Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

lauantai 15. elokuuta 2015

Vanha holvikirkko

Viime syksynä tein elämäni ensimmäisen fairy gardenin, keijukaispuutarhan. Tosin siihen puutarhaan ei kuitenkaan tullut asukkaiksi keijukaisia, vaan lehteä lukeva hiiri. Tuota puutarhaa vaalin vielä joulun aikaan, mutta sitten sen aika tuli täyteen. Keijukaispuutarha on ollut unholassa koko kesän ja odottanut kesäkiireiden helpottavan. Kesäkiireet eivät ole todellakaan helpottuneet, mutta jossain välissä oli tuokin projekti saatettava loppuun.

Viime syksyn fairy garden-projektista voit lukea täältä (klik). Tuon pienoispuutarhan ongelmana oli, että se kuivui todella nopeasti. Avonaisessa ruukussa kosteus haihtui pian ja kasteleminenkin oli hieman haasteellista, kun vesi valui pitkin fairy gardenin portaita. Tänä kesänä oli siis muutettava suunnitelmaa.

Saksalaista alkuperää olevassa ruokakaupassa oli taannoin tarjouksessa mehikasvilajitelma. Satunnaisella käynnillä tuossa kaupassa tarjouskasvit löysivät tiensä minunkin ostoskoriin ja siitä se idea sitten lähti.


Viime vuotinen ruukku oli aivan kelpo ja käyttövalmis. Siihen vain lisäsin pikkuhiljaa erilaisia mehikasveja. Samat portaat sopivat edelleen hyvin paikoilleen.





Mehikasvien väliin en tällä kertaa laittanut mitään. Ne kävivät ihan sellaisenaan. Kirpputorilta löysin jo keväällä miniatyyripuutarhaan sopivan kynttilälyhdyn. Tuo kirkkoa muistuttava lyhty on todennäköisesti tuliainen Tallinnasta, Ostin sen kirpparilta neljällä eurolla. Asukasta en tähän puutarhaani laittanut. 


Toivottavasti keijukaispuutarhani kestää koristeena loppukesän ja toivottavasti se selviää vähemmällä kastelulla, kuin edeltäjänsä.


Vanha holvikirkko on loytänyt paikkansa keijukaispuutarhassa, 

10 kommenttia:

  1. Fairy garden - oi kuinka ihana! Tätä on ihan pakko kokeilla ... viimeistään ensi kesänä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pinterestistä löytyy loputtomasti ideoita fairy gardenin tekemiseen. Loppukesästä kaupoista löytyy paljon enenmmän kasveja, jotka mielestäni sopivat paremmin fairy gardeniin. Keväällä on vain kukkia. Kannattaa kokeilla. Näitä on kiva tehdä, ja jos vielä sattuu olemaan risa ruukku tallella:)

      Poista
  2. Onpa suloinen! Rikkinäisiä ruukkuja löytyisi kyllä tuollaista varten kun en niitä raaski poiskaan heittää. En taida edes uskaltaa sinne Pinterestiin katsomaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Minun piti ihan hankkia ehjä ruukku rikottavaksi, kun olin käyttänyt kaikki rikkinäiset ruukut istutusten salaojiksi.

      Poista
  3. Wau mikä ihanuus! Olen miettinyt tuota kastelua ja talvenkestoa. Kiitos vinkistä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maarit! Kastelu on kyllä haasteellinen, kun avonainen ruukku kuivuu nopeasti. Tuossakin mullat valahti mehikasveille, kun kastelin tekovaiheessa. Toivottavasti muuta kastelua ei tarvitakaan. Katotaan miten pärjää. Kovasti haluaisin talvettaa tämän, mutta en kyllä tiedä miten se onnistuisi. Voisikohan vaan jättää ulos ja kattoa mitä tapahtuu? Vahinko ei liene suuri, jos kasvit talven aikana kuolevat.

      Poista
  4. Ihana! Näitä on netissä vilissyt tänä kesänä runsaasti. Kutkuttaisi itsekin tehdä tuollainen. Loppujen lopuksi materiaalikustannukset ovat melko pienet, joten voisi kokeilla ulkona talvettamista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Materiaalikustannukset ovat kyllä melko pienet, etenkin jos varastosta löytyy rikkinäisiä ruukkuja (minulta ei löytynyt, mutta sainpa mieleiseni aukon ruukkuun)
      Loppukesästa saa melko kivoja pieniä ulkokasveja, joista voi suunnitella monenlaista. Talvihan tuhoaa monia muitakin pihan kasveja, eikä se maailman loppu ole. Yhden syksyn iloksi tämäkin on tehty, mutta jos selviää talven yli, sekään ei haittaa.

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.