Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Hui mitä hujoppeja

Ikkunalaudalla alkaa olla ahdasta. Helmikuun loppupuolella kylvetyt tomaatit ovat kasvaneet aurinkoisella yläkerran ikkunalla melkoisen pitkiksi. Ovathan ne myös aika honteloita. Yläkertaa on pidetty hieman viileämpänä, mutta auringon paistaessa sielläkin lämpötila kyllä nousee aika korkealla. Kasvilamppua ei tomaatintaimet ole tavanneet, vaan ovat saaneet ainoastaan auringon valoa. 


Tomaatteja taitaa tulla yli oman tarpeen. Eihän minun pieneen kasvihuoneeseen mahdu tuollaista taimimäärää. Lajikkeet ovat pääosin samoja, joita kasvatin viime kesänä: tigrellaa, tumbling tom´ia  nimetöntä kirsikkatomaattia, Uusia kokeiluja ovat sungold-kirsikkatomaatti sekä super marmande-pihvitomaatti. Kaikki muut ovat kasvaneet loistavasti, paitsi tumbling tom. Mikähän sitä vaivaa? Laitoin ne pieniin nelikulmaisiin taimipurkkeihin. Onkohan vika purkeissa?  Multa on samaa kylvö-ja taimimultaa kaikissa. Ruukut ovat ainoa ero. Lehdissäkin näyttää olevan jotakin vikaa.

(Tulipa tosi huono kuva, mutta ehkä siitä näkee tomin heikon kasvun.)


 Chilitkin ovat kasvaneet hitaasti, mutta nyt niissä näkyy reipastumista. Tigrellassa näyttää olevan jo ensimmäiset nuput, varmaan kohta saan leikkiä pölyttäjää.


Olen aika varovainen lannoittamaan esikasvatuksessa olevia kasveja. Tänä keväänä aion parantaa tapani. Hankin nestemäistä Kekkilän luonnonmukaista lannoitetta ja sitä olen jo kertaalleen käyttänyt. Ensi viikolla on uuden lannoitekastelun vuoro. Lannoitteessa on hauskasti lievä mämmin tuoksu. Toivottavasti lannoitepullo ei ollut hukkaostos, vaan se oikeasti antaa kasvulle voimaa. 


Olen ruvennut haaveilemaan, että saisin tomaatit piakkoin kasvihuoneeseen, mutta vielä on niin kylmää, eikä ennuste lupaa juurikaan suuria muutoksia. Toivottavasti alkava toukokuu toisi mukanaan lämpimät ja aurinkoiset säät.

Hauskaa tämä blogin kirjoittaminen. Olen jo pitkään pohtinut, mikähän mahtaa tumbling tomia vaivata, mutta samalla, kun tässä kirjoittelin, huomasin, että ongelman täytyy olla noissa pienissä ruukuissa. Heti huomenissa asialle on tehtävä jotakin ja etsiä tomeille isommat ja erilaiset ruukut. Katsotaan ja seurataan tilannetta, onko muutoksesta apua kasvuun.

2 kommenttia:

  1. Viime keväänä kun minulla oli paljon tomaatin taimia ja ne alkoivat kasvaa pituutta, kävin heiluttelemassa (kuin tuulessa) niitä kevyesti joka päivä, se vahventaa vartta ja pysyivätkin tosi pitkään omin avuin pystyssä. Nyt eivät minun tomaatit kasva sitten millään, pieninä nököttävät tuolla poteissaan, en tiedä missä vika, mutta en ole kauheasti jaksanut sillä päätäni vaivata, katsotaan mitä tapahtuu kun vien ne kasvariin ihan pian, kun vaan saan lämmittimen sinne :D
    Tuo kekkilän lannoite pitäisi olla hyvä, itsekin olen ajatellut sitä ostaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä. Enää en taida uskaltaa noita hujoppeja heilutella. Kasvihuoneeseen sitten vaan kunnon tuenta. Pitäisiköhän minunkin harkita lämmittimen siirtoa kasvihuoneeseen. Tähän asti olen laittanut pakkasen uhatessa kynttilöitä palamaan sinne.

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.