Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

tiistai 2. toukokuuta 2017

Yrttihyllyn yllätys

Pikaisella kauppareissulla perusmarketissa kausivihannesten vieressä löytyi hauska yllätys. Laatikollinen karhunlaukkaruukkuja odotti ottajiaan. Karhunlaukat olivat melko pieniä alkuja vasta. Ehkä niiden paikka olisi pikemminkin ollut puutarhaosastolla, mutta onneksi olivat siinä, missä olivat, sillä pikaisella kauppareissulla ei kierrellä puutarhaosastolla ja en olisi löytänyt niitä.
Otin mukaani yhden ruukun, kun hintakaan ei päätä huimannut. Se oli vain 2,49 €. Katselin taimistojen hintoja ja siellä karhunlaukkaa myytiin 3-7 euron hintahaitarilla.

r

Karhunlaukasta olen jo haaveillut pitkään ja paikkakin sille on jo tiedossa omenapuuna alla. Kunhan sää ja maa hieman lämpenee, pääsee tuo pieni karhunlaukanalku multaan. En tiedä osaanko käyttää sen lehtiä mitenkään ruuanlaitossa, mutta kiva lisä puutarhankasvustoon karhunlaukka kuitenkin on.



Lumisen sunnuntain jälkeen aurinko on paistanut ja vaikka lämpöä vielä odotellaan, niin kukkapenkissä pilkottaa jo hieman väriä. En ole oikein tyytyväinen kuvaustaitoihini. Viime kesänä ostamani kamera ei taivu kovin hyvin kukkien lähikuvaukseen. Entisellä pikkukameralla sain mielestäni paljon paremmat lähikuvat kukista. Nyt pitää vain harjoitella, mutta olen niin malttamaton ja asioiden pitäisi sujua heti ensiyrittämällä. Onneksi harjoitusmateriaalia pukkaa piakkoin yllinkyllin.

Ihana kevät on tullut. Tällä hetkellä iloitsen valoisista illoista. Pian, toivottavasti hyvin pian, saapuu lämpökin.

16 kommenttia:

  1. Varmasti hyvä ostos tuo karhunlaukka. Pitkän odotuksen jälkeen olemme saaneet kevään! - Aurinkoisia päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että karhunlaukka viihtyy omenapuun alla. Kevät on ihanaa, vaikkakin vielä viileää. Auringonpaistetta myös sinulle, Anneli!

      Poista
  2. Oli pakko käydä tänään katsomassa tuota karhunlaukkaa siellä vihannesosastolla :) Sinällään uusi tuttavuus mulle vaikka kasvin kyllä tiedän. Hyvä ostos oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Vieläkö niitä sieltä löytyi? Olisikohan pitänyt ottaa kaksi tainta? Taimi on vielä niin kovin pieni, mutta taitaa olla leviävää sorttia.

      Poista
    2. Oli aika runsaastikin vielä. Ei niiden päälle taida ymmärtää kuin alan ihmiset :)

      Poista
  3. Kevät koittaa sielläkin, krookukset on suloisia ja näin viileällä kukinta kestää pitkään. Mistä kaupasta ostit karhunlaukan? Tiedän mennä metsästämään omaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Karhunlaukan ostin Prismasta. Toivottavasti sinäkin löydät niitä.
      Nyt krookukset kukkivat harvinaisen myöhään. Joskus olen löytänyt juuri noita vaaleankeltaisia kukkia jo maaliskuussa.

      Poista
    2. Kiitos, ei muuta kuin Prismaa kohti.

      Poista
  4. Minäkin yritin heti lähimarketissa käydessäni bongailla, josko sieltä karhunlaukkaa löytyisi, mutta tässä onkin 'väärän' ryhmittymän marketti :( Ostin aiemmin karhunlaukan siemeniä, joten täytyy kai tyytyä kylvämään ne, mutta satoa niistä saa vasta ensi vuonna.

    Minulla on sellainen muistikuva, että karhunlaukkaa voi syödä vaikka voileivän päälle pilkottuna tai käyttää muutoin kuten ruohosipulia.

    Söpöjä kevään airueita siellä jo kurkistelee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostamani karhunlaukka löytyi siis Prismasta ja sieltä satokausikasvisten vierestä. Karhunlaukkaruukkujen vieressä oli satokausikasviksiin liittyvä opastus laukan käytöstä. Mutta noissa laukoissa oli vasta pari lehteä, joten ei niistä ole vielä käyttöön ottaa. Itsekin pyorittelin siemenpussia alkukeväästä kädessäni, mutta hyllyyn jäi.
      Toivottavasti löydät vielä itsellesi karhunlaukan jostakin Prsimasta.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Luinkin juuri, että karhunlaukka on kuukauden satokausikasvis.

      Poista
  6. Hyvä löytö! Nyt alkoi minunkin tehdä mieli karhunlaukkaa. :) Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käyppä Prismassa tai s-marketissa, ehkä niitä on vielä jäljellä sinullekin :)

      Poista
  7. Minulla on karhunlaukkaa kukkapenkissä ihan sen kauniiden kukkien takia ja olemme käyttäneet sen lehtiä salaatissa. Se muuten lisääntyy mukavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisinpa pian omanikin multaan. Siellä se saa levitä ihan vapaasti. Pääasia, että viihtyy.

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.