Keväinen tuntu tuli samantien. Nämä narsissit saavat olla ulkona ovenpielessä, vain kylmimmiksi öiksi siirrän ne suojaan pakkaselta.
Aurinkoista kevätpäivää sinulle!
Elämää vanhassa talossa ja puutarhassa, remonttia, sään sekä luonnon tarkkailua pihapiirissä ja joskus kauempanakin. Puuhaillaan pihalla, mutta myös nautitaan ja rentoillaan.
Nyt olikin jo selvästi keväinen sää ulkona. Ihanat narskut <3 Blogisi uusi ulkoasu on myös hieno:)
VastaaPoistaKiitos Satu.Olin jo kovasti kyllästynyt blogin entiseen ulkoasuun ja halusin vähän uudistusta. Varmaan vielä vähän muokkailen tätä ulkonäköä, kunhan saan sellaiseen ryhdyttyä.
VastaaPoistaKyllä näyttää kauniilta. Keltainen on kevään väri. Kävin eilen Viherlandiassa Jyväskylässä ja siellä yleisilme kaikkine narsisseineen oli kauniin keltainen.
VastaaPoistaMinunkin tekisi mieli käyvä Viherlandiassa, sen valikoimat ihan sekoittaa pään. Ehkä jossakin vaiheessa kevättä käväisen siellä.
PoistaAurinkoa on tosiaan odotettu! Narskut ovat varma kevään merkki, kaunis istutus =)
VastaaPoistaTänään on ollut ihana auringonpaiste. Lumet sulavat ja lumettomassa paikassa tuoksui multa. Narsissit ovat kyllä niin ihania ja keväisiä.
PoistaNarsissit ovat siitä hyviä, että ne saa jatkamaan eloaan puutarhaan istutettuna. Kaunis asetelma kivassa korissa.
VastaaPoistaItse olen istuttanut pääsiäisen sipulikukat multaan, heti kun vain pystyy ja hyvin ne ovat seuraavana keväänä nousseet. Tete-narsissit tosin ovat aivan minivartisia.
PoistaIhana keväinen kori. Onnistuin vielä eilen malttamaan mieleni, mutta sorruin muihin kasveihin.
VastaaPoistaKiitos Ulla. Tänään vielä kori saa olla ulkona, mutta sitten pitää nostaa vintin portaikkoon vähän lämpimämpiin olosuhteisiin. Kylmää on luvassa.
Poista