Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Aamukierroksella

Kulunut viikko ei ole todellakaan hellinyt lämmöllä. Tiistai aamuna maa oli 5 cm lumikerroksen peitossa. Onneksi lumi kyllä suli päivän mittaan.  Pääsiäiseksi ulos laittamiani narsissit näyttivät tuolloin melko viluisilta.


Kylmä tuuli ja yöpakkaset viilentävät edelleen ilmaa. Aamukierroksen tein kuitenkin lintujen laulaessa. Kiurut ja peipot ovat jo saapueet, samoin töyhtöhyypät, jotka syöksyilevät pelloilla naukuen samalla, sekä kuovit, joiden äänet kuuluvat kauempaa. Näitä ihania ääniä kuunnellessa, olo tuntuu todella keväiseltä.

Aamukierroksella kurkistin huvimajaan, joka on nyt hetkeksi muuttunut pelargonioitten kasvattamoksi. Innoissani siirsin pelakuut jo kasvihuoneeseen, koska tarvitsin lisää ikkunatilaa sisältä, mutta pakkasen pelossa nostimme ne huvimajaan, jonne laitoimme myös sähkölämmittimen. 



Huvimajaan nostin myös surkeasti kasvavat samettiruusun taimet. Onko surkean kasvun syy valon puute vai kylmyys? Katsotaanpa onko siirrosta apua.

Sipulikukat ovat kohta täydessä loistossa. Aikaisempien vuosien tete-narsissit nostelevat nuppujaan pensaiden alla.


Krookukset aukovat nuppunsa hieman eri tahdissa, osa vasta nousee pinnalle ja osa on jo kukkinut kauemmin. Yhtään pölyttäjää en ole vielä nähnyt, ehkä sää on niille liian kylmä.


Skillatkin ovat heränneet. Aivan pian tuossa on sininen skillojen meri.


Etupihan perennapenkissä löytyy jo ensimmäinen vuohenjuuren nuppu. Vuohenjuuren alun sain äitini kukkapenkistä viime keväänä. Nyt se odottaa sijoitustaan huvimajan vierelle tulevaan kukkapenkkiin.


Kasvihuoneessa joulun alla multaan laittetut lumikellot ovat aukaisseet nuppunsa. Paitsi, että ainoastaan yksi sipuli kasvatti varren ja alkoi kukkia. Olisikohan hiiret syöneet muut sipulit kellarissa. Pianhan tuon ainokaisen voi laittaa jonnekin penkkiin kasvamaan ja leviämään.


Kylmästä säästä on myös hyötyä: Pääsiäiskukat kestävät varmasti vappuun asti. Liekot ovat jo kellastuneet, mutta tete-narsissit vasta aloittelevat kukoistustaan.


Tänään on tulossa ihana pihapuuhien päivä. Mistähän aloittaisin?

2 kommenttia:

  1. Ilahduttavan paljon kukkijoita! Eilen ihailin töissä rinteessa hehkuvaa sinililjamerta, ai että miten kaunista!

    VastaaPoista
  2. Näin keväällä jokainen maasta puhkeava väripilkku ilahduttaa. Ruskea, ankea piha muuttuu taas pikkuhiljaa kauniiksi. Mukavaa viikonloppua, Tiina!

    VastaaPoista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.