Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

sunnuntai 21. helmikuuta 2016

Piristystä talveen

Helmikuun viimeisellä viikolla talvi näyttää kiristävän otettaan. Hyvä niin. Talvi saa minun puolestani jatkua vielä maaliskuunkin. Lunta saa sataa ja pakkanen paukkua, kunhan huhtikuun koittaessa kevät näyttäytyisi ja sää lämpenisi. Mikään ei ole harmillisempaa, kuin takatalvi, joka tulee liian aikaisin saapuneen kevään jälkeen. Toki toivoisin aurinkoisia talvipäiviä ja hiihtokelejä, mutta ennuste näyttää pilviseltä ja lisää lunta on luvassa.

Lumi onkin ilahduttanut minua oiken kovasti, sillä vihdoin viimein sitä satoi niin, että pääsin lumiukon tekoon. Nollakelikin sattui sopivasti, niin pitihän pihaa hieman piristää.


Kaverille taisi kuitenkin käydä hieman hassusti.


Hupsista, taitaa olla vieläkin liian liukasta. 


Hei kaveri, voisitko hieman auttaa?


Jos et tule apuun, jäädyn pian paikoilleni. 

Sisälläkin pitää keksiä piristystä. Vielä en ole ajatellut kylvää mitään esikasvatettavaa, mutta multahommat jo hieman houkuttelevat, joten ilahduin, kun marketissa oli tarjolla tosi pieniä ruukkukasveja. Niistä tekaisin jälleen kerran pikkuisen puutarhan lasimaljaan. 


Tämän kuvaaminen oli hyvin haasteellista. Kymmenistä kuvista vain tämä oli ehkä jokseenkin kelvollinen. 

Tammikuun ajan olen ollut käyttämättä sokeria mihinkään. Sen selvisin aivan kunnialla, mutta pikku hiljaa alan kaivata jotain herkkuja ja etenkin niiden tekemistä. Helmikuussa olenkin antanut itselleni luvan ottaa jotain makeaa kahvin kanssa viikonloppuisin. Tänään kahvihetkeä piristi appelsiininen juustokakku. 


Juustokakku on tehty pieneen irtopohjavuokaan.

Pohja:
10 digestive-keksiä
n. 20 g voita

täyte: 
2dl vispikermaa
n. 150 g maustamatonta tuorejuustoa
1 appelsiini
3 rkl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
5 liivatelehteä
1 rkl sitruunamehua

päälle:
1 verigreippi
1 appelsiini
1 säilykepersikka

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Laita irtopohjavuokan pohjalle leivinpaperi. Murskaa keksit ja sekoita sulatettu voi keksimurskaan ja painele se vuokan pohjalle. 

Vatkaa kerma ja sekoita siihen kalvottomat appelsiinilohkot. Lisää tuorejuusto ja sokerit.

Kuumenna sitruunamehu kattilassa.  Puristele liivatteista vesi ja lisää ne sitruunamehuun. 
Kaada liivateliemi kerma-juustoseokseen ja sekoita tasaiseksi. Kaadaa seos vuokaan ja anna jähmettyä yön yli. 

Ota kakku varovasti vuokasta. 

Kuori ja paloittele greippi ja appelsiini kalvottomiksi lohkoiksi ja leikkaa persikka viipaleiksi. Sekoittele kulhossa ja anna hetki maustua. Lisää hedelmäseos kakun päälle.

Kylläpä maistui herkulta ja piristi harmaata helmikuun sunnuntaita. 

Pirteää viikkoa myös sinulle! 




12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kun olen totutellut sokerittomaan elämään, pienikin määrä sokeria tuntuu todella makealta. Kaatunut lumiukko piti jo tehdä viime talvena, mutta silloin lumet sulivat ennen aikojaan. Ja tekemättä jäi.

      Poista
  2. Lumiukot toivat kyllä hymyn huulille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus lapsettaa ja pitää tehdä lumiukkoja, vaikka yksin :)

      Poista
  3. Hauskat lumiukot. Olen saanut pudotettua painoa 17kg, kun jätin ylimääräisen sokerin pois:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Maarit. Meidän vaakamme meni rikki viime talvena, joten en ole punninnut itseäni sen jälkeen. Toivoisin pudottavani muutaman kilon, mutta liikkuakin pitäisi.

      Poista
  4. Mainiot lumiukot. Kohta meidän piha on naapuruston ainoa lumiukoton piha. Pitää varmaan piakkoin korjata tilanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pallonpyöritykseen vaan. Liikuntaa ja raitista ilmaa tulee samalla, kun pihaan nousee piristäviä ukkosia.

      Poista
  5. Onpas upeita lumiukkoja! Mukavaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Hauskat lumiukkelit :D Ja eihän lumiukon tosiaankaan tarvi aina seistä jököttää. Vois vaikka olla selälläänkin unosilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt onneksi tuli pakkasta ja ukot saattavat hetkisen viivähtää pihallamme :)

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.