Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Kesä on

Tulihan se kesä meillekin ja samalla hirmuiset kiireet, mutta niin ihanat touhut ja suurin kiire tällä hetkellä on ravita sielua ja silmiä ihanalla vihreällä, jota nyt on kaikkialla. En mitenkään voi saada kyllikseni luonnon ihastelusta. Johtuneekohan se iästä vai kylmästä keväästä.


Lämmin ja aurinkoinen sää on jouduttanut kasvua ja en millään taida pysyä sen vauhdissa. Pian omenapuut ovat täydessä kukassa ja lupaavat hyvää omenasatoa. Toivottavasti pölyttäjät ovat liikkeellä runsain joukoin, mutta toivottavasti en joudu niiden kanssa törmäyskurssille, kuten kävi muutama päivä sitten. Joku pistävä pörriäinen päätyi silmälasien alle ja sain piston alaluomeen. Kipu oli kyllä melkoinen, mutta onneksi silmä ei turvonnut enkä saanut mitään allergista reaktiota. Selvisin siis säikähdyksellä ja muutaman tunnin kivulla.


Olen elänyt kesää niin antaumuksella, että en ole oikeastaan ehtinyt lukemaan muiden blogeja. ehkä joskus olen kirjautumatta vilkaissut. Tulppaaneja on ollut paljon esillä. Omat tulppaanini ovat myös komeassa kukassa ja laatikkopuutarhan kukkapenkin värimaailma on melkein täydellinen. Lilat ja valkopunervat tulppaanit sekä lemmikit ovat ihana yhdistelmä.



Unikkokausi on myös aluillaan. Ensimmäisenä kukkivat siperianunikot. Toivottavasti muitakin unikoita kukkii kesän mittaan. Ainakin pieniä taimia näyttää nousevan kukkapenkeistä.


Saapa nähdä, milloin seuraavan kerran tänne blogimaailmaan ennätän. Postausaiheita kyllä riittäisi, mutta eletään ja nautitaan kesästä ihan oikeasti.

Ihana kesä. Nautitaan siitä.

8 kommenttia:

  1. Ihana kesä on täällä, parin päivän sateen jälkeen kasvit ovat ryöpsähtäneet kasvussaan. kaunis vaaleanpunainen tulppaani. Samoja sävyjä kuin omenapuun kukissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöhäisesti saan aikaiseksi vastailla näihin kommentteihin. Tulppaanit kukkivat edelleen perennapenkissa, mutta omenapuu on jo varistanut kukkasensa.

      Poista
  2. Hienoa kukintaa. Totta, nyt pitää nauttia kesästä, kasvusta ja kukista! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama kukinta jatkuu, vaikka tuosta postauksesta on jo kaksi viikkoa. Uusia kukkia odottelen, jospa niitäkin pian saisin valokuvata.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki. Juhannus olikin oikeni ihana. Säät eivät suosineet, mutta kaikki lapset olivat pitkästä aikaa yhdessä kotona.

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.