Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

lauantai 29. elokuuta 2015

Italian mama eli tommaattisoossin keitossa

Kasvihuoneessa sato valmistuu. Tomaatteja on saatu napsia jo monta viikkoa. Tomaattituotanto ei kuitenkaan tänä vuonna ollut mikään huippu. Jostain kumman syystä (kylmä, tuulinen kesä?) osa kukista on jäänyt kokonaan hedelmöittymättä ja ovat ruskistuneet ruppanoiksi. Mutta kyllä tomaatteja siitä huolimatta tulee. Ainakin pihvitomaatti Marmande on kantanut runsaan sadon. Tomaatit ovat kasvaneet ennätyksellisen suuriksi. Minun piti jo muutama viikko sitten tehdä tukikannakkeet, ettei tomaatin oksat vain repeä kasvavien tomaattien painosta.


Ihan niksipirkka tasoa taitaa olla tämä kannake. Jostakin nappasin tämän idean, etten voi ottaa siitä kunniaa itselleni. 

Tänään keräsin kaikki kypsät pihvitomaatit pois. Kyllähän niitä olikin melkoisesti. 


Tuossa astiassa on 4 kiloa tomaatteja. Yksittäinen painavin tomaatti oli 261 g.


Tuon tomaattipaljouden keitin tänään tomaattikastikkeeksi. Tomaattien lisäksi kastikkeeseen tulee sipulia ja mausteita.


Kasvihuoneessa kasvaa myös basilikaa juuri tätä tomaattikastiketta varten. Tuostapa oli hyvä ottaa lehtiä ja jäihän niitä vielä. Hieman oreganoa otin myös. 


Kastikkeen keittäminen kestää kauan, sillä ylimääräinen neste pitää saada haihdutettua pois. 
Neljästä kilosta tomaatteja ja kuudesta sipulista tuli kaksi ja puoli litraa valmista kastiketta. Laitoin kaikki 2,5 desin pakastepurkkeihin ja niistä sitten otan kastiketta pitsaan ja pastaan ja kaikkeen muuhun.10 purkkia riittää pitkälle talveen. . 

Tomaattikastike

1kg tomaattia
2 sipulia
2 rkl öljyä
1tl suolaa
1 rkl sokeria 
mustapippuria
basilikaa
oreganoa

Valkosipulia voi myös laittaa, mutta sen haju tulee pakastepurkin läpi ja koko pakastin haisee valkosipulille, niin jätin sen pois ja lisään käyttövaiheessa. 

Kuutioi tomaatit, pilko sipulit. Laita öljy kattilaan ja lisää heti sipulit. Sekoita niitä öljyn kuumentuessa. Kun sipulit ovat kuullottueet, lisää kattilaan tomaattikuutiot. Lämpötila saa olla aika korkea aluksi, että kastike kiehuu kunnolla ja neste alkaa haihtua. Sekoita aina välillä. Kastike saa kiehua ainakin 1-2 tuntia tomaattien määrästä ja nesteestä riippuen. Kastikkeeseen lisätään mausteet. Kun neste on haihtunut, kastike saa jäähtyä. Jäähtynyneen kastikkeen voi vielä surauttaa sauvasekoittimella sileämmäksi. 

Purkita ja pakasta. Kesä maistuu talvellakin. Ihanaa itsekasvatettua herkkua.





14 kommenttia:

  1. Vau mikä määrä tomaatteja! Meillä sato on aika surkea tänä vuonna, ehkä just ja just saan kerran keitettyä tomaattikastiketta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä pihvitomaatit olivat satoisia. Muihin tulee tamaatteja vaihtelevasti. Siihen yhteen ainoaan, jonka ostin kaupasta( sellainen tumma) näyttää tulevan 2 tomaattia.

      Poista
  2. Vautsi millaisen sadon olet saanut. Minulla ei ole kasvihuonetta; avomaalla ei tomaatit juuri ennätä kypsymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kyllä tosi tyytyväinen tuohon tomaattisatoon. Aina joku kasvaa hyvin. Avomaalla ei ainakaan tämmöisenä kesänä tomaatit kyllä kasva. Kasvihuone on kyllä verraton.

      Poista
  3. Sinä ja minä valittelimme huonoa kesäkurpitsasatoa. Kaupassa kotimainen kesäkurpitsa maksaa euron kilo. Ajattelin, että kotikasvatuksessa sentään jää jäljelle TYÖN ILO palkaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Halpahallista sai kakkosluokan tomaatteja 90 senttiä kilo. Minun tomaattini tulivat varmasti kalliimmaksi, jos lasketaan kasvihuoneen hankinta ja rakennuskustannukset. Mutta työn ilo. Sitä sen täytyy olla. Harrastukset maksaa.

      Poista
  4. Onpa upeat tomaatit! Taidanpa ensi kesänä keskittyä kunnolla niiden kasvattamiseen. Kasvihuonetta pitää pyöräyttää vähän uuteen uskoon...siinäpä yksi projekti ensi keväälle:)
    Vaikuttaa todella herkulliselta tuo tomaattikastikkeen ohje. Täytyy kirjoitella oikein muistiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse kasvatetut tomaatit ovat kyllä makoisia kaupan tomaatteihin verrattuna. Projekteja pitää aina olla. Jos yksi homma valmistuu, niin piankos uusia juttuja keksitään. Tomaattikastike ei ole oma reseptini. Alun perin kotivinkissä oli tuon tapainen pitsakastikkeen ohje. Sittemmin olen tilanteen mukaan sitä muokannut.

      Poista
  5. Oman kasvihuoneen tomaatit ovat parasta. Meilläkin jäi moni kukka tänä kesänä hedelmöittymättä. Kurkut sen sijaan viihtyivät varmaan paremmin kuin koskaan!

    VastaaPoista
  6. Minun kurkkuni eivät onnistuneet. Kylvin 4 siementä ja itivät hyvin. Kaksi kuoli heti kesän alussa, mutta kahdesta on tullut yhteensä 5 kurkkua. Kurkunalut kellastuvat pois. Pitäisi varmaan perehtyä paremmin aiheeseen.

    VastaaPoista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.