Pelto-ohdaketta myös riittää. Eniten sitä kasvaa puron toisella puolella ja niihin ei pääse mitenkään käsiksi. Syksyllä, kun tuuli puhaltaa lännestä, pienet laskuvarjohyökkääjät leijailevat Kainon Kuohun yli tontillemme.
Pelto-ohdakkeessa on tosi vahva juuri ja piikikkäät lehdet. Sitä ei voi kitkeä ilman kunnon nahkakäsineitä ja kun lehdistä kiskaisee, juuret jäävät maahan. Kun kasvi pääsee takaisin kasvun alkuun yhdestä juuresta kasvaa kolme uutta vartta. Huh. Ei siis mitenkään miellyttävä kaveri puutarhassa.
Valvattikin ilmaantui kasvimaalle, kun se keväällä käännettiin kunnolla. Ilmeisesti se oli hävitetty myrkyillä pois, ennen, kun muutimme tänne. Juuret olivat jääneet mullan alla henkiin ja kääntämisen yhteydessä tulivat pintaan. Kesällä kyllä riitti kaikenlaista kitkemistä, Myrkkyjä en halua käyttää puutarhassa, eikä niitä kasvimaalla saisikaan, koska Kaino Kuohu virtaa vieressä.
Tänään otin uuden askeleen kamppailussa noita vihollisiani vastaan. Törmäsin alennusmyynnissä
Kevään ensimmäiset siemenpussit on myös hankittu. Tästä se hullunmylly alkaa. Multaa ei tosin minulla vielä ole, joten täytyy vielä malttaa.
Päivän pidentymisen huomaa jo. Helmikuulle kun päästään, niin valon määrä lisääntyy ihan huikeasti. Sitä odotellessa!
Nyt olet kyllä tehnyt hyvän ostoksen! Onnea taisteluun :)
VastaaPoistaJa siemeniäkin olet jo ostanut, minä vasta inventaarion tein omassa siemenvarastossa ja totesin, että pari kevättä niillä vielä hyvinkin mentäis, mutta kyllä sitä jotain uutta pitää hankkia :)
Maissia kokeilin viimen kesänä avomalla, mutta koska kesäkuu oli niin kylmä, eipä se ehtinyt kasvaa, uusi yritys tänä kesänä. Ihanaa kun päivät pitenee :)
Viime kesänä kasvatin maissia laatikkopuutarhassa. Laitoin siemenet vapun aikoihin esikasvatukseen. Kuudesta siemenestä iti vain kolme. En tiedä vaikuttiko kesäkuun kylmyys vai muu, mutta tähkissä oli vain vähän isoja jyviä. Muut olivat jääneet kehittymättä. Maku oli kyllä erinomainen. Ajattelin jo, että se jäi viimeiseksi kokeiluksi, mutta kun löytyi noin halvalla, niin enhän tietenkään voinut olla ostamatta.
VastaaPoistaHaasteella sinua heitin, käy kurkkaa blogissani. Osallistuminen ei ole pakollista, eikä sillä ole kiire :)))
PoistaKiitos haasteesta Tuitiina. Pannaanpa harkintaan!
VastaaPoistaHei, joskus olet ostanut tuon kuvan rikkaruohopolttimen Kärkkäiseltä, mistä löytyy kaasupulloja ja onko sinulla pullosta kuvaa laittaa? Mikä malli, tyyppimerkintä ja toimiko toho rikkaruohon hävittämiseen. terv. juha s
VastaaPoista