Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

lauantai 23. toukokuuta 2015

Villi ja kesytön piha

Myrskytuuli on puhaltanut ja puhkunut koko päivän ja se tarkoittaa sisätöitä. Myrsky myllersi, mutta onneksi vahingot jäivät vähäisiksi. Puutarhakalusteet lentelivät ja kukat taipuivat  Toivottavasti tulppaanit suoristuvat, mutta onhan kukat kauniita, vaikka jäisivätkin vinoon. Edellisen asukkaan jättämä puutarhatonttu putosi paikaltaan ja meni kolmeen osaan. Nyt olen pihan ainoa tonttu.


Säitä ja tuulta ei ihminen voi hallita, vaikka joskus toivosin voivani. Samoin toivoisin voivani hallita rikkaruohojen kasvua pihalla. Juuri nyt kaikki rikkaruohot ovat valtaamassa pihan reunukset. Nokkoset, ohdakkeet, koiranputket työntyvät esiin valtavalla voimalla, niiden kasvu ja elinvoima on suunnatonta. Pian ne kukkivat ja levittävät siemenensä ympäriinsä ja juuret maan alla työntyvät uusiin kasvupaikkoihin. Olen siis pulassa.


Saunan ja Kainon Kuohun välissä kasvaa suunnattomasti nokkosia. Olemme niittäneet niitä, mutta muuta niille ei voi tehdä. Tulvavesi huuhtelee välillä niitä ja vahvassa maaperässä on kasvuvoimaa.
Luonto on villi ja vapaa. Voikukkien aika on hetken kuluttua. Pihallakin niitä kasvaa ja ne leikataan leikkurilla, mutta viereisellä heinäpellolla niitä on miljoonia. Heinäpellolla voikukka saa kukkia ja kehittää siemenhahtuvansa rauhassa. Sieltä hahtuvat leijailevat mikä mihinkin.



Kuinka helppoa istutusten hoito olisikaan ilman noita harmittavia rikkaruohoja. Piha olisi aina edustava ja kaunis. Puutarhan ja pihan hoitoon on kyllä tarjolla monenlaisia kemikaaleja, joita suhauttelemalla saa hetkeksi rikkaruohot pois, Valmistajat vakuuttelevat tuotteittensa turvallisuutta, mutta voiko niistä olla täysin varmoja. Varmaan tunnetuin "kasvinsuojeluaine" on Round up. Siinä vaikuttava aine on glyfosaatti. Tutkimuksissa on osoitettu aineen aiheuttavan monenlaisia sairauksia mm. syöpää. Lisäksi tuotteen vakuutetaan hajoavan maaperässä luonnollisiksi ainesosiksi, mikä ei pidä paikkaansa, vaan jäämiä löytyy jopa vesistöstä. EU on kieltänyt glyfosaatin myynnin vuoden 2016 alusta, mutta varastoja riittää ja uusia aineita kehitellään kiivaasti.

Muutama vuosi sitten katsoin televisiosta ranskalaisen ohjelman Monsanto- yrityksen toiminnasta. Monsanto on amerikkalainen kemian teollisuuden suuryritys, joka on mm. kehittänyt glyfosaatin. Nykyään yhtiö kehittelee geenimuunneltuja viljelykasveja. Dokumentissa esitetyt yhtiön toimintatavat etenkin Etelä-Amerikassa järkyttivät minua. Round Up´ia levitettiin suurtilallisten viljelyksille välittämättä alkuperäisasukkaiden asunnoista, pihalla olevista lapsista ja kotieläimistä, Huomiotta jätettiin myös vesistöt, joista asukkaat ottivat juomavetensä. Tämän nähtyäni kielteinen suhtautuminen kaikenlaisten myrkkyjen käyttämiseen on vahvistunut. En halua käyttää niitä, enkä halua muidenkaan niitä käyttävän.  Samoin suhtaudun kielteisesti kaikenlaiseen geenimanipulaatioon, sillä Monsanto käyttää sitä kehittääkseen glyfosaattia kestäviä lajikkeita.

Tänään on marssittu Monsantoa vastaan. Marsseihin en ole voinut osallistua, joten olkoon tämä postaus minun marssini.



Pihani on siis villi ja kesytön. Tämä on minun valintani. Kukkikoon voikukat pihalla, mehiläisille riittää pölytettävää ja hyönteiset saavat kipittää vapaasti korsia pitkin. Iloisin mielin katson hämähäkkejä napsivaa västäräkkiä tai pikkuvarpusta, joka napsii kaalimadot. Luomupihalla riittää vilinää: Rusakko käy ikkunan alla ja siili nuuskuttaa iltaisin kukkapenkissä. Harakka tekee pesänsä talon kulmalla olevaan mäntyyn ja hoitaa siellä poikasiaan. Toivottavasti kiinalaisten onnenlintu tuo onnea meillekin.

4 kommenttia:

  1. Meidänkin pihalla on paljon koiranputkea ja nokkosta, keskeltä perennapenkkiäkin pilkistävät. Ja saavat ollakin. Joskus ohikulkiessa saatan pois nyppäistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän se on, että ainoa vaihtoehto on kitkeä ja kitkeä. Ja sitten loppukesällä ainakin minä kyllästyn kitkemiseen ja sitten taas rikkaruohot ryöpsähtää kasvuun. Mukavaa, kun kävit kurkistelemassa blogia Suklaalevysoitin. Kivaa sunnuntaita sinulle!

      Poista
  2. Rikkaruohoja vastaan taistelu on kuin taistelisi tuulimyllyjä vastaan, ihmiset vain eivät tunnu sitä koskaan oppivan. Mieluummin perkaan omat kukkapenkkini kuin myrkytän, en ole koskaan myrkyttänyt rikkiksiä omassa pihassa. Nokkosiakin voisi paljon enemmän hyötykäyttää ruuanlaitossa, samoin voikukkia. Toisaalta rikkaruohoja voi myös yrittää vältellä tekemällä riittävän tiiviitä istutuksia heti alkuunsa ja/tai käyttämällä katteita. Se ainakin hiukan helpottaa hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hieman huono keräämään rikkaruohoja syötäväksi, Laitan nokkosten keruun joka kevät tehtävälistalle, mutta aina se jää. Pihan laitamat ovat minun ongelma-alueitani, siellä riittää viikatteelle töitä. Kitkeminen on tosiaan kesän suosikkipuuhaa :) Mukavaa sunnuntaita sinulle Tiina!

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.