Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Frozen -jäätaidetta

Viikonloppua vietimme jäätävissä tunnelmissa Saimaan rannalla. Onneksi vain järvi oli jäätävä. Sisätiloissa saimme nauttia vielä hetkisen jouluisesta tunnelmasta. Lauhat säät olivat viivästyttäneet vesistön jäätymistä aivan viime päiviin ja hieman arkaillen kävimme lenkillä jään päällä. Varmuuden vuoksi kuljimme rantoja pitkin ja samalla saimme ihastella luonnon jäätaidetta. Kuvat eivät valitettavasti tee oikeutta jäämuodostelmien kauneudelle.









Jäätaidetta kannattaa tehdä itsekin. Pakkasten saavuttua olen jo tehnyt muutaman jäälyhdyn ja tein myös jäätaulun, johon asettelin pakastimeen toissa syksynä jemmattuja pihlajanmarjoja sekä männynhavuja. Jäätaulun laitoin köynnösruusun tuen päälle. Se oli harmiksen hieman liian pieni, mutta käyhän se noinkin. 





Odotettu talvi saapuikin varmoin ottein. Pakkasen on luvattu kiristyvän täällä -30 asteeseen. Saapa nähdä, miten kasvit selviävät kylmästä ilman lumipeitettä. 









2 kommenttia:

  1. Kaunista jäätaidetta! Minä olen jäädytellyt maitopurkeissa koristeltuja jäätiiliä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jäätaiteen teko sujuu helposti. Pakkasta riittää kotitarpeiksi :)

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.