Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

maanantai 16. toukokuuta 2016

Olo kuin lottovoittajalla

Olen niin onnekas! Olen saanut hyviä uutisia lääkäriltä. Talven ja kevään aikana olen ollut kahdessa leikkauksessa ja sydän syrjälläni odotellut lausuntoja patologilta. Tutkimukset on tehty, eikä jälkimmäisessä leikkauksessa poistetussa osassa ollut yhtään syöpäsolua. Mikä helpotus, kun ennätin jo kuvitella joutuvani vielä kolmanteen leikkaukseen.  Aikaisemman suunnitelman mukaan sädehoidon piti alkaa muutaman viikon kuluttua leikkauksesta. Kävinkin viime viikon lopulla sitten kuulemassa lääkärin sädehoitosuunnitelmaa. Mukavan oloinen vanhempi naislääkäri tutki papereitani ja minua. Lopulta hän totesi: Eiköhän tämä ollut tässä. Sädehoitoa ei tarvitakaan, sillä sen haitat keuhkoille ja sydämelle ovat minun tapauksessani hyötyä suuremmat.

Olen siis todella onnekas, että syöpäsolut on ajoissa leikattu ja nyt jäljellä on vuosittaiset kontrollit ja tietenkin omatoiminen tunnustelu ja mahdollisten muutosten tarkkailu. Syöpä diagnoosina säilyy, mutta tunnen itseni elinvoimaiseksi ja terveeksi. Elämä hymyilee. Tuntuu, kuin olisin saanut lottovoiton.

Hyvien uutisten innoittamana tein hieman ruusuostoksia. Eräässä kukkakaupassa oli ilmeisesti kuviteltu äitienpäiväruusujen valtavaa menekkiä, mutta vielä viikko äitienpäivän jälkeen ruusuja oli monta rullakollista myymättä ja kaikki oli alennettu -50%. Nuukailija osti kolme pienempää ja kaksi isompaa ruusua, yhteensä 17 euroa.


Aivan priimakunnossa ruusut eivät enää olleet, mutta istutin ne ruukkuihin joissa ne saavat vahvistua ja kasvattaa lisää nuppuja. Ehkäpä kesän mittaan pihalla kukoistaa kaksi ruusua, jotka näyttävät samanlaisilta, kuin nimikyltissä luvataan.


Lupaan laittaa kuvan tänne blogiin, jos ruusu muistuttaa yhtään tuota kyltin kuvaa.

Ihana keväinen viikko on alkamassa. Jospa puuhailisin pihalla.

29 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kyllä täällä ihan oikeitakin juhlakahveja keitetään, kun juhlijoita sattuu saapumaan.

      Poista
  2. Ihania ruusuja! Hyvää kesänodotusta!

    VastaaPoista
  3. Mahtavia uutisia <3 olet ruususi ansainnut. Onpa ihana tuo miehesi tekemä kaariportti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin onnellinen näistä uutisista, kun olin varautunut todella pahoihin uutisiin. Kerrotaanpa miehelle terveisesi!

      Poista
  4. Voi sentään miten ihania uutisia<3

    VastaaPoista
  5. Lämpimät onnittelut Leena hyvien uutisten johdosta. Ihania uutisia. Kauniit ruusut täydentävät hyviä uutisia. Ihanaa viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  6. Ihania uutisia, paljon parempia kuin mikään lottovoitto!
    Hyvät ruusukaupat teit, kyllä ne siitä vielä friskaantuvat nekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta kirjoitat! Terveys on arvokkaampaa, kuin lottovoitto. Ruusujen piristymistä odotellessa :)

      Poista
  7. Hienoja uutisia, Leena :) Tuli itsellekin niin hyvä mieli!
    Ihania ruusuostoksia!

    VastaaPoista
  8. Onpa ihania uutisia, ainakin lottovoittoon verrattavia! Ja mitkä ihanat ruusut! Taidan hakea itsellekin jos niitä vielä on kun talvi vei yhtä lukuunottamatta Ruusupenkin ruusut. Oliko H-kukkakauppa vai K-kukkakauppa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Satu. Ostin ruusut perjantaina Oulusta Valkean pohjakerroksen kukkakaupasta. Jos siellä on käyntiä, niin kannattaa käydä vilkaisemassa,mutta ihan aleruusuja varten ei varmaan kannata ajella.

      Poista
  9. Olipa kiva kuulla ihania uutisia sinulta Leena! Tie näyttää nyt selvältä ja suorastaan ruusuiselta elämässäsi! Hyvää kesää!

    VastaaPoista
  10. Ihania uutisia! Ruusuista kesää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sussi <3 Toivottavasti saamme nauttia ruusuisesta kesästä molemmat!

      Poista
  11. Olipa hyviä ja helpottavia uutisia! Pitäisköhän poiketa Valkeassa, ei ole vielä tullutkaan käytyä. Toivottavasti ruususi kukkivat runsaasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen niin helpottunut. Valkeassa voi kyllä käydä pällistelemässä, mutta ihan samanlainen kauppakeskus se on kuin muutkin. Perjantaina siellä esiintyi useita puhallinorkestereita, joita oli mukava kuunnella.

      Poista
  12. Hei ihana tuo kasvihuone! Minullakin aivan täysi, mutta vasta pelargoneja, Dahlioita ja Lidlin mukuloita istutettuna. Ovat hallaharson alla. Tuo kynttilä on hyvä vinkki! Minullakin on muovinen kasvihuone, mutta palvelee kyllä hyvin. Pienen pienet Tomaatit ovat vielä sisällä ja ulkoilevat sään salliessa, saapa nähdä tuleeko niistä mitään! Ja ihanat ruusut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kynttilät ovat pelastaneet kasvihuonekasvini jo monena kesänä. Pääasia, että lämpötila pysyy plussan puolella. Toivotaan lämmintä kesää, että tomaattisi ehtii tehdä tomaattejakin. Ainahan sitä voi varmistaa satoa puutarhan valmiilla taimilla.

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.