Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

lauantai 2. toukokuuta 2015

Toisenlaiset vappumunkit

Vaahteran lehdellä pyritään elämään luonnonmukaisesti, niinpä puutarhaakin hoidetaan siten. Komposti jyllää ja tekee keittiöjätteestä ja lehdistä uutta multaa. Kompostimultaa laitan myös laatikkopuutarhaan, mutta yksin se ei riitä lannoittamaan hyötykasveja. Viime kesänä lannoitin puutarhaa kanankakalla, mutta nyt meillä oli mahdollisuus saada aitoa hevosenlantaa. Sitä kävimme hakemassa tänään tallilta muutaman kilometrin päästä.

Tallilla pollet odottelivat sisälle pääsemistä aidan luona. Tuttavamme hevonen, "Pastori", poseeraa kahdessa ylemmässä kuvassa.



Muitakin polleja tuli kuvailtua.



Traktorilla kuopaistusta lantapatterista nousee muhevat höyryt. Tarkoituksena oli saada kasan keskeltä palaneempaa lantaa, joka on jo alkanut kompostoitua.


Lanta nosteltiin talikolla saaveihin, ettei auton peräkärry sotkeutuisi kovin pahasti.


Nyt otimme mukaamme tällaisen lastin, mutta saamme hakea tallilta vielä lisää pollen munkkeja. Näyttihän noita vielä jäävän tuonne patteriin.


Yhden saavillisen ehdin jo levittää ennen sadetta. Osansa saivat marjapensaat ja jo multaan päässeet valkosipulit. 

Huomenna jatketaan pihapuuhilla!

2 kommenttia:

  1. Tuosta kasvit tykkää! Me ollaan haettu pollen pontevaa lähitalleilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä Molemminpuolinen hyöty, Tallit pääsevät eroon ylimääräisestä lannasta ja puutarhureiden kasvit kukoistavat.

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.