Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

maanantai 5. tammikuuta 2015

Pakkaspäivä

Tulipas kylmää. OIkeastaan tällä hetkellä voisi sanoa: Ihanan kylmää. Tätä on koko loputon, jouluun asti kestänyt marraskuu odotettu. Aurinko paistoi keskipäivällä kirkkaalta taivaalta ja rapsakka pakkanen punasi ulkona touhuilijan posket. Hiihtämään en sentään mennyt, mutta isännän kanssa saimme pihan kolattua kuntoon. Samalla pikku tupanen alkoi saada joka talvista lämmittävää lumiturkkiaan. Lunta kolataan talon kivijalalle ja seinustalle. Siellä se eristää ja lämmittää, niin että kylmä pysyy loitolla sisätiloista, etenkin lattianrajasta. Lumieriste on vasta alussa ja sitä lisätään joka kolauskerta maaliskuun loppuun asti. Kevätaurinko sitten sen nopeasti kyllä sulattaa ja seinä kuivahtaa.

Ennen kolausta löysin pienen polun, joka johti porakivien väliseen rakoseen. Hahaa, ettepä hiiret arvaakkaan, että tiskikaapissa on juustolla varustettu loukku odottamassa ja Vanha Herra väijymässä muissa sisätiloissa.

Pihalla näkyi muittenkin vierailijoitten jälkiä. 


Pupuliini on loikkinut laatikkopuutarhassa ja hypännyt yhteen laatikkoon. Siellä kaalinlehdet ovat kadonneet nälkäisen jänön suuhun. Eipä se haittaa, kunhan vaan kesällä ei tehdä vierailuja laatikoihin. Ehkä jänö on vieraillut laatikossa aiemminkin, nyt lumi on paljastanut sen puuhat. 


Valo tekee mielen niin iloiseksi, vaikka aurinko paistaakin vielä matalalta, tieto yhä pitenevistä päivistä piristää. Tammikuu on meikäläisen talviuniaikaa, silloin en oikein jaksa inspiroitua mistään, mutta helmikuussa valon määrä jo piristää ja alkavan kevään aavistus tuo energiaa.


Kainon Kuohun seuraaminen on hauska harrastus. En ole aikaisemmin asunut virtaavan veden äärellä, joten muuttuva, sään mukaan elävä puro kiinnostaa minua suunnattomasti. Usein valokuvaankin puron seutua ja etenkin veden korkeuden vaihtelua. Kylmyys saa Kainon Kuohun kosteuden tiivistymään höyryksi puron ylle. Aurinko siivilöityy ihanasti sumun läpi. Kaino Kuohu virtaa vielä, mutta aina vain kapenevassa uomassa.


Kylmän päivän iltana on hauska istuskella sisällä ja nauttia takkatulen lämmöstä. Pian pihasaunakin odottaa kylpijöitä.

2 kommenttia:

  1. Upeita talvikuvia! Hiiriparat. Minä en raaski niille loukkuja laittaa, tosin kerran meillä vaan on sellainen vieraillut. Laitoin lankunpalan sillaksi ämpärin reunalle ja ämpärin pohjalle juuston. Hiiri hyppäsi ämpäriin ja ei päässyt pois. Mies kantoi hiiren ämpärillä metsään - riittävän kauas. Ei tullut uudelleen. ;O)

    VastaaPoista
  2. Kiitos Satu! Tällaisessa vanhassa hirsitalossa hiiret ovat aina tuttuja, mutta ei toivottuja vieraita syksyisin ja talvisinkin Onneksi vasta kaksi hiirulaista on jäänyt loukkuun. Porakivien välissä oleva rako täytyykin kesällä tukkia, mutta kyllä ne reitit keksii, jos entinen tukitaan. Hiiretön talo on helpotus!

    VastaaPoista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.