Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kosmoskukkia

Kylvettävät kesäkukat ovat oikein mukava tapa muuttaa pihan ilmettä joka kesä. Viime kesänä unikkojen lisäksi laatikkopuutarha täyttyi köynnöskrasseista. Tänä kesänä ne ovat pienessä sivuroolissa, mutta kosmoskukat ovat valloittaneet kaksi kasvulaatikkoa. Sain siemenet viime syksynä tädiltäni, mutta jostain syystä pääsin siihen käsitykseen, että sain malvan siemeniä ja niin olin kirjoittanut siemenpurkkiinkin. No, erehdys ei harmita ollenkaan, sillä pienet kosmoskukat ovat oikein suloisia. Minulla ei ole aavistustakaan näiden kosmoskukkien tarkemmasta lajikkeesta, sillä niiden siemenet on itsekerättyjä.






Kosmoskukkia löytyy myös etupihan kukkapenkistä, sillä talven tuhoamien syysleimujen tilalle piti ostaa jotain korkeaa kesäkukkaa, joten hankin puutarhalta muutaman kosmoskukan. Niiden kukat ovat huomattavasti isommat, kuin laatikkopuutarhassa kukkivien, mutta en osaa sanoa, kummat miellyttävät enemmän silmääni.




Etupihan kosmoskukkia kuvatessani testailin hieman uuden kamerani toimintoja.

 

Kosmoskukkia kasvatan nyt ensimmäistä kertaa, mutta nyt näistä on tullut suosikkejani, joten kerta ei jää viimeiseksi.

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, taisin kylvää siemenet liian tiheään, mutta nytpä kukkia tulikin reilusti.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kyllä kosmoskukat ovat herkkiä, mutta samalla vahvoja. Tanakat varret pitävät kukat hyvin pystyssä. Valo saa kukkien värit hehkumaan.

      Poista
  3. Kosmoskukat ovat kauniita. Taidanpa minäkin kasvattaa ensi kesänä jos vain onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet tuttavuudet yllättävät. Näiden kosmoskukkien kanssa ei ollut muuta ongelmaa, kuin halla keväällä. Ensimmäiset kylvökset paleltuivat kasvimaalla. Onneksi tämä jälkikylvös ehti hyvin kukkimaan.

      Poista
  4. Todella kaunista sinulla pihalla. Ja kiitos muuten härkäpavun käsittelyohjeesta (vuodelta 2014) :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Motoristin Mutsi. Härkäpapua on nytkin kasvamassa, mutta hieman myöhässä ovat. Hienoa, että sait apua blogistani:)

      Poista
  5. Muista kerätä sielmeniä talteen molemmista. KOskoskukat ovat siitäkin kivoja, että ne kukkivat runsaasti ja pitkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun muistutit. Antamiasi siemeniä kyllä jäi vielä, mutta vanhojen siementen itävyys on aina vähän niin ja näin.

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.