Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

maanantai 14. joulukuuta 2015

Ihana valo!

Vihdoinkin saimme hieman talven tuntua. Aamulla lämpötila oli laskenut -10 asteeseen. Maassa on tällä hetkellä ohuen ohut lumikuurakerros, joka saa maiseman hieman valkoisemmaksi. Tänään myös taivas oli välillä täysin pilvetön ja aurinko paistoi ihanasti.


Huurre on kuorruttanut lähipellon korret ja talventörröttäjät. Miten kauniilta ne näyttävätkään auringon säteiden kimaltaessa kuurassa.



Kainon Kuohun ylittävällä sillalla on pidetty hyppelöitä. Peltojen asukit eivät ilmoita itsestään, mutta lumessa niiden reitit paljastuvat. Rusakot ja jänikset juoksevat pitkin ja poikin peltoja ja puutarhaa. Onneksi omenapuut ovat niin vanhoja, että niitä ei tarvitse suojata. Lehtikaalia on jo hieman naposteltu, mutta ehkä pitkäsääretkin tarvitsevat jotain talviherkkua. 



Talvipäivä on lyhyt ja aurinko paistaa vain hetkisen metsänrajan yläpuolella. 


Pimenevää iltaa valaisemaan syttyy pian lyhdyssä oleva led-kynttilä. Hetken se tuikuttaa ja sitten sammuu syttyäkseen taas seuraavan illan hämärtyessä.


Kuinka paljon pirteyttä ihana valo antaakaan. 

8 kommenttia:

  1. Ihanaa, että on tullut edes pieni valkoinen pinta. Heti tuli enemmän joulufiilistäkin. Tosi kauniita kuuraisia kuvia olet ottanut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kurjenkello! Olen valosta kyllä niin iloinen. Pilviset synkät päivät ovat todella ankeita ja väsyttäviä. Tänään pitäisi tulla ihan oikeasti lunta. Ainakin ennustaja lupasi niin. Sitä odotellessa.

      Poista
  2. Nyt on kyllä oikein jouluista ulkona, lunta ja kuuraista kauneutta. Kunpa joulunakin olisi tällaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa toivon minäkin. Joulu on joulu, oli sää mikä hyvänsa, mutta kyllä se luminen, valkea joulu tuo aidon tunnelman.

      Poista
  3. Kiitos Vaahteran lehden Leena, sait minut ihanien kuvien avulla ainakin hetkeksi rakastumaan lumesta. Päätin viime talvena opetella kuvaamaan lumista puutarhaa ja sitä kautta oppia pitämään talvesta. Eihän siitä mitään tullut, yhden kerran sain pakotettua itseni kameran kanssa lumen keskelle. Ehkä tänä talvena on uusintayrityksen aika ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ruusunmekko. Talvikuvaus vaatii karaistuneet kädet. Onneksi eilen ei tuullut, niin kädet eivät kohmettuneet kokonaan. Talven valo on niin kaunista, mutta ulos pitää lähteä kyllä heti, kun sää on sopiva, muuten aurinko ehtii laskea ja hämärä yllättää. Kannattaa kuitenkin yrittää. Tsemppiä talvikuvaukseen :)

      Poista
  4. Oi, tulisipa lunta. Pitkään jaksoin olla välittämättä näistä harmaista päivistä, mutta joulun lähestyessä lumi olisi tervetullutta.
    Blogissani on sinulle haaste.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt täällä on lunta muutama sentti ja pakkasta -15. Oikein ihanalta tuntuu ja näyttää. sääennuste sen sijaan ei näytä ihanalta. Vesisade ja plusasteet tulevat tännekin :(
      Kiitos haasteesta. Pitääpä käydä tutustumassa aiheeseen.

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.