Luopumisen hetkiä

Viime viikolla elimme Vaahteran lehdellä surun hetkiä, kun vanha kissamme Aku matkasi viimeiselle matkalleen sateenkaaren taa. Taannoin kerroin Akun epilepsiakohtauksista. Niistä voit lukea täältä (klik)  Viimeisimmän kohtauksen jälkeen se ei enää toipunutkaan ennalleen, kuten aikaisemmin, vaan oli todella voimaton, eikä syönyt enää ollenkaan. Veimme Akun eläinlääkärille, joka nukutti Akun ikiuneen. Vanha kissa olisi vain kärsinyt turhista hoitoyrityksistä. Näin oli siis parempi, vaikka kyyneliltäkään ei vältytty. Vanhan metsästäjän hautasimme puutarhan luonnontilaiseen osaan, jossa varmasti myös myyrät liikkuvat. Akun hautakummulle voisi keväällä istuttaa vaikka kissankelloja.

Nyt meidän pitää totutella kissattomaan eloon. Onhan siitä hyvätkin puolensa, Saan nukkua aamuun asti, kun kissa ei tule herättämään. Reissutkin saamme tehdä huolettomana. Mutta kukahan se hoitaa talon hiiret ja puutarhan myyrät? Kissan silittäminen laskee verenpainetta, jatkossa varmaan joudumme turvautumaan lääkepurkkiin.

Uuden kissan ottamista emme nyt harkitse. Nyt elelemme näin ja katsotaan mitä elämä tuo tullessaan. Vanhoista kuvista on mukava katsella ja muistella tuota pikku söpöliiniä. Oli se vaan mainio kissa!