Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Kierrätystä pihalla

Ostaessamme talon ja puutarhan, saimme kaupan mukana pihalla olevan hirsisen pöytä-penkkiyhdistelmän. Koska mellä oli omat mieluisammat pihakalusteet, hirsipöytä jäi apupöydäksi ja saattoihan joku sen ääressä joskus istahtaakin. Keväällä jo uhkasin hirsipöytää hävityksellä, mutta kaikkea en sentään ole ehtinyt ja pöytä on jököttänyt paikallaan ja ollut kukkimistaan odottavien pelargonioiden sijoituspaikka.

Tänään silmäni osuivat taas tuohon hirsipöytään ja siitä se ajatus sitten lähti. Painavat pöytä ja penkit siirrettiin verstaan aurinkoiselle seinustalle. Toinen penkki nostettiin pöydän päälle ja toinen penkki jäi pöydän eteen. Siinäpä on minulle oiva kukkataso pihan lämpimimmällä paikalla.


Siirsin pöydälle myös kasvihuoneessa ahtautta aiheuttaneet kirsikkatomaatit. Jospa lämpöä riittäisi tomaattien kypsymiseen tuossa seinustalla. Nyt kaikki pihan irtoruukut on koottu samaan läjään ja kastelu sujuu helposti, eikä sinkkiämpäressä olevat tomaatit saa liikaa vettä räystään alla.


Hirsipöytä pääsi siis uusiokäyttöön ja onkin tukeva teline kukille. Tuulet eivät sitä hevin heiluttele.
Toivottavasti pelargoniat aukaisevat pian nuppunsa ja vihreyteen tulee muutakin väriä.

4 kommenttia:

  1. Kolmen kerroksen väkeä, näppärä idea ja kierrätys on aina kova sana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suunnittelin tähän paikkaan mielessäni kukkahyllyä, mutta itsestäni ei ollut sen tekijäksi. Nyt kasvit saavat valoa ja lämpöä seinustalla.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Tukeva tosiaa. Painvakin se oli. Eipä siitä tuulet sitä liikuttele :)

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.