Ensimmäinen perehtymisen kohteeni oli kirjavanhus nimeltä Sarastus.
Kuitenkin se sopi aivan hyvin joulukuun iltojen viihdykkeeksi, kun istuin takkatulen ääressä isoisän vanhan arkun vieressä polvillani. Kirpputorilta hankittu plyysimatto toimi jalkojen pehmikkeenä perehtyessäni tähän vanhaan teokseen.Tässä hieman lopputuloksia.
Tässäpä tämän vuoden joulukorttimalli, joka syntyi ihan suunnittelematta. Korttipohjat olin ostanut ajatellen toisenlaista ideaa. mutta vanhan paperin hauraus synnytti tällaisen kortin. Ehkä toisen värinen pohja olisi toiminut paremmin, mutta näillä mentiin.
Joulukuuseenkin suunnittelin tekeväni uusia koristeita. Olin aikonut päällystää kaikki sekalaiset joulupallot vanhan paperin ylijäämäpaloilla decoupage-tekniikalla, mutta ihan kaikkea suunniteltua joulun alla ennätä tekemään, niin tämä ainoa valmistunut pallo antaa inspiraatiota seuraaviin jouluihin. Hauras ja paksuhko paperi ei myötäillyt pallon pintaa, niinkuin olisin toivonut.
Tähdet sen sijaan onnistuivat paremmin. Tähtien pahviset pohjat hankin Tiimarin lopettajaismyynnistä jo vuosi sitten ja nyt ne saivat lopullisen muotonsa. Kimalleliima tuo hieman loistetta tähden pintaan. Muuten kaikki muut liimaukset on tehty perus-Erikeeperillä.
Tähtiteema jatkui myös toisen vanhan teoksen parissa. Koska Sarastus-kirjan paperi oli niin haurasta, ostin uudemman teoksen, joka sekin oli jo alkanut kellastua. Seuraavat tähdet on tehty Simpukankerääjät- nimisestä romaanista, jonka senkin ostin eurolla kirpparilta.
Ilmalämpöpumpun puhaltaessa tähdet pyörivät ilmavirrassa.
Vanhempaan kirjallisuuteen perehtyminen alkoi kaikki ideasta, jota en ehtinyt ollenkaan toteuttaa. Aloitin sitä kyllä aivan ensimmäisenä Sarastus-kirjasta, mutta murtuva paperi ei sopinut siihen askarteluun. Jospa nyt leppoisina lomapäivinä ehtisin sitäkin kokeilla. Tai sitten siirretään se seuraavaan jouluun.
Kauniit koristeet! Mukavaa joulun jatkoa!
VastaaPoistaKiitos. Joulun alla saan aina kumman askartelupistoksen. Ehkä se on hyvä tekosyy siivouksen välttelylle. Hyvää joulun jatkoa myös sinulle.
PoistaNuo tähdet olivat top.
VastaaPoistaTähtien tekoon meinasin ihan jäädä koukkuun. Etsin aina uusia malleja pinterestistä. Viimein joulusiivous lopetti kaiken askartelun.
Poista