Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Tauko kaikesta

Maaliskuun alku vaikuttaa erittäin lupaavalta. Aurinko paistaa ja ilma on mitä mainioin. Eilen oli hyvää aikaa pitää taukoa kaikesta.


Tauko opiskelusta, sokerittomasta elämästä, pyrkimyksestä kasvispainoitteiseen ruokavalioon. Tauko kevätauringon paljastamasta pölystä ja liasta sisätiloissa.

Tauko talvesta toteutettiin avaamalla huvimajakausi. Auringon lämmittämässä huvimajassa oli melkein kesäinen tunnelma.

Pihakeittiökin kaivettiin esiin kinoksista ja siellä paistui kevään ensimmäinen grilliruoka, pakastimen perukoilta kaivetut makkarat.




Sukalaakastikeessa dipatut churrot maistuivat makoisilta. Churrot saivat osin myös mielenkiintoisia muotoja paistovaiheessa.


Sisällä huvimajassa voi nauttia kiireettömyydestä ja ympärillä näkyvästä luonnosta.

 
Huvimajan ympäristössä lumi vielä peittää maan, eikä talven ankaruuden vaikutuksia voi vielä arvioida. Huvimajan talvi on kuitenkin koitunut asukkaiden kohtaloksi.



Kaino kuohu uinuu taasen lumipeitteen alla. Saapa nähdä millaisia säitä maaliskuu meille tarjoilee.
Joko kohta Kaino kuohu taas virtaa?


Antaapa auringon paistaa. Minua se ainakin virkistää suurenmoisesti.Toivottavasti sinuakin!


6 kommenttia:

  1. Tauko on välillä enemmän kuin paikallaan! Pitää pysähtyä nauttimaan hetkestä, että sitten taas jaksaa. Ihanan aurinkoisia päiviä onkin tällä viikolla ollut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Hetkeen pitää tarttua. Ihana auringonpaiste totta tosiaan.

      Poista
  2. Herkullinen tauko. Alkoi tehdä mieli grillimakkaraa ja juhannukseen on vielä liian pitkä aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt voin taas jatkaa sokeritonta eloa. Ehkä yritän myös kasvispainoitteista uudelleen, vaikka se ei niin helppoa olekaan. Grillimakkara maistuikin erinomaiselle :)

      Poista
  3. Onpa ollut kaunista talvipäivää teillä. Meillä tällä hetkellä hyvin utuista ja harmaata. Loskakeliä. Mutta sieltä se kevät tulee kun jaksetaan odottaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirkkaat kevättalven päivät ovat ihaninta talvea.Toivottavasti saamme niitä lisää. Nyt loska lentää täälläkin. Kevättä odotellessa :)

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.