Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Uudistuksia

Tarkkasilmäinen lukijani saa nyt hieraista silmiään, sillä blogini ulkoasu on hieman uudistunut. Iltapäivä onkin kulunut hikihelmiä kuivaillessa, sillä lämpimässä pirtissä lämmin läppäri sylissä istuen olen opetellut kuvanmuokkauksen jaloa ( tai vähemmän jaloa) taitoa, Opettajana oli esikoiseni, joka on kunnostautunut vanhempien ja nuorempien tiedonhaluisten ( mutta ei enää niin oppimiskykyisten) sukulaisten atk-kouluttajana. Yhdessä saimme aikaan blogille uuden "kansikuvan". Kiitos kärsivälliselle opettajalle. Kuukauden ilmainen kuvanmuokkausohjelman kokeilujakso kannattaa aina ottaa joulun alla, sillä silloin ei ainakaan ennätä harjoitella tai jos käyttää aikansa tietokoneella, niin muut hommat jäävät tekemättä.


Jo viikolla, ihan salaa sain myös opeteltua signeerauksenkin laiton kuvaan. Sen opettelin aivan omin nokkineni. Tällainen tietokonekursseja käymätön ihminen kun aloittelee blogin pitämistä, niin monta asiaa pitää opetella kantapään kautta. Toivottavasti tästä lähtien muistan laittaa kuviini merkinnän, että ne on mun. Edelleenkään en kuitenkaan kuviani muokkaa mitenkään, vaan ovat semmoisia, kun ovat. 


Varovaisena ja arkana bloggaajana olen viimein myös uskaltautunut laittamaan mahdollisuuden liittyä blogini lukijaksi. Oikein mukavaa, kun kaksi lukijaa olenkin jo saanut. Tervetuloa Satu ja Esa!  Samaten kävijämäärää voi myös seurata sivupalkista.


Keväiset kuvat ilahduttavat mieltä näin pimeänä marraskuun viimeisenä iltana. Kyllä se valo sieltä tulee, kunhan vain jaksamme hetken pimeää. Kaikki kuvat on otettu omalta pihalta. Neljä ensimmäistä tämän vuoden toukokuussa ja viimeinen on elokuulta. 

I have some readers all over the word. Wellcome to follow my life in my little gottage and garden here in Nothern part of Finland. 


Kesää ja valoa kaivaten, mutta joulua odottaen.

lauantai 29. marraskuuta 2014

Joulumieltä etsimässä

Viikko on vierähtänyt nenäliinapaketin ja kuumemittarin välimaastossa. Torstain ja perjantain olinkin sitten kotona lepäämässä ja yleisjaksamus onkin ollut sen mukainen. Nuohoojakin piipahti, kun olin vielä yöpaidassa perjantaiaamuna. Alkujärkytyksestä selvittyään sai kyllä piiput nuohottua. Jotain hyvää sairastamisesta siis oli.

Lumet ovat taasen sulaneet kokonaan. Jouluinen tunnelma on jälleen tipotiessään. Kaipaan niin lunta ja sen tuomaa valkeutta. Minua ei haittaa paksutkaan hanget, mutta tulisi nyt edes ohuesti. Sää on ollut taas monta päivää plussan puolella. Onneksi vettä ei ole satanut. Eilen sentään aurinko pilkahti. Se paistoi suoraan nojatuoliin, jossa istuin lukemassa postia. Tosissaan harmitti, että kunto ei oikein suosinut ulkoilua, kun olisin voinut olla valosalla ulkona. Postin hain ja muutaman kuvan kävin nappaamassa, siinä kaikki.

Tänään olen hakenut jouluvaloja vinttikomerosta alakertaan. Vintin portaikkoon halusin kieputtaa vanhat jääkukkavalot, kuvittelin jo etukäteen, miten kauniilta portaikko näyttäisikään valojen kiertäessä kaidetta. Kaksi joulua olen harmitellut, että portaikosta puuttuu pistorasia, mutta nyt keksin, että jääkukkavaloissa on niin pitkä johto, että se yltää vinttikomeron pistorasiasta portaikkoon. Mikä kuningasajatus! Valot toimivat hetkisen kieputuksen alkuvaiheessa ja sitten muutaman kerran välkähdettyään lopettivat toimimisen. Ilmeisesti joku lamppu paloi, sillä monista yrityksistä huolimatta en saanut valoja toimimaan.
Etsimäni joulumieli koki siinä pienen kolauksen.

Onneksi olohuoneen ikkunaan ripustamani vanha paperitähti toimi kuitenkin moitteettomasti, kunhan saisin sen vielä asettumaan suoraan.


Huomenna on ensimmäinen adventti. En kuitenkaan taida lähteä kirkkoon laulamaan hoosiannaa, kun ei oikein vielä ääni kulje, mutta onneksi se kuuluu televisiosta. Kirkossa vaan olisi enemmän mukana laulussa. Ensimmäisen adventtikynttilän kuitenkin sytytän aamulla. Kuinka ihanalta tuntuukaan ajatus joulusta ja sen tunnelmasta. Sitä saan nyt ruveta hakemaan, vaikka maisema ei niin jouluinen olisikaan.


Rauhaisaa adventin aikaa! Iloitaan lähestyvästä joulusta,

maanantai 24. marraskuuta 2014

Hiljainen ystävä


Marraskuun metsä kutsuu vihreään syliinsä
hiljaisena ja lohduttavana,
Riisutut puut ja varvut odottavat lepoa,
mutta yhäti syli on vihreä:
Sammalet, varvut sekä havut.
Kuinka sinua olenkaan kaivannut,
hiljainen ystäväni.








sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Ostin, kun halvalla sain

Kirppariviikko on takana. Kaksi isoa korillista sekä tietokoneen näytön kannoin takaisin kotiin, mutta paljon sain tavaraa myytyä. Kirpparitoimintaan liittyy myös muiden myyjien tarjonnan tarkastelu. Kirppariostosten suhteen, kuten muissakin ostoksissa on sama periaate: Osta vain, jos välttämättä tarvitset (tai jos se on oikein ihana!). Tällä kertaa en olisi välttämättä tarvinnut joululiinaa, mutta kun aivan käyttämätön Finlaysonin liina oli viereisellä pöydällä 12 eurolla, pelastin sen itselleni. Sehän sopi ruokapöydälle oikein hyvin. Jouluinen tunnelma täydentyy mummin tuomalla runkoatsalealla sekä lasipurkissa olevalla suolalyhtykokeilulla.


Liinan kuitenkin taittelen kaappiin odottamaan joulua. Jos nyt jätän sen siihen, se on pian kissankarvoissa, sillä vanha herra nukkuu mielellään ikkunan luona. Ilmeisesti siihen kohtaan ilmalämpöpumpppu puhaltaa kissalle suotuisaa lämpöä. Toki ikkunasta voi myös tarkkailla pihan lintujen liikkeitä.

Toinen kirppariostos oli yhtä tarpeellinen, kuin joululiina. Se on Riihimäen lasin purkki. Ei tosin ilvespurkki, vaan kyljessä on apilanlehti. Siihen tökkäsin ne kaksi kruunukynttilää, jotka sattuvat kaapissa olemaan. Purkki maksoi 10 euroa, eikä siihen ollut kantta.


Kolmas ostokseni oli varmaan kaikkein hyödyllisin. Rottinkinen lehtiteline saa olla sängyn vieressä minun puolellani. Siitä saan helposti iltalukemisen ja jos juuri ennen nukahtamista pudotankin lehden lattialle, niin aamulla se on helppo nostaa takaisin telineeseen. Tähän asti lehdet ovat kasautuneet lattialle ja vasta siivousinnon iskiessä olen saanut ne nostettua pois. Telineestä maksoin kolme euroa.



Nyt täytyy jättää vähäksi aikaa kirpparit rauhaan. Kun niillä en kierrä, ei tule mitään ostettuakaan. Tosin kutkuttavia löytöja saattaa mennä sivu suun, mutta tavarahan ei tällä menolla maailmasta lopu. Myymättömät rojuni kannan takaisin vintille odottamaan seuraavaa myynti-innostusta. Ehkä keväällä voisin taas yrittää.


perjantai 21. marraskuuta 2014

Nojatuoliin juurtuneena?

Pimeää ja pimeämpää. Harmaita, pilvisiä päiviä. Töihin lähtö pimeässä, kotiinpaluu pimeässä. Päivällä aavistus valosta, joskus jopa vilkahdus kirkasta taivasta. Lumen odotusta. Väsymystä. Kaamosta. Talviunien aika.

Pimeys vie energian minusta. Töissä jaksan kyllä, mutta kotona en jaksaisi tehdä mitään ylimääräistä. Monet pikkuhommat odottavat ennen joulupuuhia, mutta unohdan ne heti, kun lasken ahterini nojatuoliin. Toisinaan jopa tunnen, kuinka takapuolestani alkaa kasvaa juuret, jotka työntyvät nojatuolin uumeniin, enkä pääse enää irti siitä. Onneksi kuitenkin jaksan nousta sänkyyn nukkumaan. Käteni naputtelevat läppärin näppäimiä, mutta vahingossakaan mikään keskeneräinen käsityö tai värkkäys tartu käteeni.

Villakoirien kennel suurenee sohvan alla ja nurkissa. Luetut ja lukemattomat lehdet jäävät pyörmään pöydille ja jopa lattialle. Marraskuu on aina tällaista.

Jotain virkistystä elämässä kuitenkin on. Tällä viikolla olen tyhjentänyt vinttikomeroita ja kaappeja turhasta roinasta. Toivottavasti se ei kuitenkaan muille ole roinaa ja tarpeetonta, vaan tarpeellisia, sillä olen taas kerran pitänyt kirpparipöytää suosikkikirpparillani. Ylimääräisestä tavarasta luopuminen on suuri helpotus. Mottonani onkin tällä viikolla ollut vähemmän on enemmän. Rikastumistahan kirpparilla ei kyllä tavoitella. Koitan laittaa tavaroilleni mahdollisimman pienet hinnat, jotta pääsisin niistä eroon. Kun käyn järjestelemässä pöytääni, harmittelen, kuinka hienot tavarani eivät kelpaa kenellekään. Varsinkin kirjoja on todella vaikea saada kaupaksi. Kaikki turha pikkusälä kyllä menee, toisaalta juuri se on sitä tarpeettomimpaa. Nyt vein pöydälleni erilaisia joulutavaroita, ja kyllä ne sieltä katoavat suureksi helpotuksekseni. Niille vain täytyy laittaa tosi pienet hinnat, että ne ostettaisiin.

Ihan tyytyväinen olen kuitenkin kirpparin tuottoon. Pöytämaksun jälkeen tuotolla saa yhdet kohtuulliset ruokaostokset maksettua. Vielä huominen päivä on aikaa päästä tavaroista eroon. Pieni miettiminen on vielä menossa, kaivelisinko kaappeja enemmän ja aamulla täydentäisin pöytää, vai annanko olla ja luotan siihen, että pöytä tyhjenee päivän aikana. Mielelläni en toisi takaisin mitään.Vaatteet ja kengät voi laittaa UFFin laatikkoon, mutta ne kirjat, kuka ne ottaisi?


Pimeässä kaipaan valoja, tähän kuistin kulmalla olevaan lyhtyyn työnsin vanhat roikkuvalot, joista muutama lamppu oli palanut. Sitähän ei huomaa, kun valot ovat aivan sykkyrällä. Ensi viikolla on sitten varsinainen jouluvalojen ripusteluviikko. Koitan pitää kiinni siitä perinteestä, että jouluvalot sytytetään ensimmäiseksi adventiksi. Siinä en kuitenkaan ole aivan onnistunut. Kuvassa oleva lyhyt on saanut valonsa jo syyskuun lopulla. Elokuun puutarhajuhliin ripustettu valoketju siirrettiin puiden välistä kiertämään huvimajaa.

Onneksi tänään satoi hieman lunta, se valaisee maisemaa. Pimeys ei tunnu enää niin pimeältä.

perjantai 14. marraskuuta 2014

Kerran kesällä

Mitä kirjoittaisin marraskuun pimeydessä? Ulkona on aina pimeää, eikä siellä ole mitään kuvattavaakaan.
Sisällä on aivan yhtä pimeää ja vielä vähemmän kiinnostavia asioita. Joulua ei vielä huvita ruveta fiilistelemään. Tänään kampaamotuolissa istuessani kyllä kuulin jo tiernatyttöjen laulavan. Ensimmäinen ajatus sävelten kajahtaessa oli: Onko pakko jo nyt aloittaa. Joulu tulee ajallaan, mutta haluan kuitenkin vielä odottaa, ennen kuin aloitan jouluvalmistelut ja tunnelmoinnin. Kynttiloitä kyllä olen jo polttanut ja vähän valojakin ripustellut, mutta ei niistä sen enempää.

Siispä katse menneeseen kesään. Juhannuksen tienoilla kävimme pitkällä automatkalla isännän kanssa. Siitä olenkin hieman kertonut täällä (klik); mutta matkan kohokohta onkin jäänyt kesän kiireissä kertomatta.

Tanska on ihana lomakohde. Olemme käyneet siellä aikaisemminkin lomailemassa. Kumpuilevat pellot ja kauniit maalaistalot pihoineen, pienet idylliset kaupungit, hauskan näköiset kirkot, hiekkaiset meren rannat sekä lyijykynän tuoksuiset pyökkimetsät sopivat meikäläisen lomamaisemiksi. Tanskaan suuntasimme ilman suurempia etukäteissuunnitelmia. Ajelimme suurten siltojen yli ja päädyimme Mon saarelle. Samalla tutkailimme matkan varrelta löytynyttä leirintäalueopaslehtistä. Aikaisemmalta matkalta muistiin oli jäänyt, että klint on kalkkikivikallio. Eräs leirintäalue mainosti olevansa Mons Klintin lähellä, joten uteliaisuuttamme suuntasimme siihen suuntaan. No, leirintäalue ei kyllä ollut kovin kehuttava, mutta sopi meidän matkabudjettiimme enemmän kuin loistavasti. Suomalaisilla pankkikorteilla ei siellä tehnyt mitään. Mökkimajoituksen maksaminen onnistui ainoastaan Tanskan kruunuilla. Pankkiautomaattia etsiskellessä ilta kuluikin mukavasti. Tuolloin Suomessa vallinnut kylmyys oli valunut Tanskaan asti ja kylmässä kesäillassa kiertelimme lähikaupunkia rahan toivossa. Lopulta saimmekin rahaa seinästä ja mökin maksettua.

Seuraavana aamuna suuntasimme kohti Mons Klintiä. Ainoastaan matkaesitteiden pieni kuva antoi osviittaa siitä, mitä tuleman pitää. Kapea tie puikkelehti peltojen reunoja ja pienien metsiköitten läpi nousten koko ajan ylös päin. Mons Klintin luona on myös opastuskeskus, jonka pihaan auton voi jättää ja sitten lähdimme katselemaan miltä maisema näytti. Aluksi löysimme portaat, jotka johtivat meren rantaan, lähdimme kulkemaan niitä alas.


Portaitten puolessa välissä saattoi jo nähdä, millaiseen paikkaan olimme saapuneet.


Valtavat kalkkikiviseinämät kohosivat merestä suoraan ylöspäin.


Rannassa oli myös irrallisia kalkkikiven palasia, ne olivat kuin liitua. Musta raita rannassa on varmaan merilevän jäänteitä. Sen tuoksu ei oikein hivellyt hajuaistia, joten en tullut menneeksi aivan vesirajaan asti.


Klintin päällä kasvaa tiheä metsikkö. Se varjostaa maapohjaa niin, ettei siellä juurikaan ole aluskasvillisuutta. Alkukesästä voi kuitenkin vielä nähdä, että sini- ja valkovuokkoa siellä on kukkinut runsain määrin. 


Klintin päältä näki paikan, johon olimme portaita pitkin laskeutuneet. Alakuvassa sama paikka zoomattuna.


Jälkikäteen saimme tietää, että portaita oli 994 askelmaa. Tarvittiin vahva sydän ja hyvä kunto, että portaat selvitti kunnialla. Matkan varrella näkyi monenlaisia puuskuttajia. Nähtävyys kiinnosti sekä nuoria, että vanhoja. Joittenkin täytyi levähtää pitkiäkin aikoja, että pystyivät jatkamaan portaiden 
kapuamista.


Tämä kuva on otettu portaiden juuresta siihen suuntaan, josta äskeiset kuvat oli otettu.


Jyrkänteen reunalle ei ollut mitään asiaa. Rinteet saattavat romahtaa aivan itsestään etenkin silloin, kun kallioiden halkeamiin jäätynyt vesi sulaa ja irrottaa kallion osia. 


Matkallamme näimme monia muitakin mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Kuitenkin molemmat pidimme eniten tästä vaikuttavasta luonnonihmeestä. 

torstai 6. marraskuuta 2014

Hetki valkoista

Ihana talvi tuli kertarysäyksellä. Yhdessä yössä satoi 20 cm lunta ja nollakelin räntäsade vaihtui paukkupakkasiin. Tänä aamuna pakkasta oli 17 astetta. Marraskuun mustuus poistui hetkessä ja tilalle tuli ihana talven valkeus. Kuinka mielelläni pitäisin tämän valkeuden, pakkasen ja kirkkaan taivaan. Näin marraskuun alussa aurinko paistaa vielä sen verran korkealta, että se lämmittää ja antaa energiaa. Kaamosmasennus poistuu tyystin, kun voi ulkoilla valoisaan aikaan. Tietenkin talventulo antaa lisähaastetta työmatkoihin: nyt pyöräily saa jäädä ja tilalle tulevat aamu-ja iltapäiväkävelyt. Mutta sehän minulle sopii, kunhan vain muistan varata tarpeeksi kävelyaikaa.




Ulkotyötkin muuttuvat. Haravointi vaihtuu lumenluontiin ja kolaukseen, joka sekin tuntuu pitkästä aikaa mahtavalta hommalta ( Mitenkähän lienee ajatukset  maaliskuussa?) Viime talvena en tainnut kolata metriäkään lunta, ehkä joskus lakaisin portaat.



Saunan lämmittäminen vaatii aikaa paljon enemmän, kuin leudolla säällä. Onneksi sen voi hoitaa lumitöiden yhteydessä. Talvisaunominen pihasaunassa on rentouttava kokemus. Kuljetaan sisältä saunatakki päällä saunaan ja välillä käydään jäähyllä ja sitten taas lämmitellään. Eilen ei kuitenkaan minulla ollut rohkeutta tehdä lumienkeliä saunajäähyllä, ehkä vielä se teen joku kerta. Raparperin juurella käväisin kuitenkin avojaloin (hui kun oli kylmää lunta!) Vielä saunassakin jalkoja kipristeli ja kylmä vesijohtovesi lämmitti jalkoja. Saunomisen päätteeksi kaadetaan viimeinen huuhteluvesi ulkona. Tyynellä pakkasilmalla tuo veden kaataminen on ihanaa, toisin on silloin, kun räntää sataa vaakasuoraan, mutta vain flunssaisena jätän tuon rituaalin suorittamatta.



Kaino kuohu ei ole vielä jäätynyt. Viime aikojen sateet ovat nostaneet sen pintaa ja vesi virtaa vuolaana. Kuohuista nouseva kosteus tiivistyy sumuksi leijumaan peltoaukioiden yllä. Sumu kuorruttaa puita kuuralla, vaikka lumikuorrutuskin on jo melkoinen.




Lumikuorma painaa puita ja pensaita, mutta nyt näin pakkasella niitä ei parane mennä kopistelemaan. oksat ja hennot rungotkin saattavat katketa. Saunan päädyssä oleva kataja huolestuttaa eniten. Toivottavasti se ei vaurioidu lumikuorman alla. Pensaat ja lehtipuut voi leikata, mutta jos tuo kataja katkeaa, se on mennyttä.


Maisema muuttuu jo jouluiseksi. Kunpa saisin pitää tämän valkeuden.