten peltopyyt oleilivat paljon pihapiirissämme lintulaudan alla ja kertaakaan en saanut niitä kuvattua, koska ne kuulivat liikkeet talon sisällä ja pyrähtivät tiehensä, kun yritin hiippailla kameran kanssa ikkunan luokse. Viime talvena linnut pärjäsivät ilmeisesti aivan omillaan lumettomassa luonnossa, koska niitä ei näkynyt ollenkaan.

Tänään siis 10 peltopyytä tuli pihaamme. Hämmästykseksemme linnut asettuivat talon nurkalle oleilemaan välittämättä sisältä tulevista äänistä. Toki alkuun liikuimme hiljaa, mutta kun linnut eivät olleet moksiskaan, emme enää varoneet ääniä.

Vanha Herrakin oli erittäin kiinnostunut pihalla liikkuvista paisteista. Sohvan selkänojalta niitä olikin hauska seurata pitkän iltapäivän ajan.

Jotain syötävää lumen alta löytyikin, kun lumi muuttui harmaaksi. Toivottavasti ne löytävät huomenissa lintulaudan alle ja ilahduttavat meitä koko talven ajan.

Joululoma on nyt sitten ohitse. Joulukuusi on vielä nurkassa kynttilöineen. En ihan vielä raaskisi luopua siitä, mutta ehkä huomenna se pitää riisua ja laittaa muutkin koristeet odottamaan ensi joulua. Olipa ihana joulun aika! 

Pakkaspäivä

Tulipas kylmää. OIkeastaan tällä hetkellä voisi sanoa: Ihanan kylmää. Tätä on koko loputon, jouluun asti kestänyt marraskuu odotettu. Aurinko paistoi keskipäivällä kirkkaalta taivaalta ja rapsakka pakkanen punasi ulkona touhuilijan posket. Hiihtämään en sentään mennyt, mutta isännän kanssa saimme pihan kolattua kuntoon. Samalla pikku tupanen alkoi saada joka talvista lämmittävää lumiturkkiaan. Lunta kolataan talon kivijalalle ja seinustalle. Siellä se eristää ja lämmittää, niin että kylmä pysyy loitolla sisätiloista, etenkin lattianrajasta. Lumieriste on vasta alussa ja sitä lisätään joka kolauskerta maaliskuun loppuun asti. Kevätaurinko sitten sen nopeasti kyllä sulattaa ja seinä kuivahtaa.

Ennen kolausta löysin pienen polun, joka johti porakivien väliseen rakoseen. Hahaa, ettepä hiiret arvaakkaan, että tiskikaapissa on juustolla varustettu loukku odottamassa ja Vanha Herra väijymässä muissa sisätiloissa.

Pihalla näkyi muittenkin vierailijoitten jälkiä. 

Pupuliini on loikkinut laatikkopuutarhassa ja hypännyt yhteen laatikkoon. Siellä kaalinlehdet ovat kadonneet nälkäisen jänön suuhun. Eipä se haittaa, kunhan vaan kesällä ei tehdä vierailuja laatikoihin. Ehkä jänö on vieraillut laatikossa aiemminkin, nyt lumi on paljastanut sen puuhat. 

Valo tekee mielen niin iloiseksi, vaikka aurinko paistaakin vielä matalalta, tieto yhä pitenevistä päivistä piristää. Tammikuu on meikäläisen talviuniaikaa, silloin en oikein jaksa inspiroitua mistään, mutta helmikuussa valon määrä jo piristää ja alkavan kevään aavistus tuo energiaa.

Kainon Kuohun seuraaminen on hauska harrastus. En ole aikaisemmin asunut virtaavan veden äärellä, joten muuttuva, sään mukaan elävä puro kiinnostaa minua suunnattomasti. Usein valokuvaankin puron seutua ja etenkin veden korkeuden vaihtelua. Kylmyys saa Kainon Kuohun kosteuden tiivistymään höyryksi puron ylle. Aurinko siivilöityy ihanasti sumun läpi. Kaino Kuohu virtaa vielä, mutta aina vain kapenevassa uomassa.

Kylmän päivän iltana on hauska istuskella sisällä ja nauttia takkatulen lämmöstä. Pian pihasaunakin odottaa kylpijöitä.

Hankea ja sänkeä

Joululoma kuluu ihanan leppoisissa tunnelmissa. Pyhät ja arkipäivät liukuvat samassa joutilaisuuden ihanuudessa. Joskus jotakin pikkupuuhaa tulee tehtyä, mutta siinäpä se. Tämä taitaa olla oikea talviunien aika. Vuorokausirytmi on jo kääntynyt niin, että illat valvotaan ja aamut nukutaan. Kohtapa se sitten kääntyy taas entiselle mallille. Vielä pari aamua saa rauhassa vötkistellä. Niistä pitää nauttia oikein kunnolla.

Vötkistelyn vastapainona on kuitenkin pitänyt vähän ulkoilla. Pikku lenkkeily ja lumityöt selvittävät vähän sisällä pöpertynyttä päätä. Suksetkin olen saanut kaivettua esille ja aloittanut hiihtelyharrastuksen. Nimenomaan hiihtelyn. Se tarkoittaa leppoisaa lykkimistä itsetehdyllä ladulla, joka alkaa heti talomme nurkalta. Joskus käyn hiihtämässäkin ajetulla ladulla, mutta se ei oikein ole minua varten. Siellä himohiihtäjät sauvovat ohi hirmuista vauhtia viimeisen muodin mukaisilla, oikeaoppisesti voidelluilla suksillaan, sekä hienoissa hiihtovaatteissaan. Semmoinen ihan välillä pelottaa meikäläistä toppahousuhiihtäjää, jonka sukset ja monot on hankittu mummonmarkoilla. Suksiakaan en osaa voidella, niin parempi tyytyä umpihankihiihtoon lähiladulla. Tänään oli ihan passeli pito sekä luisto, vaikka voiteita en ole laittanut suksiin moneen vuoteen.

Latuni teen siis lähipellolle umpihankeen ja sitä hiihtelen. Jos sataa lunta, teen uuden ladun. Ainakin valoisalla se on ihan mukavaa. Pimeässä joskus mietin koko homman mielekkyyttä. Toivottavasti saan pidettyä ladun auki, että siinä olisi mukava hiihtää huhtikuun alkuun asti. Tänään ladun teko oli helppoa, sillä vanha lumi oli kovettunut ja uutta pehmeää lunta oli n. 5 cm kantavan lumen päällä.

 Latuni kulkee syksyllä puidulla pellolla Kainon Kuohun molemmin puolin. Siltaa pitkin pääsen hiihtämään Kainon Kuohun toiselle puolelle.

Kaino Kuohu ei ole vielä jäässä, tai ehtihän se jäätyäkin, mutta on sulanut uudelleen lauhoina päivinä. Toisen haaran yli ei helposti pääse toiselle puolelle hiihtelemään. Toissa talvena vasta kestohankien aikaan uskalsin ylittää sillattoman puron.

Eilen satanut lumi on jälleen kuorruttanut ihanasti pellon reunan puita. Pikku metsikkö tarjoaa suojan lukuisille jäniksille ja rusakoille sekä kaupungin kaikille naakoille, jotka yöpyvät siellä talvisaikaan. Tänään en nähnyt yhtään pitkäkoipea. Kahdella edellisellä kerralla onnistyin näkemään jäniksen. Jälkiä kyllä riitti tänäänkin.

Kainon Kuohun varrelta löytyi myös talventörröttäjiä. Pellolta oli myös hauska katsella pikku kotiamme vähän uudemmasta näkökulmasta.

Tänään oli hieno hiihtelysää. Huomenna on luvissa kova pakkanen.Toivottavasti pakkanen kovettaa ladun seuraavaa kertaa varten luistavaksi.