Vaahteran lehdellä

Vaahteran lehdellä

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Kirsikkakakku

Juhannuksena tuli kesä. Odotettu, kaivattu, ihana kesä. Juhannuspäivänä lämpötila nousi 20 asteeseen ensimmäisen kerran tänä vuonna. Toki vettäkin satoi. n, 40 mm, mutta suurin osa sateesta tuli onneksi yöaikana. Kainossa Kuohussa virtaa vesi yhtä korkealla, kuin keväällä.

Juhannuksena vietettiin mukavaa aikaa yhdessä ja aloiteltiin ulkoruokintakautta. Ribsitkin onnistuivat oikein hyvin. Makkaroiksi kelpuutetaan nykyään vain Snelmannin tuotteita.


Juomana tarjottiin kauniin väristä raparperisimaa.


Salaattiin haettiin aineksia laatikkopuutarhasta.


Huvimajassa herkuteltiin kirsikkakakulla.



Koska en löytänyt sopivaa kirsikkakakun ohjetta, niin sellainen piti itse kehitellä. Laitan sen muistiin, niin voin tehdä sitä toistekin.

Pohja

2 munaa
1dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
1 rkl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta
100g rouhittua suklaata

Muna ja sokeri vatkataan ja kuivat aineet ja suklaarouhe lisätään ja sekoitetaan. Kaadetaan pieneen ((halk 17 cm) irtopohjavuokaan ja paistetaan 200 asteessa. 

Täyte

2 dl vispikermaa
2 rkl turkkilaista jugurttia
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
50g valkosuklaata sulatettuna
2 liivatelehteä
tuoreita kirsikoita ( n. 0,5 litraa halkaistuna ja kivet poistettuna)

Kerma vispataan ja siihen lisätään jugurtti, sokerit ja sulatettu valkosuklaa sekä halkaistut kirsikat. Liivatteet liotetaan ja sulatetaan kattilassa pienessä vesitilkassa ja sekoitetaan kermaseokseen.

Halkaise jäähtynyt kakkupohja ja laita alaosa takaisin kakkuvuokaan leivinpaperin päälle. kaada täyte kakkupohjan päälle. Laita yläosa täytteen päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa seuraavaan päivään.

Koristelu

 2 dl vispikermaa
1 rkl sokeria 
1 tl vaniljasokeria
0,5 l tuoreita kirsikoita
50 g valkosuklaata sulatettuna

Kakun päälle vispataan kermaa ja koristellaan kirsikoilla. Päälle sulatetaan valkosuklaata.

Kylläpä oli herkullinen juhannus. Toivottavasti vasta nyt alkanut ulkoruokintakausi saa jatkua pitkään lämpiminä kesäiltoina. 



4 kommenttia:

  1. Ihana kakku! Valkosuklaa ja kirsikka yhdessä ovat lyömättömiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, harmi vain, ettei siitä voinut näin blogin välityksellä tarjota maistiaisia. Äsken, kun tulin töistä, söin viimeisen palan. Slurp.

      Poista
  2. Herkullista kakkua. Nam. Meillä Juhannusruusu kukkii varmaan tällä viikolla, mutta oikea Juhannushan on ihan kohta. Eli kukkisi jos oikeaan aikaan jos Juhannus olisi paikallaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvää kakkua oli. Meillä ruusut vain odottavat nupuissaan, eivätkä ainakaan kärsi kuivuudesta. Toivottavasti kohta ruusutkin aukeaisivat ja sateet loppuisivat. Mukavaa, kun kävit visiitillä blogissani.

      Poista

Kiva, kun vierailit blogissa. Iloitsen kaikista asiallisista kommenteista.