Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

tiistai 31. tammikuuta 2017

Pelargonia talvi-ikkunalla

Nuorempana pidin pelargonioita mummojen kukkina, enkä halunnut niitä ollenkaan itselleni. Ehkä alankin pikkuhiljaa kääntyä mummojen maailmaan, sillä nykyisin pelakuukokoelmani on jo melkoinen. Viime kesänä kokelmani täydentyi muutamalla alesta ostetulla euron yksilöllä. Liekö ollut kylmän alkukesän syytä, että pelakuuni aloittivat kukintansa vasta loppukesällä, jolloin kokosin ne yhteen verstaan seinustalle.


Nyt nuo samat pelakuut talvehtivat verstaan seinien sisäpuolella. Siellä on riittävästi ikkunoita, ja lämpötila vähän yli 10 astetta. Toistaiseksi pelakat ovat vielä hengissä, yhtä lukuunottamatta. Vettä niille on lorautettu silloin tällöin. Verstaan ikkunalla on melkoinen varsien ja kuivaneiden lehtien sekamelska. Ehkä helmikuun puolella noista voisi jo ottaa muutamia pistokkaita. Jospa silloin luonnonvaloa olisi jo riittävästi pistokkaiden kasvuun.


Muutamia nuppujakin talven haaleassa valossa on kasveihin ilmaantunut. Heleän vaaleanpunainen kerrottu mummonpelakuu on avannut nuppunsa lähes valkoisena.



Pyykkituvan puolella ikkunasta tuleva valo on vähäisempää, joten vihreät lehdet ovat melko vähissä. Onneksi niitä kuitenkin vielä on.


Kohta onkin aika siivota ja leikellä nuo roistakat pois ja odotella uutta kasvua. Toivottavasti helmikuussa aurinko valaisee jo hieman enemmän. Jospa tänä keväänä onnistuisin näiden pelakuiden hoidossa niin, että saisin nauttia pelargonien kukinnasta jo alkukesästä, kuten kaksi vuotta sitten, jolloin alimmainen kuva on otettu.


Tammikuu jää taakse, mutta vielä en luovuta oikean talven odotuksesta. Onhan tässä koko helmikuu vielä hehkuttaa talven ihanuutta. Maaliskuussa kevään odotus alkaa jo olla todellista.

Iloista ja talvista helmikuuta kaikille, Valostuvat aamut ja pitenevät illat antavat lisäenergiaa jolla selvitään talven kylmyydessä.


10 kommenttia:

  1. Mulla on ollu ihan samat lähtökohdat pelakuiden kanssa. Mummulla oli niitä aina kesäisin ikkunoilla ja minusta ne haisivat, pahalle. Sittemmin olen kyllä niihin hurahtanut ja kesäkukka amppeleissa ne on suosikkikukkiani. Joka kesä pitää hankkia muutama lisää. Ja nytkin tuolla yläkerran kattoikkunoiden alla on talvehtimassa jokunen yksilö :)
    Herkullinen tuo alimman kuvan haaleanpunainen ♥ Ja sun verstaalla talvehtivat on todella tanakan oloisia! Niistä tulee vielä komeita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johtuukohan tuo pelargoniainnostus iästä vai muodista. Ehkä nuo pelakuut on nyt hieman trendikkäämpiä, kuin pari vuosikymmentä sitten.
      Tuon alimman vaaleanpunaisen olen ostanut tuolta meidän omalta Ahvenjärveltämme. Siellähän on keväisin muutamia erikoispelargonioita. Kerran ostin sieltä ihanan tulppaanipelargonian, mutta se ei selvinnyt talvesta.

      Poista
  2. Puutarhaan on rantautunut trendivaihtelut siinä, missä muillekin alueille. Pelaguu on kyllä eräänlainen perinnekasvi ja minusta se kuuluu suomalaiseen kesään. Mummokukkana minäkin sitä aiemmin pidin, mutta niin vain innostus pelaguihin on iskenyt. Ja onhan saatavilla oleva lajikirjo laajentunut huimasti.
    Minun pelaguuni ovat lämpimässä, mutta pimeässä kellarissa ja näyttävät ihan samanlaisilta. Lehtien väri on valon puutteen vuoksi vaaleampi. Osa on alkanut kukkia aikaisemmin, osa taas myöhemmin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perinnekasvi pelakuu totisesti on. Itselläni on talon edelliseltä emännältä perittynä lohenpunaista pelakuuta. Sitä vaalin erityisen hellästi.

      Poista
  3. Samoin täällä, tykkään pelakuista vuosi vuodelta yhä enemmän. Minullakin ne ovat viileässä tilassa, jouluksi siivosin niistä kuivi alehtiä pois ja muutenkin katselin niiden kuntoa, että selviävätkö. Nyt innolla odotellaan uusien versojen kehittymistä, maaliskuussa sitten vaihdan mullat. Pari ihanaa suosikkia Säkkijärvi ja Aquarello ovat erityisessä suojeluksessa ja niihin vaihdoinkin jo mullat, toiveena saada latvapistokkaita ajoissa keväällä.
    Voi ihanuus tätä alkavaa kevät-aikaa , valoa ja iloa sinunkin helmikuuhun ☀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuulikki! Oma pelargoniaharrastukseni on vielä lapsenkengissä, joten hauska kuulla eri lajikkeiden nimiä. Täytyypä perehtyä aiheeseen tarkemmin.

      Poista
  4. Minulla ei ole sopivaa paikkaa talvettaa niitä, muuten niitä löytyisi meiltäkin.

    Hyvää alkanutta helmikuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi! Onneksi pelakuita saa jokaisesta puutarhasta ja jopa marketeista keväällä. Sitten voi joka kesä valita eriväriset pelakuut, jos haluaa.

      Poista
  5. Toivottavasti pelargonisi talvehtivat hyvin ja kukkivat upeasti kesällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää talvehtimista auttaisi kovasti se, että muistaisin käydä katselemassa niitä tuolla verstashuoneella :)

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.