Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Talviaamun terveyspommi

Aamu aamulta aurinko nousee aikaisemmin ja aikaisemmin. Pelkästään tieto pitemmistä päivistä antaa energiaa ja iloa talvisiin päiviin. Tänäkin aamuna herätessäni taivas oli vaalentunut ja oli vain hetki auringon nousuun. Hyvin nukutun yön jälkeen tarvitsen heti kunnon aamupalaa. (Tarvitsen aamupalan tietenkin myös huonosti nukutun yön jälkeen.) Jo vuosia olen syönyt joka aamu A-jugurttia erilaisilla höysteillä, milloin hilloa, marjoja ja erilaisia siemeniä, lisäksi leipää ja tietenkin mustaa kahvia.

Puutarhassa kasvaa myös muutama mustaherukkapensas. Mehuja meillä ei enää kulu juuri ollenkaan, joten
survoin marjat ja pakastin ne pienimpiin minigrip-pusseihin. Nyt keskitalvella olen kaivanut marjani pakastimesta ja syön niitä aamujugurttini seassa. Pussiin mahtuu reilu desi marjoja, jotka puristan pussista kippoon, loraus jugurttia päälle ja kaiken huipuksi itse tehtyä granolaa.

Astioina on tietenkin ikivanhat Arabian Airisto astiat, joita näyttää jo olevan myynnissä antiikkimessuilla ja kirpputoreilla ihan hyvään hintaan, mutta omani olen saanut lahjaksi. Ensimmäiset jo yli 30 vuotta sitten.





Oi, granola onkin ihan lopussa, onneksi se vielä riittää tälle aamulle. Granolaa on helppo tehdä itse ja etenkin uunissa paahtuneet mantelit ovat herkkuani. Alkuperäinen ohje on Anna Bergströmin ja Fanny Bergströmin kirjasta Makuja ja tuoksuja pähkinäpuun alla, mutta vähän olen muokannut sitä.

n. 1 l isoja kaurahiutaleita
2 dl auringonkukansiemeniä
80 g kuorimattomia manteleita pilkottuna
n. 2 rkl juoksevaa hunajaa
3 rkl rypsiöljyä
1,5 dl vettä

Kuivat ainekset sekoitetaan ja lisätään hunaja ja öljy. Lopuksi vesi sekoitetaan joukkoon ja seos laitetaan uunipellille 200 asteiseen uuniin. Seosta pitää vahtia tarkasti ja sekoitella vähän väliä, ettei se paahdu liikaa. Kun granola on paahtunut kauniin ruskeaksi ( n, 20 min) otetaan se uunista ja annetaan jäähtyä. Rapea herkku on valmis.

Tälle aamulle oli myös toisenlaisia pommeja tarjolla! Laskiaissunnuntain kunniaksi laskiaispullia. Nam!



Aamupalan aikana aurinko kohosi korkeammalle. Taitaa tulla kaunis, mutta kylmä päivä. Liukasta laskiaista, toivottavasti pulkkamäessä tarkenee!



7 kommenttia:

  1. Terveellistä ja herkullista. Minä olen katsellut vain vierestä, kun muut syövät noita ihania pullia.

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä projektiisi Satu. Kohta alkaa todellinen kalorien kulutus, kun päästään tuonne puutarhan kimppuun kuopimaan ja kaivamaan.

    VastaaPoista
  3. Herkullinen aamupala sinulla! Laskiaispullia pitää minunkin tehdä, että saa kiinalainen vieraamme "Doris" myös maistaa niitä!
    Kurkkaappa blogiini, siellä on sinulle viestiä :-D

    VastaaPoista
  4. Herkkua olikin. Onneksi näitä pullia syödään vain kerran vuodessa. Onnea leivontaan. Toivottavasti maistuvat Dooriksellekin Olipas sulla kivoja uutisia minulle :) Hauskaa!

    VastaaPoista
  5. Leena, kaipailen sitä sinun postiosoitetta edelleen. Lähetätkö sen minulle: tuitiinan@gmail.com
    Saadaan kirja postiin :-)

    VastaaPoista
  6. No just. Laitoinkin sen heti sunnuntaina, mutta nyt huomasin, että jätin laittamatta n-kirjaimen nimesi loppuu, joten ethän ole voinut sitä saada. Yritänpä uudelleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tekevälle sattuu :-) Nyt paketti jo valmiina...vien sen tänään postiin <3

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.