Kaikenlaista kuivumassa

Mukavaa tämä syyskuun alku. Säät ovat pikkusyksyn jälkeen jälleen kesäiset. Aurinko lämmittää aamupilvien hälvettyä ja illatkin ovat erityisen ihania. Viime viikonloppuna, kun olimme reissussa, oli pikkusyksyn kylmin yö ja syksyn ensimmäinen halla vieraili näillä seuduilla. Onneksi peitimme kurpitsat harsolla, niin vahinkoja ei juurikaan tullut, vaikka pakkasta oli paikoin yli -2 astetta. Tässä mittariin räystään alla oli tallentunut lukema -0,9. Asterit etupihalla eivät olleet moksiskaan, eikä kasvihuoneessa ollut hallavaurioita, vaikka ovi jäi hieman auki ja unohdin kertoa siitä kotimiehelle.

Pihallamme on kaksi omenapuuta, jotka edelliset asukkaat ovat istuttaneen ja ne ovat jo melko isoja. Tänä syksynä omenia on paljon, vaikka kukinta-aikaan säät eivät olleet erityisen suosiolliset, mutta ilmeisesti pölyttäjät tekivät tehtävänsä suotuisina hetkinä. Jokin ongelma omenilla on kuitenkin ollut, sillä varhaisemman lajikkeen omenat ovat aika rupisia. Makuunhan se ei vaikuta, mutta epämääräinen ulkonäkö vähentää houkuttelevuutta. Varhaisemman omenapuun lajikkeen nimi on jäänyt epäselväksi. Entinen isantä sanoi sitä valkeaksi kuulaaksi, mutta sen verran tiedän omenista, että sitä se ei ole. Toinen puu on melko varmuudella punakaneli ja sen hedelmät eivät ole saaneet rupea juuri ollenkaan.

Kuvassa näkyvä aikainen lajike on melko hapoton ja makea. Oikein hyvä syöntiomena, mutta emme mitenkään ehdi syödä niitä vain syömällä ja tämä lajike ei säily pitkään varastossa, niin jotain hyötykäyttöä niille pitäisi olla. Jos tunnistat lajin kuvan perusteella, olisin iloinen, jos kertoisit sen kommentissa.

Mummin kasvikuivuri on ollut hyvänä apuna omenien säilönnässä: Omenaporalla siemenkota pois, omenat viipaleiksi ja kuivuri hurisemaan. Onhan se kyllä melkoinen sähkönsyöppö. Illalla kuivumaan laitetut omenat ovat aamusella sopivasti kuivuneita.

Kuivattuja omenoita on mukava napsia, jos makean tuska yllättää.  

Omenien lisäksi kuivumassa on muutakin. Keittiön katosta roikkuvaan ritilätelineeseen ole ripustellut yrttejä ja chiliä kuivumaan. Yrtit ovat oikeastaan vain koristeena, mutta chilit maustavat ruokia talven aikana. Nyt vasta chilin alkusato on ripustettu. Chilit kuivaan pujottamalla ompelurihmaa kannan läpi neulalla. Samaan lankaan laitan kaikki sillä hetkellä kypsyneet. Joka päivä uusia chilejä punastuu ja odottaa vuoroaan päästä ripustettavaksi. Pian pikkuisia tonttulakkeja roikkuu kymmenittäin, jos säät suosivat ja loppusato kypsyy. 

Huvimajakin on nyt kuivatushuoneena. Siellä kuivuvat koristeeksi tarkoitetut pihlajanmarjatertut.

Huomenna on ihana syyskesäinen sunnuntai. Nautitaan vielä hetki auringosta ja sen viimeisistä lämmittävistä säteistä ja talletetaan ne muistoihin talven varalle.

Maalainen kaupungissa

Kesän viimeinen lomamatka suuntautui rakkaaseen pääkaupunkiimme. Viivähdimme siellä jälkikasvua tervehtimässä. Helsingissä on aina hauska käydä. Joskus reissut keskittyvät pelkästään sukulointiin, mutta tällä kertaa ehdimme kierrellä ja katsella. Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että nyt tuli käytyä ensi kertaa sekä Ateneumin taidemuseossa, että Suomenlinnassa. Olen jotenkin onnistunut jättämään ne väliin erinäisillä käynitkerroilla noilla tienoilla. Nyt Ateneumissa oli Tove Janssonin 100-vuotis näyttely, joten vannoutuneen muumifanin oli se nähtävä. Näyttelyhän on auki enää tämän viikon, joten sinne aikovien täytyy jo kiirehtiä.

Suomenlinnan käyntiä olemme suunnitelleet varmaan 20 vuotta, mutta aina se on vain siirtynyt. Suomen muissa linnoissa Hämeen linnaa lukuun ottamatta olenkin ehtinyt käydä, joissakin useammankin kerran. Myös erilaiset rauniolinnat, kuten Kajaanin linna, Korsholman linna, sekä muinainen jätinkirkko Kastellin linna Pattijoella on tullut koluttua. Nyt oli siis Suomenlinnan vuoro, joten tuli sekin aukko sivistyksessä tukittua.

Lauttamatka Kauppatorin rannasta sujui lautan kannella maisemia katsellen. Ilta oli melko viileä ja jo matkalla huomasin, että käsineet olisi olleet tarpeen. Pilvien rakoilusta huolimatta aurinko ei suostunut näyttäytymään, mutta onneksi ei satanutkaan.

Suomenlinnan historia on jo melkeinpä jäänyt unholaan ja muureilla kierrellessä muistin sopukoista alkoi löytyä jotain, mutta perustiedot tarkistettiin vasta pois lähtiessä lautalta löydetystä esitteestä.

Usein käykin niin, että vasta käynitkohteessa ollessa, sen historia alkaa kiinnostaa todella, vaikka siihen olisikin järkevää perehtyä etukäteen.

Syksyn merkit näkyvät jo Etelä-Suomessakin. Ruoho on kulottunut ja maaston vihreys vähitellen häviää. Rakennukset ovat kuin maahisten tai muiden örkkien asumuksia ruohokattoineen. 

Kylmissä käytävissä kierrellessä ajattelin, kuinkahan kylmää tunneleissa on talvella, kun tuulee ja merestä nousee kostea ilma ja pärskeet. Pakkasella kosteat käytävät ovat todennäköisesti olleet kierällä jäällä. 

Kierroksen loppupuolella saavuimme linnanpihalle, jossa oli Suomenlinnan perustajan hautamuistomerkki. 

Olen aina kuvitellut Suomenlinnaa pienemmäksi, mutta vasta siellä käydessäni tajusin sen laajuuden. 

Toivottavasti onnistumme käymään siellä uudelleen, mutta onhan tuolla pääkaupungissa muutakin nähtävää. 

Kotona odottaa syksyn sadonkorjuutyöt sekä laatikkopuutarhan laajennus ja muut mukavat siihen liittyvät suunnitelmat. Saas nähdä, mitä ehditään ja jaksetaa. 

Syksyillan kaihoa

Pihallamme on toista kymmentä erikokoista pihlajaa. Suurimmalla osalla oksat notkuvat marjojen painosta. Marjat ovat punastuneet elokuun aikana, mutta vielä rastasparvet eivät ole ahmineet niitä nokkiinsa, vaikkakin suurena laumana lentelevät kierrellen pihaamme ja viivähtävät koivujen latvustoissa. Iltaisin rastaat kerääntyvät peltojen yli kulkeville sähkölangoille nukkumaan.

Punaiset pihlajanmarjat ovat kuin pihlajan toinen kukinta. Siinä on jotain erityistä tenhoa. Punaiset marjat vielä vihreää lehvistöä vasten ovat todella kauniita.

Harmi, että pihlajanmarjoja ei voi oikein hyödyntää. Hyytelötkin jäisivät syömättä, niin en siihenkään hommaan halua ruveta. Pihlajanmarjoista täytyy nauttia vain silmillään ja toivoa, että nautintoa riittäisi pitkään ja rastaat jättäisivät jotain myös tilhillekin, jotka saapuvat maisemiin vasta, kun lehdet ovat varisseet.

Pihlajanmarjat ovat myös merkki talvesta. Toisten mielestä runsas phlajanmarjasato kertoo paljosta lumesta, kun taas toisten mielestä pihlaja ei kanna kahta taakkaa, jolloin runsaan marjasyksyn jälkeen tulisi vähäluminen talvi. Saapa nähdä, kumpi ennuste pitää paikkaansa. Varma merkki talvesta punaiset pihlajanmarjat kuitenkin ovat. Kaihoisin mielin jätän kesälle hyvästit ja alan valmistautua syksyyn ja tuulessa lentäviin lehtiin sekä ikkunaan ropisevaan sateeseen ja pimeisiin iltoihin.

Syysillan kaihoa voi lisätä kuuntelemalla haikeaa venäläistä laulua Uralin pihlajista 

Lehteä lukeva hiiri puutarhassaan

Amerikan maasta tulee ajoittain hauskoja ideoita, jotka jäävät kutkuttamaan mielen sopukoihin ja osa niistä päätyy toteutukseen tavalla tai toisella. Tämän päiväinen idea on poimittu pinterestistä. Suomen kielellä ei kannata sieltä etsiä amerikan herkkuja vaan englanninkieliset hakusanat ovat paikallaan. Amerikan muorit ehtivät värkkäämään niin monenlaista turhaa ja niin ihanaa, että ihan kateeksi käy. Jotta en aivan katkeraksi kuitenkaan muuttuisi, jotain on minunki kokeiltava. Siispä puutarhaosastolle paikalliseen rautakauppaan. Sieltä tuliaisina iso saviruukku ja syksyn vihreitä pikkukasveja.

Mutta mitä ihmettä, pilallehan tuossa hyvä ruukku menee. Taitaa kuitenkin kuulua suunnitelmaan, että ruukusta rälläköidään iso pala pois.

Rälläkällä tulikin kaunis tasainen reuna. Loppu vielä viimeisteltiin Dremellin työkalulla ja saatiin pala irti ruukusta.

Seuraavaksi laitoin ruukun pohjalle isoja kiviä peittämään reikää, sekä salaojaksi.

Nyt päästään varsinaiseen hommaan: Ruukkuun multaa ja iso ruukunpalanen seinämäksi. Pienistä palasista portaat ja sammalta vihreäksi. Tietenkin väliväiheet jäivät kuvaamatta, kun kädet olivat multaiset. Seuraavaksi istutin kasvit paikoilleen. 

Sammalta vielä myös kasvien juurelle ja vielä iso pala toisesta ruukusta tukemaan kasveja, niin jopa näyttää mukavalta.

Mutta eihän tämä ole vielä valmis ollenkaan. Puuttuu talo ja asukas. Taloksi tuli Tallinnasta varmaan 15 vuotta sitten hankittu kynttilätalo ja asukkaaksi suunnilleen saman ikäinen hiiri, joka on koko ikänsä etsinyt kotia itselleen. Tänään koti viimein  löytyikin.

Hiiren puutarha löysi paikkansa huvimajan ikkunalaudalta, josta koko kesän kukkineet orvokit saivat siirtyä muistojen joukkoon. Iltaisin hiiri sytyttää kotiinsa kynttilän ja näin se valaisee tuikkeellaan myös hiiren pihamaata.

Tätäkään projektia en yksin olisi saanut tehtyä, mutta onneksi meitä on kaksi ja toinen osakas on innokas auttamaan koneillaan. Minulla on niin paljon onnen aiheita.

Jos haluat katsella lisää ideoita pikkupuutarhoihin, niin pinterestistä niitä löytyy hakusanalla `fairy garden`. 

Suukko auringolle ja muita myöhäisiä

Sadekuurot pyyhkivät vaahteran lehteä. Onneksi hurjilta rankkasateilta, joita näyttää olevan jossakin päin Suomea, olemme säästyneet. Välillä ukkonenkin jyrähtelee. Töihin lähtiessä pitäisi aina muistaa ottaa töpselit pois pistorasioista, mutta enhän sitä tänäänkään muistanut. Onneksi ei salamat ihan lähelle iskeneet. Sadepilvien välissä joskus pilkahtaa myös aurinko ja joskus sataa ja paistaa yhtä aikaa.

Loppukesän ihanimmat kukat ovat yleensä keltaisia. Tänä syksynä en voi ihastella kultapalloja, sillä ne kaivettiin vuosi sitten huvimajan vierestä pois. Ainoastaan muutama juurakko odottaa reservaatissa uudelleen istutusta ja uusia syksyjä. Kultapallo on ollut ihana syyskukka jo lapsuudesta asti, ehkä silloin juuri nimensä vuoksi.

Laatikkopuutarhassa kukkii kehäkukat. Oranssit kehäkukat ovat mielestäni kauniinpia kuin keltaiset.
Makuasia sekin. Kehäkukukatkin tulin kylväneeksi liian tiheään, niiden hennot varret kaatuilevat sateessa.

Perennapenkin loppukesän valtiatar on valkoinen syysleimu. Sekin alkaa jo kärsiä sateista. Näissä sunnuntaina otetuissa kuvissa sateen merkkejä ei onneksi vielä näy. Valkoista leimukukkaa on mielestäni liikaa, siitä olenkin jo juurakoita luvannut tuttaville. Punaistakin olisi kiva saada joukkoon.

Lamppuun ei saa kiinnittää huomiota, se on kamala ja pääsee vaihtoon, kun perennapenkin uudistaminen tulee työn alle.

Perennapenkkiin väriä tuo mummin antamat asterit sadepisarat terälehdillään.

Auringonkukkien kanssa olin vähän huolimaton. Ostin vahingossa korkeiden auringonkukkien siemeniä, vaikka tarkoitus oli hankkia matalien siemeniä. No, ostokset jäivät odottamaan kylvöä ensi keväänä, joten en laittanut yhtään auringonkukkaa kasvamaan, vaikka rakastan niitä. Kuitenkaan en jäänyt ilman näitä ihanuuksia, sillä keväällä myllätystä mullasta alkoi nousta muutama auringonkukan taimi. Olisiko linnunsiemenistä, tai vanhasta kukasta. Nyt nuo auringonkukat ovat kukassa ja ilahduttavat keltaisella ilollaan, mutta maljakkoon en noin vähistä raaski ottaa yhtään.

Pienin nuppu lähettää iltasuukon auringolle, kuin toivoen huomiselle aurinkoista, jotta jaksaisi avautua täyteen kukkaan.

Nyt jälleen paistaa aurinko ja tummentaa taivaan peittämää pilveä, ehkä pian taas sataa. 

Ei kai vielä ole syksy

Säät ovat muuttuneet syksyisiksi. Yölläkin on ollut todella kylmää, yhtenä yönä valvoin tunnin hypäten katsomaan lämpömittarista tuleeko halla. Niinkuin minun valvomiseni olisi sitä jotenkin estänyt. No, onneksi halla ei tullut, mutta ei se kaukanakaan ollut.

Puimurit ovat saapuneet lähipelloille ja iltaisin kuuluu kuivaamon tasainen hurina. Nämä loppukesän äänet ovat tuttuja jo lapsuudesta.

Koska asumme aivan kaupungin keskustassa, tämä näkymä on melko harvinainen. Koskaan ei tiedä, milloin on viimeinen syksy, että viljaa puidaan näillä pelloilla. Siksi haluan laittaa nämä omalta pihaltamme otetut kuvat muistojen joukkoon. 

Lähin ohrapelto on parinkymmenen metrin päästä pihastamme, kävin siellä ottamassa muutaman valokuvan.

Syksyn saapumiseen liittyy rauhoittuminen. Enää ei tarvitse elää kesän jokaista hetkeä täysillä ahmien. Kuumien säiden loputtua ulkona jaksaa myös puuhailla jotain muutakin, kuin ruohonleikkuuta ja kastelua.

Mieli muuttuu levolliseksi, kun syksy saapuu. Nyt on lupa vain olla, kuunnella sateen ropinaa, istua takkatulen ääressä villasukat jalassa. Kuitenkin jokainen lämpimämpi päivä ilahduttaa ja muistuttaa kesästä kutsuen ulos nauttimaan kalpenevan auringon säteistä.

Vaikka mieli kuinka jo tietää, että syksy on pian käsillä, ajatukset haikailevat kuitenkin kesään. Onneksi takana on pitkä ja aurinkoinen heinäkuu ja elokuun alku, jolloin lämpöä ja aurinkoa riitti. Kesästä jää sellainen tunne, että on ollut oikea kesä. Sateisina kesinä sellainen tunne jää kokonaan puuttumaan. 

Pihlajanmarjoja on tänä syksynä tosi paljon. Rastaat näyttävät jo tietävän, että marjat ovat pian syötävillä, koska pyrähtävät suurina parvina oksistosta pihalla liikuttaessa. 

Tulevat päivät näyttävät sateisilta. Ehkä seuraavan postauksen aihe löytyykin sisältä talosta.

Saapa nähdä. Kuunnellaan kuitenkin sateen ropinaa ja rauhoitutaan.

Dolce far niente

Koko kesän olen suunnitellut kirjoittavani postauksen huvimajasta. Se on aina siirtynyt ja siirtynyt, milloin on ollut muuta ajankohtaista kirjoitettavaa, tai en ole ehtinyt ottaa mielestäni sopivia kuvia.

Suuren tammen alla takapihalla, laatikkopuutarhan ja pihasaunan välissä sijatsee huvimajamme. Se on edellisten asukkaiden rakentama ja muuttaessamme kaksi vuotta sitten tänne, se oli sisältä kovin eri näköinen.

Huvimajan sispäuoli oli käsittelemätöntä paneelia, Hyvinhän se varmaan on asiansa ajanut edellisten asukkaiden tarpeisiin nähden, mutta itse halusin huvimajallta hieman enemmän. 

Viime kesänä ryhdyin tuumasta toimeen ja maalasin seinät ja katon valkoiseksi. Vanha keltainen mäntypaneeli vaati usean maalikerroksen, ennenkuin olin tyytyväinen lopputulokseen. Isäntä maalasi lattian perinteisen ruskealla. 

Huvimajan ilme muuttui kertaheitolla. 

Kattoon hankimme kynttiläkruunun, jonka tuunasin köyhän kristalleilla, eli pihlajamarjoilla. Jouluksi tein vielä kranssin mustikanvarvuista koristamaan kynttiäkruunua.

Verhot ikkunassa ja sekalaiset kalusteet järjestettynä huvimaja on oikein kiva rentoutumispaikka. Siellä juodaan viikonloppuisin aamukahveja ja päiväkahveja. Viileämpinä iltoina, kun ulkona ei tarkene istua, huvimaja on oiva paikka myös ruokailuun, etenkin, jos ruoka laitetaan ulkona. Mutta huvimajassa voi vain istuskella. Siellä ei häiritse keittiön sekamelska, tai lehdet olohuoneen pöydällä. Siellä vaan ollaan ja jutellaan mukavia. istutaan iltaa ja nautitaan elämästä. Ihana suloinen joutenolo!

Huvimajassa tämäkin mustikka-juustokakku vadelmilla maistui aivan erinomaiselta.

Dolce far niente- suloinen joutenolo.