Tammikuun vesisateissa mieli suuntaa kesään ja pihan puuhiin. Niitä odotellessa tartuin Betweenin haasteeseen, jonka hän heitti Rikkaruohoelämää-blogissaan. Säännöt taisin jo unohtaa kuvia kerätessäni, mutta keräsin blogini viime kesän postauksista 12 kuvaa. Jostakin syystä kaikki olivat kukkakuvia. Ehkä tarvitsin tänään niitä.
Pihan ensimmäiset kukkijat maaliskuussa, jolloin odotin kovasti aurinkoa ja lämpöä.
Toukokuun lopulla kukkapenkistä ruukkuun siirretyt bellikset kukkivat kylmässä auringon paisteessa.
Tuomet kukkivat vasta kesäkuun alussa. Kylmä pidensi kaikkien kasvien kukintaa, mutta tuulet taisivat ravistella tuomen kukat, kuin lumen maahan.
Kulleroitten kukat loivat pienten aurinkojen ryppään saunan seinustan varjoiseen takuseen. Niidenkin aika oli kesäkuussa, ennen juhannusta.
Pionin nuput kehittyivät kesäkuun kylmissä tuulissa hitaasti.
Heinäkuussa bloggaaminen jäi vähemmälle ja postauksissa taisi olla enemmän pihatouhuista kertoilua. Heinäkuun lopulla laatikkopuutarha puhkesi kukkaan ja sitä kukkaloistoa riitti ensimmäisiin pakkasiin asti.
Viime kesänä kokeilin ensimmäistä kertaa elämässä daalioitten kasvatusta. Juurakot ovat nyt talvehtimassa kellarissa. Jospa ensi kesänäkin saan näin kauniita kukkia.
Pihan pinkin täydentää henäkuussa istutettu köynnösruusu John Davis. Kovasti mietin, mitenkähän pakkaset ovat kurittaneet tuota kaunokaista.
Kesän viimeiseksi kukkijaksi jäi auringonkukka. Kasvatin niitä tosi paljon, mutta vain pari nuppua ehti aueta kukkaan. Toivottavasti ensi kesänä auringonkukat onnistuvat ja kukkivat aikanaan.
Jostakin syystä viime kesä jäi mieleeni niin kylmänä ja tuulisena. Olihan se sitä, mutta yleensä aika kultaa muistot, mutta nyt ei niin ole käynyt. Onneksi elokuussa oli vielä ihania lämpimiä päiviä ja oikean kesän tuntua.
Tässäpä vastaukseni Betweenin haasteeseen.
Jos haluat osallistua haasteeseen, niin tässäpä lyhyet ja ytimekkäät säännöt.
Sääntöjä on vain kaksi, ettei aloittaminen ole liian vaikeaa:
-Valitse kuvatiedostoistasi kaksi ( tai useampi) viime kesän kansioita, Lataa kummastakin kansiostasi blogiisi kuusi sattumanvaraista puutarha-aiheista kuvaa ja kerro niistä jotakin, eli yhteensä 12 kuvaa. Halutessasi voit linkittää kuviin liittyviin kesämuistohin blogissasi.
-Tule kertomaan tänne minulle, kun postauksesi on valmis, niin tulen katsomaan.
Mukavia hetkinä kesäkuvien parissa!
Tämä on kyllä niin loistava haaste tähän vuodenaikaan. Kiitos piristävistä ja kauniista kuvista <3
VastaaPoistaKiitos. Kyllä nyt jo kesäkuvia on ihana katsella.
PoistaOlipas tämä ihana postaus - niin kauniita ja kesäisiä kuvia. Kevättä odotellessa!
VastaaPoistaKiitos. Tänään olikin jo kovasti kevään tuntua, kun aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta.
PoistaHienoja ja piristäviä kesäkuvia.
VastaaPoistaKiitos. Piristyin itsekin niitä etsiessä.
PoistaAivan ihania kukkia. Kyllä nämä viimeistään herättävät uinuvan puutarhahörhön.
VastaaPoistaKiitos. Tänään puutarhahörhö heräsi täälläkin. Ostin ensimmäiset siemenpussit ja otin kaupasta mukaan siemenluettelon.
PoistaUpeita kuvia! Siemenvarastoni on myös karttunut muutamalla uudella pussilla.
VastaaPoistaKiitoa. Nyt taitaa siemenvalikoima olla parhaimmillaan. Kohta kaupat myyvät ei-oota suosittujen lajikkeiden kohdalla.
PoistaAi ai kun elät mukavannäköisissä maisemissa. Olen samanhenkinen vanhan talon omistaja. Jos kiinnostaa, voit vierailla meillä blogissani takaloroppola.blogspot.fi
VastaaPoistaMukavaa,kun vierailit blogissani. Vanhat talot ja puutarhassa puuhailu taitavat olla monen bloggaajan suosikkiharrastus :) Täytyypä käydä kurkkaamassa blogiisi.
PoistaAi ai kun elät mukavannäköisissä maisemissa. Olen samanhenkinen vanhan talon omistaja. Jos kiinnostaa, voit vierailla meillä blogissani takaloroppola.blogspot.fi
VastaaPoista