Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

maanantai 11. elokuuta 2014

Sateinen ilta punaisella tuvalla

Ei kesää ilman kesähäitä! Lauantaina saimme osallistua hääjuhlaan, joka järjestettiin Pökkylän punaisella tuvalla. Se on ihana, tunnelmallinen maatilaravintola Siikajoella. Paikka on minulle tuttu jo pitkältä ajalta, sillä ravintolan yhteydessä on myös pieni sisustusputiikki, jollaisiin olen vähän heikkona. (Onneksi lauantaina myymälä oli suljettuna) Viimeisestä käynnistäni Pökkylässä oli kuitenkin jo vierähtänyt useampi vuosi, joten oli mahtava nähdä kaikki siellä tapahtuneet uudistukset.

Sisäänkäynti ravintolaan on kaunis ja kutsuva.


Pihan puolelta on käynti sisustusmyymälään.

Rakennukset sijaitsevat aivan päärakennuksen kanssa samassa pihapiirissä, joka on todellä hyvin hoidettu.

Ravintolaa kiertää terassi, joka on pihan puolelta lasitettu.

Pihassa on vanhoista hirsistä koottu paviljonki, jossa voi myös tanssia.

Paviljongin takana oli lehmiä laitumella, joten aito maalaistunnelma on taattu.

Pihapiiristä voi löytää talon emännän kädenjälkiä. Siellä täällä oli erilaisia pihakoristeita, joko vanhoja esineitä tai muuta somistetta.








Pökkylän punainen tupa on tutustumisen arvoinen paikka. Ruoka oli erinomaista ja kaikki paikat on järjestelty silmää hivelevän kauniiksi pienemmillä sekä isommilla sisustusratkaisuilla. Sisäkuvia en ehtinyt ottaa, sillä pitihän minun nauttia myös häätunelmasta.

Pökkylän punaiseen tupaan voit myös tutustua täältä .





















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.