Kestohangilla

Pieni piipahdus pois kotimaisemista piristää. Niinpä viikonloppuna teimme lyhyen vierailun lapsuuden maisemissa ja vanhempiani tervehtimässä. Viime viikon suojasäät olivat sielläkin vaihtuneet pakkasiin ja viimaan, mutta onneksi aurinko paistoi miltei koko ajan kirkkaalta taivaalta. Sään vaihtuminen suojasäästä pakkaseksi tietää kevättalven hauskinta aikaa: kestohankia. Tai oikeamminkin hangenkeliä. Hanget olivat jäätyneet niin, että aivan joka paikassa lumen päällä voi kulkea uppoamatta.

Viikonlopun aikana teimme todella pitkiä kävelyretkiä jäällä.

Kiersimme lahtia, niemiä, saaria ja luotoja. Jalkaisin pääsimme paikkoihin, joihin veneellä pääseminen olisi hankalaa.

Retken aikana silmiimme osui useamman norpan joukko. Lähdimme kulkemaan niitä kohti ja huomasimme molemmat aivan selvästi, kuinka reunimmainen norppa liikkui jäällä. Kummasti kuitenkin muut pysyivät paikoillaan ja pääsimmekin norppien lähelle, niin että voimme todeta ne kaikki jäästä esiin pilkottaviksi kiviksi.

Norpan jäljillä kuitenkin taisimme liikkua. En ole koskaan nähnyt norppaa,enkä oikein tiedä sen elämäntavoista, mutta luulen, että löysimme norpan pesän. Molemmissa kuvassa olevissa koloissa oli avannot veteen. Tosin ne olivat jäätyneet umpeen. Toivottavasti norpan pesintä on tänä talvena onnistunut, vaikka lumitilanne ei ehkä olekaan ollut kaikkein suotuisin.

Tällaisia umpeen jäätyneitä avantoja löysimme useita. Mahtavatko olla norpan hengitysavantoja. Pilkkiavantoja nämä eivät olleet, sillä niiden luokse ei vienyt askelia. Avanto oli n.0,5m halkaisijaltaan.

Jäällä kävelyssä on tietenkin oma jännityksensä. Sunnuntaisella lenkillä jää paukkui ja rutisi melkoisesti. Yksi humahdus kävi aivan allamme. Railoja syntyi jäähän, mutta onneksi jää oli vielä vahvaa.

Kevään merkit olivat pakkasesta ja viimasta huolimatta näkyvillä.

Ihanat pajunkissat, ihanat kestohanget, niin parasta talvessa.