Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

keskiviikko 26. elokuuta 2015

Aurinkoenergiaa osa 2

Elokuun illat pimentyvät näilläkin korkeuksilla. Tähän asti illat ovat tuntuneet vielä valoisilta, mutta nyt aurinko laskee yhdeksän aikoihin ja illan viistosti paistava aurinko antaa jo ensimakua tulevasta syksystä. Näin pohjoisessa ei oikein kannata valaista pihaa vielä loppukesästä lyhdyin eikä kynttilöin, kun valoa riittää ihan luonnostaankin. Paitsi että onhan minulla jo muutama kynttilä ollut pihapöydällä.

Kesällä haaveilin aurinkokennovalolla toimivasta valoketjusta köynnöskaareen, silloin sen sainkin, mutta vasta nyt siitä alkaa olla iloa aikaisemmin illalla. Elokuun alussa kaaren valot syttyivät vasta nukkumaan mentäessä. Aurinkokennovalot ovat tavallisia sähkövaloja kätevämmät, sillä harmittavia roikkia ei tarvita luikertelemaan pihamaalla. Onhan nuo hieman vihreämpi vaihtoehtokin, ainakaan ydinvoimaa ei noihin valoihin tarvita.


Kaaren köynnökset pääsivät kunnolla kasvuun vasta heinäkuun puolella, eikä kaari näytä vielä aivan siltä, miltä sen kuvittelin näyttävän. Toki se kyllä näyttää näinkin todella kivalta, kun laatikot muuten rehottavat.


Elokuun kuu saa myös valonsa auringosta. 


Kaaren juurelle istututin kasvamaan köynnöstävää kesäkurpitsaa. Mutta vasta nyt nekin ovat innostuneet kasvamaan. Ruusupapu sen sijaan on jo köynnöstänyt ylös asti, mutta sen nuput ovat vielä todella pieniä.


Aurinkoenergia valaisee hieman laatikkopuutarhaa ja onhan tuota mukava katsella olohuoneen ikkunastakin.

2 kommenttia:

  1. Nätti kaari ja kivat valot. Minäkin kiinnitin illalla huomiota, että pimeä tulee jo melko aikaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu! Pimeän tulon huomaa etenkin, kun pitkän aurinkoisen jakson jälkeen tulee pilvinen ilta. Kesä alkaa olla ohi.

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.