Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

maanantai 4. elokuuta 2014

Ilta Saimaalla

Taakse jääneen viikonlopun lomanen Saimaan rannalla on eräs kesän kohokohdista. Kävimme vanhempieni luona kyläilemässä ja samalla saimme nauttia kesän ihanuudesta veden äärellä.


Pitkästä aikaa sää tosiaankin suosi lomailua mökillä. Viime kesänä kävimme siellä juhannuksena, silloin oli kyllä ihan lämmintä, mutta vesi oli vielä viileää. Sitä edellisenä kesänä vettä satoi joka päivä mökkiloman aikana. Joten nyt nautimme: saunoimme ja uimme. Kävimme uimassa aamulla, päivällä, illalla sekä pienellä yöpulahduksella ennen nukkumaan menoa.

Souturetkellä illansuussa Saimaa oli ihanimmillaan. Taivas oli lähes pilvetön, päivällä pieniä laineita tehnyt tuuli tyynytnyt ja lämpöä riitti pitkälle yöhön.










Aurinko laski ja maisema muuttui vaaleanpunaiseksi.




Hyvästi rakas maisema. Kun tapaamme ensi kerran ovat vedet jo viilenneet ja mökki kylmä. Illan muistot kuitenkin lämmittävät mielessä vielä pitkään.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.