Pimeys vie energian minusta. Töissä jaksan kyllä, mutta kotona en jaksaisi tehdä mitään ylimääräistä. Monet pikkuhommat odottavat ennen joulupuuhia, mutta unohdan ne heti, kun lasken ahterini nojatuoliin. Toisinaan jopa tunnen, kuinka takapuolestani alkaa kasvaa juuret, jotka työntyvät nojatuolin uumeniin, enkä pääse enää irti siitä. Onneksi kuitenkin jaksan nousta sänkyyn nukkumaan. Käteni naputtelevat läppärin näppäimiä, mutta vahingossakaan mikään keskeneräinen käsityö tai värkkäys tartu käteeni.
Villakoirien kennel suurenee sohvan alla ja nurkissa. Luetut ja lukemattomat lehdet jäävät pyörmään pöydille ja jopa lattialle. Marraskuu on aina tällaista.
Jotain virkistystä elämässä kuitenkin on. Tällä viikolla olen tyhjentänyt vinttikomeroita ja kaappeja turhasta roinasta. Toivottavasti se ei kuitenkaan muille ole roinaa ja tarpeetonta, vaan tarpeellisia, sillä olen taas kerran pitänyt kirpparipöytää suosikkikirpparillani. Ylimääräisestä tavarasta luopuminen on suuri helpotus. Mottonani onkin tällä viikolla ollut vähemmän on enemmän. Rikastumistahan kirpparilla ei kyllä tavoitella. Koitan laittaa tavaroilleni mahdollisimman pienet hinnat, jotta pääsisin niistä eroon. Kun käyn järjestelemässä pöytääni, harmittelen, kuinka hienot tavarani eivät kelpaa kenellekään. Varsinkin kirjoja on todella vaikea saada kaupaksi. Kaikki turha pikkusälä kyllä menee, toisaalta juuri se on sitä tarpeettomimpaa. Nyt vein pöydälleni erilaisia joulutavaroita, ja kyllä ne sieltä katoavat suureksi helpotuksekseni. Niille vain täytyy laittaa tosi pienet hinnat, että ne ostettaisiin.
Ihan tyytyväinen olen kuitenkin kirpparin tuottoon. Pöytämaksun jälkeen tuotolla saa yhdet kohtuulliset ruokaostokset maksettua. Vielä huominen päivä on aikaa päästä tavaroista eroon. Pieni miettiminen on vielä menossa, kaivelisinko kaappeja enemmän ja aamulla täydentäisin pöytää, vai annanko olla ja luotan siihen, että pöytä tyhjenee päivän aikana. Mielelläni en toisi takaisin mitään.Vaatteet ja kengät voi laittaa UFFin laatikkoon, mutta ne kirjat, kuka ne ottaisi?
Pimeässä kaipaan valoja, tähän kuistin kulmalla olevaan lyhtyyn työnsin vanhat roikkuvalot, joista muutama lamppu oli palanut. Sitähän ei huomaa, kun valot ovat aivan sykkyrällä. Ensi viikolla on sitten varsinainen jouluvalojen ripusteluviikko. Koitan pitää kiinni siitä perinteestä, että jouluvalot sytytetään ensimmäiseksi adventiksi. Siinä en kuitenkaan ole aivan onnistunut. Kuvassa oleva lyhyt on saanut valonsa jo syyskuun lopulla. Elokuun puutarhajuhliin ripustettu valoketju siirrettiin puiden välistä kiertämään huvimajaa.
Onneksi tänään satoi hieman lunta, se valaisee maisemaa. Pimeys ei tunnu enää niin pimeältä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.