Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Kalenterin kertomaa

Huhtikuu alkoi pilvisissä merkeissä, kuitenkin nyt illalla taivas kirkastui ja aurinko ehti hetken näyttäytyä ennen painumistaan metsän taakse. Kesäajan alkaminen tuo meille valoisat illat. Oltakoonkin kellojen siirtämisestä mitä mieltä tahansa, niin ainakin minä iloitsen vaaleista kevätilloista, jolloin voi kuljeskella pihalla, suunnitella ja aistia kevään tuloa.

Muuttolintujen pitäisi pikkuhiljaa palailla etelänmatkoiltaan, mutta vielä ei niitä ole joutsenia lukuunottamatta tänne asti ehtinyt. Fasaanikukko on kuitenkin jostakin palannut taas maisemiin ja aamuisin rääkäisee liiterin takana.

Joskus olen kertonutkin, kuinka olen seurannut säätä ja luonnonilmiöitä päivittäin kalentereihini vuodesta 2004 lähtien.Nyt on menossa kolmas kalenteri. Kaksi aikaisempaa on ollut viiden vuoden kalenteria ja nyt on kymmenen vuoden kalenteri toista vuotta käytössä. Niistä on hyvä jälkikäteen tarkastella aikaisempien vuosien kevään tuloa, lämpötiloja, lintujen saapumista ja ensimmäisten kukkien puhkeamista.

Tänään tarkastelin menneitten vuosien huhtikuun lämpötiloja. Huhtikuun puoleen väliin mennessä lämpötila kohosi vain harvoin yli viiden asteen. Sen jälkeen aina vappuviikolle saakka lämöpötila pysytteli viiden ja kymmenen asteen välillä. Vasta viimeisellä viikolla sää on ollut hieman lämpimämpää ja saattanut kohota lähelle 20 astetta. Luntakin on huhtikuussa usein satanut, mutta niinhän se on, että uusi lumi on vanhan surma ja sulaminen saa vauhtia uudesta kosteasta lumesta. Kalenterieni huhtikuihin on tietenkin muutama poikkeuspäivä on mahtunut joukkoon, mutta yleinen lämpötilojen kulku on ollut juuri kertomani kaltainen.

Vaikka kuinka ihana olisi saada kevään lämpö heti meille, niin sitä saadaan kuitenkin odottaa. Ehkä etelämmässä lämpötilat kohoavat aikaisemmin, mutta täällä pohjoisemmassa kylmää vielä riittää.


Koleana huhtikuun iltana kevään lämpö ja sen ihana meden tuoksu tuntuvat olevan aivan liian kaukana. Tätä vihreyttä saamme vielä odottaa puolitoista kuukautta. Prima vera -ihana ensivihreys, olisitpa jo täällä!



2 kommenttia:

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.